Sadetanssi; Ratsastusta raikkaassa sadesäässä, part#1, 13.4

Keväinen ja hyytävä vesisade piiskasi vasten kasvojani, kun tallustin kohti Sadetanssia. Bussipysäkiltä tuntui olevan kauhean pitkä matka... Tallikassini painoi vietävästi ja kumisaappaat upposivat vähän väliä kuraan. Tuhisin ja voivottelin ääneen. Mikä koiranilma.

Sadetanssin pihalla ei näkynyt ristin sielua. Kaikki olivat luultavammin pitelemässä sadetta tallilla.
Sisälle talliin päästyäni kuulin puheensorinaa taukotuvasta päin.
Taukotuvan ovenpieleen nojaileva Miksu huomasi minut ja nyökkäsi tervehdykseksi. 'Moih...' henkäisin tälle. Menin sisälle tupaan ja huomasin, että olihan siellä muitakin. Katsu, Elina ja Hennu istuivat pöydän äärellä, kun taas Make ja Anssi hääräilivät taukotuvan nurkkauksessa. Heillä oli käsissään oikea loimivuori, tekivät 'kevätsiivousta' ilmeisemmin. 'Noh, mikäs kokous täällä on?' kysyin sitten hymyillen. Samalla vein tallikassini kaappiini. 'Eihän tässä, ei kykene tuonne pihalle menemään. Siel on hirmusen kylmä.' Hennu ähkäisi ja hänen ilmeensä kieli väsymyksestä. 'Niimpä, ei paljoa huvita.' Katsukin huokasi. 'Niin...' huokasin minäkin ja istuuduin itsekin pöytään.
Juttelimme porukalla pitkän aikaa, ennen kuin päätin, että lähtisin hoitelemaan Avaa.

Ponitamma hääräili kaikkea mahdollista, kuin harjasin sitä. Se vaikutti ylienergiseltä kengurulta loikkiessaan edestakaisin karsinassa. 'Hei lopeta!' käskin sitä. Olin jäädä tamman mahan ja seinän väliin. Ava katsoi minua kysyvästi ja viskoi päätään. 'Senkii hupakko.' paasasin sille. Pian Make ilmestyi ovelle, Miksu kannoillaan. 'On tainnunna olla melkosen pitkä tauko tuossa ponin 'kunnollisessa' liikutuksessa.' tämä sanoi ja katsoi minua isällisesti. 'Hiljaa siinä, ei tää oo kokonaan mun poni. Ja sitäpaitsi, koulussa on ollu kiireitä.' puolustauduin. Vaikka myönnän, Ava oli jäänyt hiukan taka-alalle. Mutta jaah, se ei todellakaan ollut kokonaan minun. 'Mä sillä paristi koitin vähän ratsastaa, niin oli ihan mahoton.' Miksu sanoi mumisevalla äänellään. 'Mitenkä? Eihän tää yleensä ees liiku paljoa mihinkään?' huokasin ja katsoin poikaa epäluuloisena. 'No ehkä tuo Miksu vähän liiottelee, mut joo. Olin kertaalleen kattomassa, kun se ratsasti sillä... Oli aikamoista pukittelua.' Make sanoi ja katsoi ponia. 'Jaa, no. Koitan tänään liikuttaa sitä ihan kunnolla. Mut eikös Miksu vois alkaa liikuttamaan Avaa? Ihan silleen säännöllisesti.' kysyin sitten ja vilkaisin Makea. 'No tuo poni on aika pieni tuommoselle köriläälle.' Make naurahti ja tuuppasi veljeään kylkeen. Miksu vain murahti. 'Niin, mut maastakäsin? Ja vaikka irtohypyttää?' jatkoin. 'Joo, voinhan mä yrittää.' Miksu lupasi. 'Kättä päälle.' sanoin ja ojensin käteni pojalle. Tämä ravisti sitä niin, että meinasin vallan tumpsahtaa turvalleni. Huokasin.
Laitoin siinä sitten Miksun avustuksella Avalle varusteita. Poika kuunteli samalla, kun neuvoin. 'Mitenkä tuo onkii niin monimutkasta..?' Miksu kysyi ja katsoi minua. 'Eikä ole, elä höpötä. Selviit kyllä.' vakuutin.
Kun Avalla oli suitset, satula, pintelit ja puoliloimi yllään, laitoin itsellenikin ulkokamppeet päälle. Vuorasin kaulani huivilla, sillä tuntui, että jääkylmä tuuli tunkeutuisi muuten luihin ja ytimiin saakka. 'Aijotko tulla kattomaan? Voisit pystytellä esteitä?' kysyin Miksulta. 'Njoo, hetkonen, käyn ulkotakin tuolta.' tämä vastasi ja lähti sitten laahustamaan taukotuvalle päin.

