Wonders Desert 30.3

Wonders Desertin pihamaa oli liukas ja jäisen sohjon valtaama. 'Ähh...' tuhahdin, kun olin lentää pyllylleni. Ratsastussaappaani eivät olleet parhaat mahdolliset liukkaan kelin kengät.

Päästyäni sisälle talliin, menin viemään kassini kaappiini. Juttelin samalla Kimille, joka kiillotti Mellonin varusteita. Tämä istui satulahuoneen nurkassa olevalla jakkaralla ja kannatteli satulaa sylissään. 'Tulen sitten Mellonin kanssa maneesille myös.' Kim huikkasi lopuksi. Nyökkäsin tälle.  Vaihtelin siinä sitten fleecetakin päälleni ja etsin ratsastus-sormikkaat käteeni. Otin mukaani myös Rean harjakopan ja kiikutin sen sylissäni tallikäytävälle.
Tammuliini odotteli karsinassaan ja lerputteli alahuultaan. 'Hih, pääset hommiin.' hihkaisin sille pirteästi ja otin sen käytävälle, ja sidoin kiinni.
Harjasin Rean perinpohjaisesti ja putsailin kaviot. 'Sulle ei voikkaan tehdä lettiä...' sanoin suu mutrussa ja hiplasin tamman lyhykäistä harjasta. 'No, ei se mitään.' sanoin sitten ja taputin heppaa kaulalle. Rea nyökki päällään. 'Hahaa, ootpas hassu!'.
Kun hoiteltu oli hoideltu, hain Realle suitset. Päätin mennä ilman satulaa, koska menisimme ihan kevyesti vain.
Suitsitin Rean ja kipaisin hakemassa itselleni kypärän. 'Me mennään nyt.' sanoin Kimille. 'Juu, me tullaan kohtapuoliin perässä.' tämä tuumasi katsoessaan Mellonin kiiltäviä varusteita, jotka suorastaan hehkuivat loisteputkivalon alla. Hymyilin tälle leveästi poistuessani satulahuoneesta.

Talutin Rean maneesin keskelle. Valot syttyivät pikkuhiljaa. Onneksi Rea ei ollut moksiskaan vilkkuvista valoista, se vain seisoi kuin viilipytty. Sain rauhassa könytä sen selkään, jakkaran avulla kylläkin. Toista voi sanoa entisestä Mico-ponistani, härregyyd sitä poukkoilua, olin tulla hulluksi joka kerta, kun menimme maneesille. Noh, se on mennyttä se, Micoa ei enää ollut. Keskeytin pähkäilyni, kun Rea kohotti päätän ja katsoi maneesin takanurkalle päin. Näin samaisen miehen, joka oli eilen minua neuvonut. Tämä tuli välinevarastosta ja huiskautti kättään. 'Moikka.' sanoin tälle sitten. 'Oottekos alottamassa?' mies kysyi. 'Juuh, justiinsa tultiin.' vastasin ja maiskautin Rean liikkeelle.
Lämmittelin tamman kunnolla. Käynnissä teimme voltteja ja taivuttelin hevosta. Alkulämppä kesti noin vartin verran. Halusin, että Rea olisi varmasti valmis. En tahtonut 'rikkoa' sitä.
Rea toimi kuin unelma, ainekin melkein. Ehkä se hieman aluksi hidasteli ja koitti päästä sieltä, mistä aita on matalin, mutta sain sen silti kulkemaan hyvin. Istuin syvään ja 'ratsastin' voimakkaammin.
Raviharjoituksissa tamma liikkui jo huomattavasti rennommin ja kokosi itseään. 'Mennään mennään!' hoputin sitä. Menimme avo- ja sulkutaivutuksia. Myös temponvaihteluita kokeilin ja ne Rea osasikin moitteitta.
Puolen tunnin ratsastelun jälkeen tahdoin kokeilla laukkaa. Kim oli tullut jo Mellonin kanssa. Nostin oikean laukan ja kannustin Reaa. 'Meneepä se nätisti.' Kim sanoi istuessaan Mellonin kyydissä. Poni katsoi menoamme korvat höröllään ja tuntui itsekin intoilevan liikkeelle.
Muutamien laukkapätkien päätteksi aloin lopetella. Loppuverkan aikana annoin Realle pitkät ohjat ja venyttelin omiakin käsiäni. 'Taisi mennä hyvin?' Kim kysyi. Tämä hyppäsi esteitä poninsa kanssa. 'Jep, ainenkii mun mielestä. Rea on tosi miellyttävä ratsastaa.' kehuin hoitsuani ja taputtelin sen kaulaa molemmin puolin. 'Se on!' Kim myönsi.

Tallissa riisuin Realta suitset ja päästin tamman karsinaansa. Sitten menin itse sen perässä ja aloitin harjailun. Putsasin hepan päänalueen nuovealla pyyhkeellä, samoin taivekohdat. 'Tuntuukos hyvältä?' kyselin, kun Rea nosti jalkaansa ja selvästikin venytteli.
Kun heppa oli hoidettu, jätin sen rauhaan. Annoin sille tietysti ensiksi omenan, jonka tällä kertaa olin ottanut mukaan. 'Hieno tyttö, nähdään taas.' sanoin hevoselle ja suukotin sen poskea.
Sitten hain kamppeeni satulahuoneesta ja aloin räplätä puhelintani. Yksi puhelu tullut, huomasin. Tarkastin sen, ja äitihän se oli. Olen tulossa jo, kirjoitin viestiin ja lähetin tälle. Leevi hakisi minut ihan näillä minuuteilla, joten päätin kiiruhtaa jo valmiiksi bussipysäkille odottamaan.

Pihamaalla huikkasin heipat Kimille ja Mellonille, jotka juuri tulivat peräkanaa maneesilta. Kim heilutteli kättään hilpeästi. Olipas ollut taas mukavaa, mietin ja hymyssä suin loikin maassa olevien liukkaimpien kohtien yli. Hiukseni valahtivat aina silloin tällöin naamalleni, joten sidoinkin ne poninhännälle... Katselin kulkiessani taivasta, joka helotti vaaleanpunaisena. Ihan kuin muumeissa, henkäisin itsekseni...

Wonders Desert 29.3

Kello oli jo paljon, kun viimein sain Leevin nousemaan sohvan nurkasta ja viemään minut heppailemaan. Mikä köntys hänestä olikaan tullut, oikea amis. Puistelin päätäni, kun perätysten kävelimme hänen autolleen.

Olin tallilla kuuden aikaan. Kiirehdinkin samantien hakemaan Reaa ulkoa. En ollut nähnyt Kimiä, mutta päätin, että hakisin tamman omin nokkineni.
Minulla on jo valmiina tallitamineet ylläni, joten hain vaan riimunnarun satulahuoneesta ja painelin hämyisälle pihamaalle. Ilta-auringon kajo leimusi koivikon takana. Pian tulisi pimeää.
Kiirehdin hoitsuni laitumen portille ja pälyilin kaukaisuuteen. 'Reaaaa...' huhuilin. Olipa hiljaista, ajattelin. Katselin hetken ympärilleni ja pian näin kauempana mieshenkilön, joka tuli minua kohti. Ilmeisemmin tallin jokin työntekijä.
'Kuka olet?' mies kysyi hiukan epäluuloisesti, kun oli kohdallani. Hän katsoi kädessäni olevaa riimunnarua ja vilkuili minua päästä varpaisiin. 'Öhh... Olen Rean hoitaja.' sanoin ja kuulostin pelkurilta. 'En ole mikään varas, jos sitä mietit.' jatkoin ja hymyilin hiukan. 'Jaa, niin tietysti. En ajatellutkaan sinun olevan varas. Mutta, Rea on maneesissa. Kim ratsastaa sillä juuri.' mies kertoi ja viittoili minut hymyillen mukaansa. 'Ahaa...' sanoin ja silmät pyöreinä lähdin seuraamaan tätä.