Talutin jo Avan kentälle. Paikkapaikoin kentän pinnalla oli melkoisia vesuhautoja, mutta eiköhän me päästäisiin hyppäämään ihan kunnolla.
Hetken kuluttua Miksu tuli Hennu ja Fox kannoillaan kentälle. 'Päätin tulla itsekin samalla liikuttamaan Foxin, jos et pistä pahaksesi?' Hennu kysyi ja puhalsi vesipisaran pois kypäränsä lipan reunasta. 'Juu, toki voit tulla. Parempi vaan, Ava toimii mukavammin, kun on kaveri mukana.' sanoin ja katsoin hymyillen lämppäriruunaa, joka katseli maneesille päin pää pystyssä. Sillä oli pelkät suitset päässään.
Teimme Hennun ohjeiden mukaan kunnon alkuverkan. Ava oli alusta lähtien todella innoissaan ja olisi varmasti mielihyvin juossut kovemmin, kuin mitä lupasin. Teimme venytyksiä ja taivutuksia käynnissä ja ravissa.
Kun Miksu oli saanut esteet pystyyn, saimme vidoin aloitettua. Rata oli noin 30-50cm. Ihan sopiva pitkän tauon jälkeen.
Hypätessä Ava loikki melkoisella ilmavaralla, mutta oli hyvin kuolaimella ja kuunteli apujani. Hyppäsimme Hennun kanssa vuoronperään, joten väliajoilla ratsastin Avalla pohkeenväistöä ja teimme laukannostoja kentän toisessa päässä.
Ratsastimme varmaaankin noin 45 minuuttia, sitten oli pakko lopettaa. Sade yltyi aivan mielettömäksi. Avakin alkoi temppuilla, sillä se ei todellakaan nauttinut, kun ei nähnyt mitään. Enkä itsekkään.
Teimme nopeat loppuverkat ja sitten kiiruhdimme kiirenvilkkaa takaisin talliin.

Olin aivan likomärkä. Housuni melkein tippuivat vettä, kun seisoin keskellä tallikäytävää. Kun Katsu tuli taukotuvasta, hän alkoi hekottamaan aivan maha kippurassa, kun näki minut ja Hennun, sekä hevoset. 'Ihanku te oisitte käyny vaatteet päällä uimassa...' tämä hekotti. 'No justiinsa, melkeimpä.' tokaisin ja naurahdin. Ava, joka seisoi vierelläni, näytti melko happamalta. Pian se alkoikin kuopia sementtilattiaa, joten talutin sen oikopäätä karsinaasa.
Ensitöikseni putsasin ja kuivan ponini varusteet. Sitten vasta kävin itse olion kimppuun. Kuivaamiseen menikin aikaa, Ava ei nimittäin siitä toimenpiteestä pahemmin pitänyt. 'Koita ny olla paikoillas.' huokasin jynssätessäni ponin kuvetta.
Harjaaminen ja harjan ja hännän selvittäminen kävivät nopeammin. Niiden päätteeksi putsasin vielä kaviot ja ohlalaa, valmista oli. Heitin vielä pikkuponin selkään pinkin lainaloimen ja sidoin soljet kiinni. 'Hyvä tyttönen.' hihkaisin ja annoin lopuksi taskustani sokerin Avalle.

jatkuu Taran merkeissä piakkoin :)

Wonders Desert; Maastoilua vesisateessa, 12.4

Aamu valkeni erittäin vetisenä ja jo kotona katsoessani ikkunasta ulos, näkyi, miten tihkusade täytti jo muutenkin harmaan ilman. Pitipäs sattua, huokasin.
Menin alakertaan aamupalalle ja koitin saada sohvalla loikoilevan Leevin viemään minua tallille. 'Mene pyörällä.' Leevi murisi. 'No en tosiaan tuonne sateeseen mene.' tokaisin. Leevi huokasi, onneksi tämä oli kuitenkin niin paljon 'tossun alla', että suostui viimein. Huokasin jälleen helpotuksesta.