Maneesi näytti hienolta sisältäpäin. Korkeat peilit heijastivat valoa ja halli näytti todella suurelta. Näin, miten Kim ratsasti Reaa. Tamma laukkasi keskellä hallia, he tekivät laukanvaihtoja. 'Voih...' henkäisin. Katsahdin ympärilleni, mutta äskeinen mies oli kadonnut. Kummallista.
Hetken päästä Kim huomasi minut ja huiskautti kädellään tervehdykseksi. 'Hei, mitäs kuuluu?' tämä huuteli ja ratsasti Rean luokseni. Tamma pärski. 'Moi, hyvää...' vastasin ja silitin hoitsuni turpaa, joka hamuili käsiäni. 'Tahdotko mennä Realla loppukäynnit, tällä kertaa täällä sisällä, kun ulkona on niin pimeää ja liukasta?' Kim kysyi sitten. 'Minäkö..?' sanoin ja suu ammollaan tuijotin naista. 'Kukapa muukaan.' tämä tokaisi naurahtaen. 'Siis, no... ei ole kypärää.' sanoin virnistäen. 'Njaa, lainaa tuolta katsomon penkiltä, siellä on yksi varakypärä.' Kim sanoi ja osoitti taakseni. 'Selvä.' hihkaisin ja lähdin hakemaan kypärää.
Kim punttasi minut hoikan tamman satulaan. Keräsin ohjat käteeni ja pyysin Rean liikeelle. Lähdimme vasempaan kierrokseen. 'Löysillä ohjilla ja istu syvään satulaan.' Kim neuvoi. Tottelin tätä ja annoin Rean kävellä. Se venyttikin kaulaansa ja rentoutui.
Kiersimme maneesia useisiin kertoihin. Miten ihanaa olikaan mennä vain käyntiä, mietin. Rea oli niin erilainen, kuin muut 'hevoseni'. Niin herkkä, jos vertaa mm. suomenhevoseen.
Haaveiltuani hetken, Kim huuteli, että riittäisi. Nyökkäsin ja ratsastin tamman kaartoon. Sitten loikkasin alas sen selästä. 'Olipa kivaa.' hehkutin Kimille, joka vain nauroi ja vaikutti hyväntuuliselta. Minäkin olin.

Tallissa sain tehtäväkseni siivota ensitöikseni Rean karsinan. Sillävälin Kim lupasi riisua tamman varusteista.
Loin lannat, pöyhin kuivikkeet ja lisäsin niitä hiukan. Sitten hain heiniä, jotka laitoin karsinan yhteen nurkkaan. 'Valmis!' henkäisin ja avasin karsinan oven ammolleen. Irrotin sen jälkeen Rean tallikäytävältä ja päästin karsinaansa. Kim toi vettä tammalle ja sanoi, että ruokinta tapahtuisi puolen tunnin päästä. Nyökkäsin ja kiiruhdin hakemaan harjoja.
Kerkesin juuri ja juuri sukia Rean ja putsata sen kaviot. Rea oli niin kiltti, eikä pistänyt yhtään hanttiin. Kaikki kävi niin nopeasti, kun heppa oli yhteistyöhaluinen.
Loimitin myös tamman fleeceloimella, ja annoin sille lopuksi porkkanan. 'Olet nyt valmis...' sanoin sille rapsuttaen sen harjantyveä. Rea katsoi minua ymmärtäväisesti ja henkäisi syvään. 'Voi sua...' sanoin ja suukotin tamman otsaa.

Kello oli kahdeksan, kun Leevi tuli kyliltä ja joutui hakemaan minua. Kim tuli autolle saakka saatille ja kiitti käynnistä. 'Ilo on mun puolella, kiitti kun sain ratsastaa.' sanoin. 'Mitäs tuosta, hyvinhän se sujui.' Kim myönsi. Hymyilin leveästi ja vilkutin. Kerta kerralta, tunsin Wonders Desertin enemmän omaksi paikakseni.

Wonders Desert 28.3

Mikä ihana aamu, mietin kiirehtiessäni alakertaan. Isä oli jo lähtenyt, joten kysyin keittiössä häärivältä äidiltäni, että veisikö tämä minut tallille. Hän lupautui. Kiitollisena kipaisin pesulle ja pakkaamaan tallikassiani.

'Eiks olekki ihanaa, kun aurinko paistaa?' äiti kyseli, kun olimme matkalla kohti Wonders Desert'tiä. Kello lähenteli kahtatoista. Nyökkäilin vain, ja pian hymy levisi kasvoilleni, kun edessä näkyi laitumia ja siellä seisoskeli hevosia. Aloin jo irrottamaan turvavyötä ja odotin, että auto pysähtyi. Sitten loikkasin pihalle ja vilkutin äidille.

Intoa puhkuen kipitin talliin. Kim tulikin minua ovella vastaan ja sanoi; 'Hei, näytätpäs hyväntuuliselta!'. 'Moi! Joo o, on niin kiva ilma, oon täynnä intoa.' hihkaisin ja nauroin. Kim taputti minua olalle ja sanoi, että oli juuri menossa hakemaan Reaa ja Nooaa sisälle. Hän pyysi myös, että voisinko sillävälin lakaista tallikäytävän. Se oli kuulemma törkyisen näköinen. Nyökkäsin tälle ja jatkoin sitten itse matkaani kohti satulahuonetta.
Vein laukkuni kaappiini ja otin kaulahuivin pois kaulastani. Oli jo niin lämmin, että ajattelin sen olevan tarpeeton. Kaivoin myös laukustani tallikengät, jotka survaisin jalkaani. Reinot jäivät odottamaan lattialle.
Sitten palasin takaisin tallikäytävälle. Kaappasin käsiini pitkävartisen harjan ja aloin sutia hevosten jaloissa levinneitä karsinapuruja takaisaisin karsinoihin. Kun lopputulos näytti siistiltä, huokaisin ja lopetin.
Sen jälkeen menin ovelle ja näinkin, että Kim ja kaksi uljasta hevosta tulivat vähän matkan päässä kohti tallia. Aurinko paistoi kohti ja irvistin siristäen silmiäni. 'Ainiin ne aurinkolasit...' ähkäisin. Olin unohtanut ne taas.
Kun Kim oli tullut sisälle, hän ojensi Rean riimun minun käteeni. Talutin tamman karsinaansa ja sidoin riimunnarun kiinni kalteriin. Sitten lähdin hakemaan harjoja.
Palasin Rean luo. Se tökkäsi minua tuttavallisesti turvallaan ja puhalsi lämmintä ilmaa sormilleni. Rapsutin sen päätä. 'Hieno tyttö...' henkäisin ja sanoin sille. Aloitin hoitamisen ottamalla fleeceloimen pois Rean selästä. Tamma ei ollut edes likainen, joten päätin putsata sen jalat ja harjata sitä vähäsen ihan muodon vuoksi. Pikkuharjalla sudin jaloista liat pois ja sitten etsin pääharjan. Rea käyttäytyi asiallisesti ja ummisti silmänsä, kun harjasin sitä silmien välistä. 'Tykkäätkö?' kysyin siltä. Rapsuttelin hepan päätä hyvän aikaa ja sitten vaihdoin jälleen harjaa. Sitten harjailin Rean kupeita ja selän päällistä. 'Eihän tätä kai paljoo tartte harjata?' huutelin käytävän toisella puolella Nooaa harjaavalle Kimille. 'Ei, se on aamulla harjattu ja loimihan sillä oli.' Kim vastasi.
Seuraavaksi päätinkin hakea satulahuoneesta juoksutusriimun- ja liinan.
Pujotin kapsonit Rean päähän ja kiinnitin liinan klipsin niihin. 'Nyt mennän!' hihkaisin sitten tammalle.