Vanha auto pomppi kuoppaisella tiellä. Wonders Desert läheni huimaavaa vauhtia. Irvistäen katsoin ulos auton sivuikkunasta. Näin miten kura oli vallannut jopa hevostarhatkin. 'Huhhuh.' sanoin ääneen ja sain Leevin tuhahtamaan. 'Mitäs halusit...' tämä mumisi ja pysäytti sitten auton. 'Soitan sitten.' sanoin ja vilautin puhelintani veljelleni hypäten samalla ulos autosta. Huokaisten Leevi nyökkäsi ja lähti sitten pihasta. Itse lähdin kipittämään talliin.

Tallista löysin Kimin ja Amelien. 'Hei!' hihkaisin heille. 'Huomenia.' naiset vastasivat lähes yhteen ääneen. 'Kurja keli.' Amelie sanoi ja rapsutti Gissen päätä, joka pilkisti karsinasta. 'Tosiaan.' vastasin.
'Mut voisinko silti mennä maastoon? Otin sadetta hylkivän takin ja niin edelleen. Tekis mieli tuonne raittiiseen ilmaan.' kysäisin. 'Niin, no jos itse haluat. Rea kyllä pärjää, laita sille puoliloimi.' Kim neuvoi hymyillen. 'Okei!' vastasin ja innoissani lähdin hakemaan tamman varusteita.
Rea olikin karsinassaan odottamassa ja vinkaisi kimeästi, kun näki minun tulevan sitä kohti. 'No hei typy!' hihkaisin sille ja menin silittelemään sen päätä.
Harjasin hoitsuni pikaisesti ja sitten aloin virittelemään suitsia sen päähän. Aluksi puhdistin kuitenkin sen suupielet ja lisäsin niihin voidetta. Rea antoi niin nöyrästi varustaa ja kunnostaa itsensä . 'Hyvä.' kehuin ja taputtelin sen kaulaa. Puoliloimenkin asetteli tamman selkään ja sitten satulan. Rea hiukan luimisteli ja kummasteli loimea. 'Rauhassa vaan, se auttaa.' sanoin rauhoitellen. Lopuksi laitoin vielä bootsit hepan etusiin ja sitten olimme valmiina, ainekin melkein. Itselleni vetäisin vielä kahisevapintaisen takin ylleni ja kypärän päähän.

Tallipihassa kapusin Rean kyytiin. Pääsin yllättävän hyvin, vaikkakin tamma on korkea. 'Jaiks!' hihkaisin, kun istahdin satulaan. 'Oota, pidennän jalustimet.' puhelin hepalle.
Lähdimme rauhallisella käynnillä kohti maastopolkua. Vesitihku piiskasi vasten kasvoja, mutta sää tuoksui keväiselle. Rea pärski ja ravisteli itseään. 'Haha, onko inhottavaa? Noh, hyvää tämä ulkoilu tekee.' selitin.
Puolivälissä matkaa katsoin kelloa. Oli mennyt reilu vartti. 'Meillä on vielä hyvin aikaa!' sanoin pirteällä äänellä. Rea käveli pää kohollaan ja nuuhki ilmaa. 'No? Mikäs nyt?' kyselin. Pian kuitenkin huomasin, että kauempana metsikössä meitä vastaan ravasi hevonen. Sen selässä oli joku. Pysäytin Rean, jottei se innostuisi juoksemaan kaverinsa luo.
Eikä aikaakaan, kun tulijat olivat pienen matkan päässä. 'Moro!' poika huudahti jo kaukaa. Tunnistin hevosen hänen allaan Hawkiksi. 'Moi.' vastasin. 'Me ei kaiketi olla nähtykkään ennen?' poika kysäisi ja katsoi minua kulmiensa alta. Hän piteli tiukasti kiinni orin ohjaksista ja koitti saada eläimen pysymään aloillaan. 'Ei minun mielestä. Mä oon Liinu.' vastasin vienosti hymyillen. 'Aivan, olenkin kuullut sinusta. Mä oon Markus.' poika sanoi ja nyökkäsi. Itsekin hymyilin. Hawk rupesi hamuilemaan Rean turpaa. 'Jokos jatketaan poju?' Markus kysyi orilta. 'Juu, mekin voitaisiin jatkaa.' sanoin ja sitten annoin hellästi pohkeita Realle. Ohitimme orin sukkelasti. Vilkuilin taakseni ja hyvästelin Markuksen, sitten jatkoimme matkaamme.
Kävimme kääntymässä kauempana olevassa tienhaarassa ja matkamme jatkui takaisin, kohti tallia.
Kun tie muuttui tasaiseksi ja alkoi peltoaukea, jonka viertä oli hyvä juosta, päätin, että voisimme ravata. Annoin Realle pohkeita ja maiskutin suullani. Tamma pinkaisi innokkaaseen ja lennokkaaseen raviin. Pian Rea tahtoi ihan selvästi laukata, annoin sille luvan. Nautimme kumpikin vauhdin huumasta. Sade sumensi näkyvyyden, joten oli pakko hiljentää parinsadan metrin jälkeen. 'Ptruu ptruu...' stoppuuttelin tammaa. Rea korskui ja hiljensi huomattavasti, ravin kautta käyntiin. 'Hieno tyttö.' sanoin ja henkäisin. 'Juoksitpas kovaa.' tokaisin ja taputtelin hoitsuni kaulaa.