Talutin Rean keskelle kenttää. Rea vaikutti tyyneltä ja haukottelikin kertaalleen. 'Jaha, äläpäs nyt. Pääset hommiin kuules...' puhelin sille.
Aloitimme käynnillä. Tamma kiersi minua pää kohollaan. Se virkistyi oitis, kun pääsi liikkeelle. 'Hyvähyvä!' kehuin sitä. Rean käynti näytti tarmokkaalta ja kun muutama kierros olis heitetty, pyysin sen raviin. Tamma nosti lennokkaan ravin ja viskoi innoissaan päätään. 'Sooh, rauhallisesti.' stoppuuttelin sitä. Rea ravaili hyvän aikaa, sitten pyysin sen takaisin käyntiin. Onneksi kentän pinta ei ollut jäinen, mietin.
Laukkaa kokeilimme vasta, kun Rea oli kunnolla lämmennyt. Ai että, miten hyvin hevonen kuuntelikaan ääntäni. Laukkakin nousi heti toisella pyynnöllä. Laukka pyöri hyvin ja Rea tuntui olevan mielissään, kun sai juosta.
Lopettelimme noin puolen tunnin juoksuttelun jälkeen. Keräsin liinan lyhyeksi ja niputin sen käsiini. Sitten menin kehumaan Reaa; 'Hieno tyttö!' sanoin ja taputtelin tovin tamman kaulaa. Heppa maiskutteli suutaan ja kyhnytti silmäkulmaansa olkapäähäni. Nauroin sille. Olipa ulkona muuten lämmin! Huh, minulle itsellenikin oli tullut kuuma, asteet olivat varmasti plussan puolella, mietin ääneen ja katselin puita, joiden lomasta aurinko paistoi. Taivas oli pilvetön. 'Kevät tulee.' henkäisin ja vedin keuhkot täyteen raitista ilmaa. 'Eiköhän kävellä vielä vähän tuossa maastotiellä...' sanoin ja nykäisin Rean liikkeelle.
Maastotie oli liukas ja sohjoinen. 'Varovasti sitten.' sanoin Realle, joka käveli hiukan huolimattomasti ja pälyili tarhoissa olevia hevosia.
Kävelimme noin 300m suuntaansa, sitten sai riittää.

Vein Rean talliin. Sidoin sen käytävälle kahden puolen kiinni ja hain sen päitset. Sitten vaihdoin päitset kapsonien tilalle ja kiinnitin riimunnarun niihin. Otin sen jälkeen harjan laatikosta ja aloin pitkin vedoin sukia tammaa.
Kun oli valmista, vein harjapakin paikoilleen ja kysyin juuri sisälle tulleelta Kimiltä; 'Vienkö Rean ulos?'. 'Juu, vie se Lunan kanssa samaan tarhaan.' tämä pyysi. 'Selvä!' nyökkäsin.

Talutin hoitsuni laitumelle, toisen tamman seuraksi ja jäin hetkeksi katselemaan. Hevoset viskoivat päitään ja tervehtivät toisiaan. Sitten ne kirmasivat hangessa vieretysten ja hirnahtelivat kimeästi. Hymyillen jätin kaverukset nauttimaan kevätsäästä. Itse lähdin takaisin talliin.

Tallissa menin kaapilleni vaihtamaan kenkiä ja hakemaan laukkuani. 'Joko lähdet?' kuulin Kimin äänen takaani. Käännähdin ympäri ja vastasi; 'Jep, äippä tulee ihan kohta.'. Kim hymyili minulle ja nyökkäsi. 'Kiva kun kävit, Rea on ottanut sinut hyvin vastaan.' tämä sanoi. 'Oli kivaa, ja on vielä kivempaa, kun Rea on niin mukava. Sen kanssa on helppo touhuilla.' selitin innoissani. Kim nauroi ja sanoi minulle sitten heipat. Vastasin ja huutelin, että tulisin taas pian!

Savior 27.3

'Tästä taitaa tulla jo tapa...' Leevi murahti, kun kaasutimme pois kotipihastamme.
Isä oli passittanut veljeni kyyditsemään minut Savioriin, vaikka olin jo aiemmin ollut Wonders Desert'issä. Tiesin, että olin isän lellikki. Ja onneksi saimme isän kanssa kahnauksemme sovittua, olisin tullut muuten hulluksi. En tykännyt kiukuttelusta.

Olimme ennätysvauhdissa Saviorin pihassa. 'Huh tais tuo mittari käväistä pari kertaa vähän ylinopeuden puolella...' ähkäisin Leeville, kun nousin autosta. 'Pah, mitäs tuommosia nyt... Mut soittele huomen aamulla, ku on tultava hakemaa. Et saa sitte herättää! Meen ysiin kouluun... Tai muuten en jos...' Leevi selosti, kuin Runeberg konsanaan. Paiskasin vain mustan auton oven kiinni ja muljautin silmiäni. Ihme höselö, ihan kuin äiti.

Vilkaisin kelloani, kun kipitin vikkelää tahtia kohti tallia. Se oli kuusi. Tallissa paloi vielä valot, mikä helpotus.
Menin sisälle rakennukseen ja huhuilin; 'Heiiii, onks täällä joku?'.
Äkkiä Féen pöllähtänyt hiuspehko pilkotti karsinasta, jossa Tinky seisoskeli ja katsoi minua laiskan näköisesti. 'Öhh, taisin torkahtaa.' tämä sanoi sitten hiukan mumisevalla äänellä ja katsoi itsekkin rannekelloaan. 'Täällä, kylmässä?' kysyin epäröivä ilme kasvoillani. 'Niin, viileässä on niin mukava nukkua. Tinky otti minut mielihyvin heinäkasaansa.' Fée sanoi ja hymähti sitten. 'Jaha.' tokaisin ja ihmetellen jatkoin matkaani satulahuoneeseen hakemaan Essin suitsia.
Huomasin karsinoille palattuani, että Essikin oli tuotu sisälle. 'Onks Essi tarkotuksella täällä?' kysyin. Fée oli kömpinyt ulos karsinasta ja pälyili nyt hiukan eksyneen näköisenä ympärilleen. 'Tuota... kai Ferdin ajatteli, että tulet. Emmä muuten tiiä...' nainen vastasi. Nyökkäsin ja hymyilin itsekseni. Hän odotti minua, ajattelin ja iloisesti loikahdellen palasin Essin tykö.
Harjasin ja suitsitin tamman ja sitten talutin sen ulos karsinasta. Olin pukenut itselleni lämpimästi päälle, joten voisin mennä kentälläkin.

Talutin Essin keskelle kenttää. Himmeät, vasta syttymisvaiheessa olevat lamput loistivat kelmeää valoaan ja loivat kentälle varjoja. Essi pällisteli niitä ja jännitti lihaksiaan. 'Elä nyt oo hupero...' huokaisin ja rapsutin suokin karvaista mahaa. Sitten könysin hepan kyytiin.

Alkuverkka oli melko lyhyt. Essiä oli jo aiemmin juoksutettu, joten sille riitti vähempikin.
Teimme temponvaihteluita ravissa ja sitten kokeilimme hiukan vastalaukkaa. Se osoittautui hankalaksi, mutta yhteen onnistumiseen päätin sitten lopettaa.
Myöhemmin laukkasimme ympyröitä ja koitin saada Essin kulkemaan kootusti. Suoritusta vain häiritsi, kun alkoi olla hämärää. Se häiritsi Essiä ja sai aikaan poukkoilua ja säikkymistä.
Kun olin ratsastanut 40 minuuttia, päätin lopettaa rauhallisiin loppukäynteihin.

Ratsastuksen päätteeksi vein Essin talliin. Hoidin sen ripeästi ja sitten se pääsi laitumelle kavereidensa luo. Jopa Muffe näkyi käyskentelevän pihattotallin luona. Takasessa sillä oli edelleen lämpöpinteli.

Menin kahdeksan aikaan sisälle. Ferdin tuli minua ovelle vastaan ja pääsin karhumaiseen syleilyyn, mistä en meinannutkaan päästä irti millään. Ferdin suorastaan kantoi minut olohuoneeseen ja pahoitteli kävellessään, ettei tullut kanssani liikuttamaan Essiä. 'Pöljä, ku mä osaan kyl itekkii. Ei sun aina tartte...' selitin pojalle, kun viimein pääsin istumaan sohvalle. Piankos sitten Fée kiikutti minulle jo kaakaomukia käteen ja kysyi, että mitä kanavaa tahtoisin katsoa telkkarista. 'Mitä tää nyt on?' kysyin hämmentyneenä. Kun Fée oli mennyt, Ferdin vastasi; 'Fée on ihan selvästi ottanu sut perheenjäseneks.'. 'Mitäh?' ähkäisin ja katsoin poikaa, joka laittoi hiukseni korvan taakse. 'Varo vaan.' Ferdin naurahti. 'Ootte kyllä jänniä.' sanoin ja hymyilin virnistäen.
Katsoimme telkkaria melkein tunnin. Nojasin Ferdinin olkapäähän. Olin käpristynyt pieneksi mytyksi sohvan nurkkaan. Haukottelin vähän väliä. 'Haluutko jo nukkumaan, siullahan on kouluu huomenna..?' Ferdin kyseli ja vaikutti huolestuneelta. 'Elä hössötä. Mut voisin kyl lähteekki jo yläkertaan, kellohan on jo kohta kymmenen.' vastasin sitten. 'Tottakai.' Ferdin sanoi nyökäten.

Kävin vessassa ja vaihdoin yöpaidan päälleni, sitten kapusin narahtelevat portaat yläkertaan. Seurasin pientä valojuovaa, joka kajastui Ferdinin huoneen oven raosta.
'Joko saa tulla?' huikkasin oven raosta. Poika käännähti penkillään ympäri, tämä oli tietokoneella. Vanha läppäri raksutti pöydällä. 'Saat tulla ihan millon vaan.' Ferdin sanoi ja ojensi kätensä minua kohti. Menin tämän syliin ja katsoin koneen ruutua. 'Mitä teet?' kysyin. 'Datailen ja juttelen kavereitten kanssa.' poika sanoi, mutta hipaisi sitten niskaani. Kylmät väreet kulkivat kehoni läpi ja saivat minut värähtelemään. 'Mitä nyt..?' Ferdin kysyi. Katsoin häntä hiukan epäröiden, mutta hänen valloittava hymynsä sai minut rentoutumaan. 'Ei mitään.' vastasin henkäisten. Sitten suutelin poikaa varovasti ja tökkäsin sormellani hänen nenäänsä. 'Nukutko mun vieressä?' Ferdin kysyi sitten virnistäen. 'Jos uskallat ottaa mut vierees, mä kuulemma unissani tuun ihan kiinni kupeeseen, kuolaan ja mumisen.' sanoin ja nauroin hihitellen. 'Haha, no kuulostat sitte ihan Judolta, eli kyl mä uskallan.' Ferdin sanoi ja tarrasi kiinni lantiostani. Sitten hän tuuppasi minut pedilleen ja sytytti lukulampun sängyn päätyyn. Itse vain nauroin ja painuin seinänpuoleiselle sängynpuoliskolle.
Kun läppäri oli sammutettu, verhot suljettu ja naurut naurettu, asetuimme vieretysten pedille. 'Oma sänky on ihana.' Ferdin sanoi ja kaivautui peittoonsa kuin pikkulapsi. Hymyilin hänelle ja mumisin jotain vastaukseksi. Minua väsytti. 'Hyvää yötä keijukainen.' Ferdin sanoi. 'Öitä.' vastasin ja suukotin pojan otsaa.

Aina vähän poikkee nää tarinat siitä itse aiheesta, mut mitäs pienistä :D

Wonders Desert 27.3

Iltapäivän viimeiset auringonsäteet leikkivät hangen pinnalla, kun katselin ulos auton ikkunasta. Tänään oli kertakaikkiaan jännittävä päivä! Veljeni, Leevi, kaahasi autollaan kohti Wonders Desert- tallia, eikä hän kuunnellut lainkaan, kuinka hehkutin ja selitin taukoamatta. Ei häntä kiinnostanut, ei sitten pätkääkään. Enneminkin häntä ärsytti, kun tuli taas yksi paikka lisää, mihin minua saisi tulevaisuudessa olla kuskaamassa. Mutta, minulle oli ihmeellistä, kun viimein pääsin näkemään kokonaisen tallin täynnä ahaltekinhevosia. Melkein halkesin jännityksestä.

Viimein olimme tallipihassa, tai no, Leevi jätti minut hiukan kauemmaksi, sillä emme tienneet, saiko pihaan ajaa. Jokatapauksessa, olin askeleen lähempänä tulevaa.
Lähdin hiukan eksyneen oloisena kävelemään kohti tallirakennusta, joka kohosi silmieni edessä. Tallikenkieni pohjat rapisivat jäistä ja muhkuraista maanpintaa vasten. Oli todella liukasta. Vilkuilin kentälle päin, näin siellä jonkun tytön, tämä ratsasti tummanruunikolla tammalla. Hevonen liikkui pää koholla ja häntä soihtuna hulmuten. Miten kaunis, mietin. Hetken katseltuani jatkoin matkaani.

Sisällä tallissa kuului hevosten pärskähdyksiä ja kavioiden kolinaa. Huokaisin syvään ja suoristin selkäni, sitten päätin etsiä Kimin. Haahuilin ympäriinsä tallissa ja viimein löysin, kuin löysinkin, toimistoa muistuttavan huoneen. Siellä istui nuori nainen, joka hoksasi tuloni melko äkkiä. 'Hei!' tämä hihkaisi. 'Moikka.' vastasin reippaalla äänellä ja hymyilin. 'Oletkos sinä Liinu?' nainen kysyi. 'Kyllähän minä...' sanoin hiukan ujosti. 'Kiva tavata viimein, minä olen Kim.' nainen sanoi ja ojensi kättään. Käteltyämme, juttelimme hetken tallin asioista ja käytänteistä. Sitten lähdimme katsomaan Reaa.

Tallikäytävä oli tyhjillään ja kaikki tavarat olivat siististi paikoillaan. Ainoastaan sisällä olevat hevoset katselivat liikkeitämme päät kohollaan. Niiden joukossa huomasin Rean ja kävelin oitis sen luokse, se näytti kivalta ja kaula kaarella nuuhki minua. 'Taisitkin tunnistaa sen...' Kim sanoi hymyillen. 'Juu, ompas se kiltti.' mumisin ja silitin hevosen turpaa. 'Se on lempeä.' Kim vastasi ja alkoi sitten kertoa kaikenlaista Reaan liittyvää, mitä minun pitäisi tietää. Kuuntelin tarkkaavaisesti ja nyökyttelin aina välillä vastaukseksi.
Kun oppitunti uudesta hoitsusta oli saatu päätökseen, Kim jätti minut tutustumaan tammaan ja antoi luvan hoidella sitä.
Innoissani hain Rean harjapakin satulahuoneesta ja rauhallisin ottein aloitin toimimisen. Rea hyväksyi minut nopesti ja söi samalla heiniään, kun harjasin sitä. 'Voi kun oot laiheliini...' sanoin ihaillen ja sivelin kämmenelläni ahaltek-tamman kylkeä. 'Ja niin kiiltävä...' jatkoin. Puhelin hepalle, samalla, kun harjasin sitä. Rea aina sillon tällöin nuuhkaisi minua ja töykki turvallaan kylkeäni. 'Voi sua.' hihitin ja rapsutin tamman korvantaustaa.
Harjasin pitkän tovin, ennen kuin puhelimeni alkoi tärisemään. 'Ääh...' murahdin ja kaivoin samsungin taskustani. Reakin nuuhki puhelimeni läpikotaisin ja jätti näytölle märän läntin huulillaan. 'Höpsö.' tuhahdin ja jatkoin; 'Tuun ihan just ja plääplää...' luin Leevin viestiä ja matkin tätä. Katsoin samalla kelloa, olin ollut tallilla vasta reilut pari tuntia, hitsi mikä hätähousu Leevi olikaan, ajattelin, kun laittelin harjat takaisin laatikkoon.
Rapsuttelin Reaa vielä hyvästiksi ja sitten lähdin palauttamaan harjoja takaisin paikoilleen.
Matkalla sanoin heipat myös Kimille, joka oli laittamassa Mellonia ratsastuskuntoon. 'Tule pian uudelleen!' tämä huuteli perääni. 'Lupaan sen.' vastasin ja vilkutin vielä.
Sen jälkeen kiirehdin ulos, missä Leevi jo minua odottelikin. Saisi kuulla kunniansa...