Kun olimme viimein takaisin tallipihassa, laskeuduin alas ratsuni kyydistä. Pomppasin suoraan lätäkköön. 'No yäk.' sanoin vilkaistessani saappaitani, jotka saivat uuden ruskean värin.
Talutin Rean talliin, omaan karsinaansa. Otin siltä varusteet pois ja sitten aloin kaivella tamman harjapakkia. Ensitöikseni päätin putsata harjat, sillä näin keväällä niihin kertyi aivan kauheasti irtokarvaa. Sainkin kunnon tupot irti.
Sitten harjasin ja kuivasin Rean. Se nautti täysin siemauksin. Lopuksi putsin vielä sen kaviot ja pintelöin jalat fleecepinteleillä. Ne lämmittäisivät. 'Vienkö Rean ulos?' kysyin tallikäytävällä hyörivältä Kimiltä. 'Ei tarvitse, ainekaan vielä, siellä on niin kehno keli.' nainen vastasi ja irvisti. 'Tosiaan...' mumisin. Sitten heitin tamman selkään vielä ohkaisen lämpöloimenkin. 'Valmis tyttö!' tokaisin ja suukotin Rean turpaa. Annoin sille taskustani puolikkaan porkkanan, jota se oli jo aiemmin sieltä hamuillut.
Lähdin viemään varusteita paikoilleen. Laitoin puoliloimen kuivimaan ja pesin bootseista turhat kurat pois. Suitsetkin kuivailin, samoin satulan. 'Valmista.' sanoin hiljaa itselleni. Vaihdoin fcleecetakin päälleni ja palasin sitten tallikassini kanssa Rean luo.
'Jokos olette valmiita?' Kim kysyi. 'Juu, oli kiva maastolenkki. Nähtiin Markustakin.' sanoin tälle. 'Ai, sepäs kiva, miten Rea kulki?' Kim uteli. 'Tosi kivasti, se nautti, kun sai laukata lopussa.' kerroin iloisena. 'Varmasti!' Kim naurahti.

Kun olin valmis kaikinpuolin, laitoin Leeville viestin, että saisi tulla hakemaan. Siinä odotellessani juttelin vielä Amelien kanssa, joka oli juuri pihalla taluttamassa Mellonia maneesille. Kerroin tälle ratsastuksestani ja yhdessä voivottelimme kurakeliä. 'Mutta, toivottavasti ensi kerralla on kivempi keli.' sanoin. 'Niinpä, toivotaan! Mutta heippa, kyytisi taisi tulla.' Amelie sanoi ja nyökkäsi kohti Leevin autoa. 'Jep, heihei!' hihkuin ja hölkkäsin kuralätäköiden yli loikkien autolle.

Wonders Desert 2.4

Olin päästäni niin pyörällä, että minun oli kertakaikkiaan pakko päästä tallille. Rea varmasti osaisi auttaa minua, ainekin se kuuntelisi. Samoin Kim, josta oli tullut minulle läheinen. Kiinnyin ihmisiin ehkä liiankin helposti, ajattelin.

Tallipiha oli pimeä, kello oli jo kuusi. Menipä myöhään, tuhahdin itsekseni. Kentän valot loivat varjoja pihalle ja kuulin, miten jossain hirnahteli hevonen. En siltikään nähnyt ketään.