Savior 21.3

 Aamulla heräsimme noin yhdeksän aikoihin. Olin nukkunut melko huonosti, mutta jaksoin silti herätä yllättävän ripeästi. Ferdin oli jo pukenut ylleen, kun minä vielä loikoilin sängyllä ja venyttelin käsiäni. 'Alahan nyt joutua.' poika komensi ja alkoi kiskoa minua ylös. 'Jooojoo...' mumisin ja könysin seisomaan. 'Hieno kampaus.' Ferdin totesi katsoessaan hiuksiani. 'No kiitos samoin vaan.' vastasin nauraen ja pörrötin tämän hiuspehkoa.

Alakerrassa söimme aamiaista ja luimme aamun lehteä. 'Missä Fée on?' kysyin sitten. 'Tallissa. Se herää jo aina viiden aikoihin.' Ferdin kertoi. 'Ai, meetkö sä koskaan aamutalliin?' jatkoin kyselyä. 'Harvemmin, emmä jaksa herätä koskaan. Yleensä mä teen iltatallin, tai no siis... pihattoihin vien ruuat ja sen sellaista.' Ferdin selitti ja hörppäili kahvia. Nyökyttelin ja puristin teekuppia käsieni välissä, se lämmitti mukavasti. Judokin oli tullut mukanamme alakertaan ja loikoili nyt keittiönpöydän vierellä.
Myöhemmin ovikello soi, Ferdin pyysi, että menisin avaamaan. Hiukan vastahakoisesti loikin ovelle.
Avattuani naukaisevan oven, minua pällisteli kaksi tyttöä, jotka ilmeisesti eivät odottaneet minua avaamaan. 'Niin..?' kysyin sitten epäilevä ilme kasvoillani. 'Ööö, onks Ferdin?' toinen tytöistä kysyi. 'Ööö juuh.' ähkäisin. 'Hetkinen.' sanoin ja lähdin keittiöön. Tytöt jäivät supisemaan jotain.
Huidoin pojan mukaani ja sitten kävelin Ferdinin kannoilla takaisin ovelle. 'Niin?' tämä kysyi sitten melko epäkiinnostuneella äänensävyllä, eikä edes suoraan katsonut tyttöihin päin. 'Oi, moikka!' toinen, kikkarahiuksinen, tyttö sanoi silmät innosta palaen ja syöksyi halaamaan poikaa. Ferdin vain ähkäisi ja taputti tyttöä selkään pari kertaa. 'Mikä asia?' tämä kysyi sitten. 'Niin, voitko tulla meidän kanssa maastoon, ku Fée sano, että sua voisi pyytää.' taaempana seisova vaaleahiuksinen tyttö selitti kiihkeästi. 'Ääh...' Ferdin huokasi ja katsoi minuun. Minä vain virvistin ja nostin käsiäni 'emmä tiiä' tyylisesti. Ferdin potki kenkiä sivuun ja huokaisten sanoi; 'No jos Liinu lähtee, niin voihan mäkin tulla.'. Huokaisin ääneen ja tytöt katsoivat minua hiukan arvostelevasti. 'No jaa, kaipa tuo voi lähtee.' mustahiuksinen tyttö sanoi. Antoiko hän luvan minulle? Voi hyvää päivää, mietin, mutta olin hiljaa.

Olimme pukeneet ratsastusvaatteet päällemme ja tytöt olivat jo pihamaalla hevosineen. Heillä oli ratsuinaan Mimmi ja Rommi. 'Pitäkää kiirettä!' tytöt huusivat meille, kun tulimme ovesta pihalle. Ferdin heilautti heille kättään ja kuiskasin minulle; 'Sori, ei pitäny päivän alkaa ihan näin.'. Tarrasin kiinni pojan käsivarteen ja vastasin; 'Ei se mitään, ei mua haittaa.'. Ferdin kuitenkin näytti happamalta.

Menimme sisälle talliin. Meitä odotti ihana näky, kaksi lähtövalmista hevosta, jotka seisoivat käytävällä päät kohollaan ja katsoivat meitä odottavasti. Pian myös Fée ilmestyi satulahuoneesta. 'Antakaa anteeksi, tytöt tulivat ja tahtoivat ratsastamaan. Nuo on ne samat, jotka kävivät viime viikollakin. En uskaltanut laskea niitä vielä keskenään menemään.' Fée kertoili naama peruslukemilla. 'Joo, ei se haittaa, ainenkaan mua.' sanoin ja tuuppasin happaman näköistä Ferdiniä kylkeen. 'Juuh.' tämä sitten murahti. 'Laitoin sulle tuon Essin ja Ferdinille Tinkyn, en tarkotuksella laittanu satuloita, meette kai aika rauhallisesti.' Fée jatkoi ja katosi sitten takaisin sinne mistä oli tullutkin. Nyökkäsin, huokasin ja painoin kypärän päähäni. 'Eiköhän mennä?' sanoin sitten ja irrotin Essin. Tamma töykki minua turvallaan ja lähti hoppuilemaan kohti ulko-ovea. 'Heiheihei, seis!' komensin sitä. Lähdimme vasta sitten, kun Ferdinkin oli saanut Tinkyn irti kalterista.

Pihamaalla tytöt seisoivat hevosten vierellä ja odottavina katsoivat meitä. Kun Ferdin jurotti ja oli hiljaa, minä päätin puhua; 'Voitte nousta selkään.' sanoin sitten. Tytöt tekivät työtä käskettyä.
Kun olimme jokainen hevosten selässä, suuntasimme sitten kohti maastopolkua.
'Mä oisin halunnu lähtee sun kans kahestaan, niinkun oli tarkotus...' Ferdin marmatti. 'No kyl me keretään, elä nyt valita.' sanoin tälle äitimäisesti. Tytöt ratsastivat takanamme ja heillä tuntui olevan mukavaa. Nauru kaikui lumisella metsätiellä.
Päätimme ravata, minä edellä, tytöt sitten ja Ferdin piti perää. Essi ravasi häntä soituna hulmuten ja viskoi karvaista päätään sinne tänne. 'Onkos kivaa..?' kyselin hepalta ääni tärähdellen sen askelten tahdissa. Itse yritin nauttia täysin siemauksin mukavasta kevätsäästä.
Hiljensimme takaisin käyntiin, kun olimme saavuttaneet määränpäämme. Vilkaisin kelloani, olimme tulleet jo noin puoli tuntia. 'Oikaistaan tästä tuonne metsäpolulle, olis hyvä, jos Mimmi tulis meijän perään...' sanoin ja katsoin jäljelleni. Kikkaratukkainen tyttö nyökkäsi ja ohjasi suokkitamman Essin perään, sitten jatkoimme. Hymyilin vielä takana tulevalle Ferdinille ja näytin peukkua ylöspäin. Ferdinkin jo virnisti minulle ja vastasi käsimerkkeihini. Onneksi hänkin lakkasi olemasta lapsellinen ja ei enää mököttänyt, mietin.

Metsäpolku poukkoili lähellä Sadetanssia ja päätinkin, että voisimme tulla takaisin Sadetanssin ja Saviorin välillä kulkevaa tietä myöten. Essi allani tuntui edelleen ylipirteältä. Pääsimmekin pian jo oikaisemaan takaisin tasaiselle tielle.
Kun olimme jälleen parempikulkuisella alustalla, huutelin, että laukattaisiin. Ja niin teimme. Vedet vaan valuivat silmistä, kun pistättelimme vauhdikkaasti pitkin tietä. Olipas ihanaa, ajattelin ja hymyilin.

Viimein olimme takaisin tallilla, olimme siis ratsastaneet tunnin verran, ehkä jopa vähän reilunkin. Tytöt puhuivat, että he olivat jo aivan poikki, mutta eivät enää nyrpistelleet nokkaansa minulle. Ferdin vain nyökytteli, kun kyselin, että oliko ollut mukavaa. Kaipa tämä oli kuitenkin edes vähän tykännyt, itse ainekin tykkäsin. Essi toimi tänään oikein kivasti ja se saikin nyt oivan annoksen liikuntaa.

Ensiksi hoitelin Essin tallissa ja sitten loimitin sen. Fée oli käskenyt viedä jokaisen hevosen ulos, joten tottelimme häntä. Tytötkin saivat viedä omat ratsunsa hoidon jälkeen.
Kun Essi oli viety pihalle, menin hakemaan Muffen.
Issikkatamma oli oranssi loimi päällään pihaton portin luona. Aivan kuin se olisi jo odottanut sisälle pääsyä.

Talutin Muffen satulhuoneen oviaukon luo ja otin muutaman harjan kopasta. Sitten menin ja sidoin Muffen erään karsinan kalteriin kiinni. Riisuin hepalta loimen ja otin kipeästä takasesta lömpöpintelin pois. Sitten harjasin ja puunasin koko pollen läpikotaisin. Muffe nimittäin jäisi sisälle taas vaihteeksi, lämmittelemään.
Kun Muffe oli valmis, päästin sen tyhjään ja puhtaaseen karsinaan. Tamma heittäytyikin oitis kupeelleen puruihin ja alkoi piehtaroida. 'No kiitti vaan.' sanoin sille huokaisten. Se vain hörisi vastaukseksi.

Menin myöhemmin vielä hakemaan Féen talolta laukkuani. Ferdin oli nyt luvannut viedä minut bussipysäkille, ja jatkaisin siitä sitten bussilla kotiin. En kyllä ollut ollenkaan innostunut näkemään isää, mutta toivottavasti tämä oli jo unohtanut eilisen. Minä ainenkin olin, oli nimittäin ollut niin mukava päivä, ja yö, Saviorissa (:

Savior 20.3

Tallille kiirehdin isän kyydillä vasta illalla, puoli seitsemän jälkeen. Minun piti päästä tapamaan Ferdiniä ja tietysti myös hevosia. Isä ei tykännyt ajatuksesta, sillä joutuisi hakemaan minut vielä uudelleen. Noh, tykkäsi tai ei, minun oli päästävä Savioriin.

Tallipihassa loikkasin autosta niin vauhdilla, että meinasin olla turvallani jäisellä tantereella. Isä murisi jotain kello yhdeksästä, mutta huusin hänelle, että Ferdin voisi tuoda minut linja-autopysäkille, joten isän ei tarvitsisi tulla Savioriin saakka minua hakemaan. Sitten porhalsin pää kolmantena jalkana talliin.

Talliin mennessäni sytytin suureen rakennukseen valot, sillä koko paikka näytti niin autiolta. Ja sitä se taisi ollakin. Sinkoilin sinne tänne ja etsin kaikki kulman taukset, jotta olisin löytänyt edes jotain elonmerkkejä. Kaikki hevoset olivat pihatoissa... Mutta ei, kas kummaa, Muffe seistä mörötti yksikseen pimeässä, omassa karsinassaan ja katsoi minua kysyvästi. Se oli jo syönyt ruokansakin. 'Voi, herätinkö..?' sanoin myötätuntoisesti issikalle, joka hörähti ja maiskutteli suutaan. 'Missä kaikki on tähän aikaan..?' jatkoin puhumista, yksikseni.
Menin vauhdikkaasti satulahuoneeseen ja jätin painavan laukkuni sinne. Sitten jatkoin matkaani takaisin tallikäytävälle, otin matkaani myös harjoja.
Haahuillen menin takaisin Muffen luo. Heppa oli tyytyväinen saadessaan seuraa ja kyhnytti itseään minua vasten. 'Voi mussukkaa.' sanoin. 'Ai minäkö, no voi kun kiva kuulla.'. Olin loikata kattoon ja kiljaisin. Onneksi Muffe ei saanut hepulia. 'Hullu!' huusin Ferdinille, joka leveästi virnuillen seisoi takanani. 'Miten siä siihen kerkesit ykskaks tulemaa?' kysyin ja tasasin hengitystäni. 'No kai sitä nyt vähemmästäkii, ku talliin syttyy valot itestään. Fée käski tulla kattomaan, et onks täällä varkaita vai joitain muita ylimääräsiä, ku huomas valot keittiön ikkunasta...' Ferdin sanoi ja kaappasi minut syleilyynsä. 'No mä voin mennä kummasta vaan...' henkäisin ja hymyilin.
Nojailimme toisiimme, juttelimme viime päivistä ja pusuttelimme melko pitkänkin tovin, ennen kuin Muffe alkoi osoittaa mieltään. Se kuopi sementtilattiaa ja mulkoili meitä pitkästyneesti. 'Sori kaveri, kyl mä sua harjaan vielä.' sanoin sitten huokaisten ja irrotin itseni Ferdinin otteesta.
Ferdin jäi kanssani talliin, tai itseasiassa hän haki ensiksi Bertti-ponin Muffen kaveriksi yöksi. Ressukka olisi muuten joutunut olemaan ihan yksikseen koko yön.
Harjasin Muffea pitkin vedoin. Tamma nautti ja nukkui samalla. 'Ootpa reilu, luuletkos ettei mua nukuta...' mumisin haukotellen hevoselle, joka nuokkui paikoillaan.
Kun Bertti oli viimein Muffen viereisessä karsinassa, päätin minäkin lopettaa tamman hoitamisen. 'Toivottavasti nää käyttäytyy täällä.' Ferdin sanoi ja venytteli haukotellen käsiään. 'Niin.' nyökkäsin katsoessani kaksikkoa. Ne nuuhkivat toisiaan kaltereiden läpi.

Hetkeä myöhemmin muistin. 'Ainiin voitko sä viedä mut bussipysäkille, mitähän kello on..?'. 'Ootas, kello on kymmenen.' Ferdin sanoi katsoessaan minuun. ' Mitäh? Ei voi olla, näytä.' sanoin ja riuhtaisin kännykän pojan kädestä. Silmäni muljahtivat. 'Isä... Voi ei...' huokasin ja poleni lyyhistyivät. Ferdin katsoi minua kysyvästi, kun juoksin hädissäni satulahuoneeseen.
Kaivoin omaa puhelintani laukusta ja tarkastin sen. Viisi vastaamatonta puhelua. Eijeijei, ei voi olla, ärähdin itselleni. Isä oli varmasti vihainen. Pian Ferdin tuli perässäni. 'Mikä nyt on?' tämä kysyi huolestuneena. 'No ku mun piti olla siellä bussipysäkillä jo tunti sitten. Eih...' vinkaisin. 'No tuota... Mä en voi viedä sua teille asti, ku ei ole sitä korttiakaan. Kyläpoliisit sattuu kuitenki partioimaan tuolla kylällä.' Ferdin selitti. 'No et tiettykään, tiiän sen. Mut mitä mä teeeen..?' voivottelin. 'Jää yöks? Eihän sulla oo sitä kouluakaan huomenna?' Ferdin ehdotti. Katsoin häneen päin arvioivasti ja huokaisin. 'Laitat nyt sille isälles viestin, että jäät. Ja käske sen vaikka soittaa Féelle, nii voi tarkistaa asian. ' Ferdin selosti. 'Voivoi... niin kai se on tehtävä.' sanoin murahtaen ja aloitin kirjoittamaan viestiä.

Viimein pääsimme poistumaan tallista.
Ferdin käveli käsi olallani ja selitti, että isä varmasti ymmärtäisi. Erehdyksiä sattuu. Minä en taas ollut niinkään varma asiasta. Isä osasi olla pitkävihainen, etenkin, jos hän oli sattunut odottamaan minua siellä pysäkillä. Loppujen lopuksi hän varmaan ajatteli, että 'olkoon sitten vaikka iäisyyden siellä tallilla, minen ainenkaan odottele'. Ja lähti, ilman minua. Tunsin isän, liiankin hyvin. Nyökyttelin silti Ferdinille ja toivoin, että huominen olisi parempi päivä.