Menin sisälle talliin ja tapasin Kimin. 'Hei...' sanoin hiukan masentuneella äänellä. 'No hei, mikäs sinut tänne lennättää tähän aikaan?' nainen kysyi ja äidillisesti otti kiinni olkapäästäni. Mumisin jotain ja huokailin. 'Sydänsuruja?' tämä kysyi sitten arvuuttelevasti. 'Niitäkin, minulta vain lähti tänään kolme läheistä, enkä edes varmasti tiedä että minne ja miksi. Ensinnäkin kaksi nelijalkaista, ja sitten myös yksi kaksijalkainen, nimittäin poikaystävä...' sanoin ja tuijotin tyhjyyteen. 'Voi kauheaa.' Kim sanoi myötätuntoisesti ja hymähti. Sitten tämä jätti minut rauhaan, tiesi, että kaipaisin sitä.

Menin Rean luo ja tervehdin hevosta. Se aisti suruni ja tukeutui päällään minuun. Silittelin sitä ja kerroin sille, miten kauhea päiväni oli ollutkaan. Hoikka hevonen värähteli, kun koskettelin sen samettista karvapeitettä.
Minne kaikki katosi? Miten yksi päivä voi muuttaa koko elämän ja sekoittaa pään sillä tavalla. Aherrukseni Essi-tamman kanssa meni hukkaan, juuri kun se oppi ja sai minut iloiseksi uusilla taidoillaan. Koulutin sen, melkein kokonaan itse. Sain hevosen, ensi kertaa elämässäni, oppimaan uutta. Ja Muffe, terapeuttini. Se, jolle kerroin aina kaiken. Ja kaikista pahimpana, Ferdin, hän jätti minut. Ennen kuin pääsimme edes kunnolla vauhtiin. Miksi minä? Juuri kun olin niin onnellinen. Minulla oli ympärilläni viiden hevosen haaremi ja yksi ihminen, joka oli peilikuvani. Mutta nyt, puolet oli viety pois.
Nielaisin kyyneleitä ja säpsähdin, kun kuulin takaani askeleita. Pyyhin äkkiä poskiani. Se olikin vain Kim. 'Voi sinua.' tämä sanoi ja ilmeellään surkutteli puolestani. 'En vaan tajua tätä vielä... Enkä tiedä, että tajuanko koskaan...' inahdin. En ollut tavallisesti mikään itkupilli. 'Luulen etten ratsasta tänään. Voimani eivät riitä, enkä halua tuottaa pettymystä. Reakin aistii, etten ole täysillä mukana.' selittelin. 'Et tietystikään.' Kim sanoi ja tarrasi kiinni olkapäistäni. 'Ehkä tämä on uuden alku.' hän sanoi sitten hetken mietittyään. 'Niin.' sanoin voimattomasti. En vain ollut ennen tuntenut tälläistä tuskaa, tuntui, että koko kehoani kolotti. Micon menettäminenkään ei saanut minua tuntemaan näin. 'Et ollut hänen arvoisensa.' Kim tokaisi sitten. Suljin silmäni ja puristin ne kiinni. Kim halasi minua ja lohdutti. Se auttoi. Rakas Reakin puhalteli lämmintä ilmaa käsilleni. 'Autat mua eteenpäin.' sanoin tammalle. 'Rea antaa sinulle vielä paljon, uskokaa toisiinne.' Kim sanoi. Nyökkäsin ja suljin sitten karsinan oven. Kaivoin taskustani sokeripalan, jonka annoin Realle. 'Leevi tulee pian...' sanoin Kimille. 'Tule huomenna uudelleen, jos haluat.' Kim pyysi. 'Joo, voisin tullakkin. Saisin ainekin ajatukset muualle tästä kaikesta.' myönnyin ja hymyilin vienosti. 'Kiva! Tule jos kerkeät, olen täällä koko illan, niin kuin aina!' Kim hihkaisi ja hyvästeli minut. 'Juu, hei vaan.' vastasin hymyillen.

Kello lähenteli jälleen kahdeksaa, kun hyppäsin Leevin auton kyytiin pihassa. Onneksi tämä ei nähnyt, miten kärsin. Saisin muuten kuulla siitä pitkään...


Sori tällänen surutarina, oli vaan pakko purkautua :(