Fée oli tuvassa keittelemässä teetä, kun menimme sisälle taloon. Judo-koira tuli riemuissaan tervehtimään minua. Kyykistyin lattialle koiran luo ja rapsuttelin sitä.
Keittiöön mennessäni vilkaisin olohuoneeseen. Siellä paloi kynttilöitä. Voi kuinka kodikasta, mietin.
'Hei.' Fée sanoi tyynen rauhallisesti ja hymyili sitten vienosti, samalla hän katsoi minua silti hiukan kummissaan. 'Moih...' sanoin, melko hiljaisella äänellä, sellaisella, joka ei kuulostanut omaltani. 'Soittiko Liinun isä?' Ferdin kysyi ja nappasi kuppinsa tiskipöydältä. 'Juu ei ole kukaan soitellut.' Fée murahti. Nielaisin ja katsoin Ferdiniä. 'Aha, no Liinu jää yöksi.' Ferdin kertoi ja sai Féen rykäisemään, meinasi kaiketi nielaista teetä väärään kurkkuun. Minua nolotti ja tuijottelin varpaitani seisoessani Ferdinin kupeessa. 'Jaha, noh. Petaanko pedin sun huoneeseen?' nainen kysyi sitten ja mittaili minua katseellaan. 'Juu vaikkapa.' Ferdin sanoi niin huolettomasti, että minua ihan ärsytti.

Kun olimme saaneet juotua iltateen ja Fée oli pedannut minulle yösijan, lähdimme Ferdinin ja Judon kanssa yläkertaan. Vanhat rappuset narisivat, kun kuljimme niitä pitkin. Hypistelin käsissäni t-paitaa, minkä Fée oli antanut minulle yöpaidaksi. Hevoslaukkuni olikin jäänyt eteiseen.

Astuimme sitten sisään huoneeseen. Judo meni oitis minun petini päälle loikoilemaan ja minä jäin taas vaihteeksi katselemaan seinillä olevia valokuvia. Sitten riisuin nopeasti ylimääräiset vaatteet yltäni ja kasasin ne lattialle. Samalla sujautin löysän, mekkomaisen, t-paidan ylleni. Katsoin Ferdiniä, joka oli jo kaivautunut peittonsa alle, ja tuijotti minua ihmeellinen virne naamallaan. Minua ei siltikään naurattanut. Lösähdin istumaan patjalle ja työnsin suurehkon koiran pois paikaltani. Judo tuhahti ja pyörähti sitten pörröisen maton päälle koisaamaan. Tuijotin lattiaa ja huokaisin. 'No mitä?' Ferdin kysyi. 'Isää mietin, se ei ees soittanu.' sanoin. En ollut tottunut olemaan epäluottamuksellinen. Se häiritsi minua. 'Usko pois, kyl se ymmärtää, joskus.' Ferdin sanoi. Vaikka eihän hänelläkään ollut kokemusta, mietin itsekseni.
Ferdin sammutti pöytävalon ja asetuin pitkäkseen. Katselin kattoikkunasta tähtitaivasta.
'Tiesitkö, et näytät ihan jollekkii satuhahmolle?' Ferdin sanoi hiljaisuuden keskeltä. 'Mille?' kysyin ja katsoin sitten poikaa silmät ammollaan. 'No, jollekkin. Keijulle tai... mitä ne on, emmää tiiä.' Ferdin sanoi. 'Aijaha, no en oo enne kuullukkaan, Leevi vaan usein sanoo, että muistutan kärttystä noita-akkaa.' sanoin ja naurahdin. 'Kiva nähdä, et hymyilet.' Ferdin sanoi ja ojensi kätensä. Tarrasin siihen kiinni ja käänsin itseni kyljelleen, kasvot Ferdinin sänkyä päin. 'Kiitos.' sanoin sitten hiljaa. 'Mistä?' Ferdin kysyi ja heilutteli sormiani omiensa välissä. 'Vähän kaikesta...' henkäisin ja sitten painoin silmäni kiinni.

Hupista, tulipas pitkä, mutta, jatkuu huomenna :D

Sadetanssi 20.3

Aamuauringon hehku lämmitti poskiani, kun kävelin kohti Sadetanssia. Onneksi olisin pian perillä, mietin itsekseni. Kello oli noin kolme iltapäivällä.

Tallin parkkipaikoilla näkyi nököttävän pari autoa, joista toinen ainekin oli Mirjamin.
Tallipihaan päästyäni näinkin kentällä naisen, tämä ratsasti Donilla. Reininhevosruuna viksoi päätään, kun tuulen viima heitteli lunta ympäriinsä. Katsahdin pellolle päin, missä näin lumipyörteitä. Pelto näytti ihan aavikolta, tuuli oli nimittäin kasaillut melkoisia kinoksia ympäriinsä.

Menin sisälle talliin. Onneksi siellä oli mukavan lämmin, minua paleli. Kiirehdin samantien taukotupaan, vein laukun kaappiini ja vaihdoin sitten paksumman takin ylleni.
Sitten menin oikopäätä satulahuoneeseen, mistä otin mukaani harjaboksin ja Taran varusteet.
Tamma olikin minun helpotuksekseni tallissa, joten pääsin suoraan sen kimppuun. Tara oli rauhallinen ja lepuutteli takastaan, kun aloitin harjaamisen. 'Mitäs kuuluu..?' kyselin tammalta. Se roikotteli päätään ja tuhahteli. Hymyilin itsekseni.
Hoidin hepan melko vikkelästi, jotta pääsisin pian ratsastamaan.
Suitsitin tamman ja sitten heivasin satulankin sen selkään. Harmikseni tänään ajattelin mennä ihan satulan kanssa, yleensä tykkään ratsastaa mieluummin ilman.
Kun Tara oli valmis, hain itselleni kypärän ja sormikkaat, sitten lähdin taluttamaan tammaa ulos.

Menimme kentälle, mistä Mirjam oli juuri lähdössä. 'Moikka.' sanoin tälle. 'No moi.' nainen sanoi ja puhalsi tummia hiuksiaan pois naamaltaan. 'Kauhee keli...' sanoin ja vilkuilin ympärilleni. 'Jep, Donikin hiukan haparoi, kun on tuota lunta ihan mukavasti tuiskuttanu tähän kentällekkin.' Mirjam tuhahti. Tosiaan, kentän pinnalla oli ainekin parikymmentä senttimetriä jauhomaista tuiskulunta. Huokaisin. Sitten aloitin kapuamisen korkean ratsuni kyytiin.
Kun viimein olin kunnolla satulassa ja kun jalustimet oli lyhennetty, pyysin Taran liikkeelle. Hepan korvat sojottivat milloin mihinkin suuntaan, kun se väisteli päällään lumipöllyjä, joita leijaili jatkuvasti ympärillämme.
Kunnon alkuverryttelyn jälkeen nostin kevyen ravin. Tara tanssahteli lumen seassa ja korskahteli. Teimme voltteja ja kokeilimme myös pohkeenväistöä. Tara pysyi hyvin kuolaimella ja kokosi itseään. Olin tyytyväinen.
Hiukan myöhemmin teimme myös laukkaharjoituksia. Jouduin hiukan keskittymään ympärilläkin tapahtuvaan, sillä kentälle tuli myös Juna ja hänen hevosensa Rölle. Röllen kaunis ulkomuoto hurmasi minut oitis ja keskittymiseni alkoi herpaantua. Tara aisti sen alkoi nykiä päätään. 'Hei, lopeta heti...' ulahdin, kun meinasin kellahtaa eteenpäin. Tervehdin Junaa ja kysyin; 'Mitäs te aijotte?'. Punahiuksinen nainen katsahti hymyillen minuun päin ja sanoi; 'Aattelin, että harjoteltas niitä koulukisoja varten.'. 'Aivan, sitähän mekin tässä yritetään.' tokaisin ja katsoin Taran heiluvaa päätä hiukan nolona. 'Käyttäydy...' murahdin sille sitten ja nostin laukan uudelleen.
Ratsastin vielä noin vartin verran ja sitten ajattelin, että saisi riittää.
Laskeuduin alas Taran kyydistä ja sanoin heipat Junalle, joka jäi laukkailemaan pääty-ympyröitä kuvankauniin friisiläisensä kanssa.

Taluttelin Taran karsinaansa ja sidoin sen kiinni. Sitten riisuin sen varusteista ja vein ylimääräiset tamineet suoraan takaisin paikoilleen.
Harjasin Taran uudelleen ja loimitin sen. Sen jälkeen laitoin tammalle riimun, sillä ajattelin viedä sen ulos.

Kun Tara oli viety laitumelle, siirryin Avan puoleen.
Ponineiti kyhjötti karsinan nurkassa peräpää ovelle päin ja ei pahemmin välittänyt, vaikka tunkeuduin sen vierelle ja aloitin sukimisen.
Harjasin Avaa melko pitkään, sillä se oli taas ihan purujen peitossa. Talvikarvaan jäi kaikki kikkareet niin helposti kiinni, ääh.
Kun poni oli valmis, otin sen käytävälle ja sidoin kahden puolen kiinni. Sitten menin noutamaan sen varusteita. Tai itseasiassa suitsia, sillä halusin mennä ilman satulaa.
Suitsitin Avan ja laitoin sille pinkit pintelit etusiin. Sitten olimme valmiita uhmaamaan lumituiskua!

Kiikutin Avan kentän aidan vierelle ja siinä könysin sen selkään. Voih, tuntuipa se pikkuiselta Taran jälkeen.
Olimme juuri lähdössä lyhyelle maastolle päin, kun kuulin huutoja takaani. Käännyin ympäri ja huomasin tallin ovella Elinan, joka oli juuri kapuamassa Liinan selkään. Tämä huusi; 'Hei, voidaanko men tulla mukaan?'. 'Ööö, toki!' vastasin ja pysäytin Avan, joka pällisteli pää kenossa, että ketäkäs sieltä tuleekaan.
Kun Elina oli hevosensa kanssa vierellämme, lähdimme yhtämatkaa eteenpäin. Kyselimme toistemme hepoista kaikenlaista ja naureskelimme kaikille kommelluksille, mitä oli sattunut ajan mittaan.
Ratsastelimme käynnissä lyhyelle maastolle risteävään tienhaaraan saakka. Sitten, kun autoja ei näkynyt, päätimme nostaa ravin. Suokkitamma pinkaisi sellaisella vaihdilla eteenpäin, että meinasi Avan jäädä aivan vallan jalkoihin. Kun Ava viimein pääsi liikkeelle, se heitteli jopa parit pukit, kun oli niin innoissaan.
Ravailimme hyvän aikaa, ennen kuin hidastimme takaisin käyntiin. Oikaisimme niitylle, kun saavuimme sen reunalle. Avan lyhykäiset koivet upposivat umpihankeen, mutta se tykkäsi silti kulkea reippaasti eteenpäin. Niittyaukealla oli muitakin hevosten jälkiä, joten seurailimme niitä.
Ratsastimme aina ponilaitumen taakse saakka ja sieltä sitten käänsimme hevoset takaisin tallille päin.

Tallipihassa katsoimme Elinan kanssa toisiimme ja aloimme nauramaan. En tiedä miksi, kai meillä oli vain ollut niin mukavaa. Liinakin näytti uupuneelta, se lerputteli kieltään suunsa ulkopuolella ja venytteli turpaansa Avaa kohti. Olipas kivaa, kun hepat olivat ystävystyneet. Samoin myös minä ja Elina.

Veimme hevoset talliin. Pikkuinen Ava ja vähän suurempi Liina seisoivat peräkkäin käytävällä. Otimme varusteet pois, hoidimme hepat kuntoon ja kuivasimme niiden jalat.
Kun kaikki oli valmista, pääsivät kumpikin heponen omaan karsinaansa, kaiken lisäksi vierekkäisiin sellaisiin. Oli mukavaa, kun Avalla oli edes yksi läheinen heppakaveri.

Itse lähdin kotia kohti noin puoli seitsemän, olin soittanut isän hakemaan minua, sillä olin niin väsynyt, etten jaksanut edes ajatella kävelemistä. Onneksi isä suostui.
Tulisin taas pian uudelleen, etenkin, jos olisi taas aurinkoinen päivä (:

Savior 18.3

Pirteys täytti mieleni taas tänä ihanaisena auringonpaisteisena aamuna. Mitäpä muutakaan sitä tällä säällä tekisi, kuin ratsastaisi!

Leevi vei minut taas tallille. Hän ei ollut kovinkaan innostunut siitä, että joutui tuhlaamaan bensaansa minun takiani, mutta onneksi isä osasi käskeä.
Olin siis aamupäivällä tallilla suunnilleen 12 aikaan.

Oitis ja saman tien hain Essin sisälle hoidettavaksi. Ferdin oli juuri tullut Redin kanssa ulkoa sisään, joten pääsin juttelemaan tämänkin kanssa. Puhuimmekin kaikki viime viikon asiat läpi, sillä emme olleet kerenneet olemaan yhteyksissä sen enempää. Se harmitti minua. Onnekseni Ferdin lupautui kanssasi maastoon, sillä ilma oli mitä parhain.
Puin Essille suitset päähän ja sitten odottelimme, että Ferdin saisi Ellin laitetuksi kuntoon. Lähdimme kumpanenkin ilman satulaa.

Lumi narskui, kun hepat kipsuttelivat vierekkäin pitkin tietä, johon oli painunut auton renkaiden jäljet. Muuten se oli auraamaton. Katselin taivasta ja henkäilin, kun aurinko paistoi puiden lomasta. Ferdin puhui taukoamatta ja hänen puheistaan meni puolet ohitse, olin niin lumisen metsän lumoissa. Aina välillä poika 'herätti' minut todellisuuteen, säpsähdin joka kerta.

Päätimme viimein laukata, sitä olin odottanut. Annoin Essille hellästi pohkeita, kun saavutimme pellon rajan. Tamma pinkaisi iloisesti vikkelään laukkaan ja nelisti pellon piennarta pitkin. Elli-tamma meinasi hätkähdyksissään jäädä toiseksi. Ferdin sai sen kuitenkin liikkeelle.
Laukkailimme hillitysti, kun hepat viimein asettuivat juoksemaan ilman hötkyämistä. Suokit kirmasivat vierekkäin niin että lumi tuprahteli niiden kavioista. Olin niin onnellinen! Kaiken hevoslöpinän lisäksi minulla oli Ferdinkin, joka jaksoi aina kuunnella ja olla niin oma itsensä seurassani. Mitäpä muuta sitä toivoa saattaakaan!

Kun palasimme tallille, poskeni punoittivat kuin tomaatit konsanaan. Ferdin nauroi minulle. Kun laskeuduimme alas hevosten kyydistä, Ferdin tuli ja otti kiinni poskistani lämpimillä käsillään. Sitten tämä hymyili kovin ujosti, katsoi ympärilleen ja suukotti minua hiukan hätäisesti. Mutta kuitenkin! Se merkkasi paljon! Meinasin tipahtaa polvilleni, mutta sain kasattua itseni. Hymyilin pojalle leveämmin kuin koskaan kenellekkään. Sitten lähdimme käsi kädessä vieretysten, hevoset kummallakin puolella, kohti tallia.

Féen ilme kertoi paljon, kun kolistelimme sisälle talliin. Emme sanoneet mitään. Kumpikin aloitti toimisen omalla tahollaan ja Féekin lopetti sitten epäilyttävän vilkuilunsa.
Hoitelin Essin nopeasti, sillä pian olikin jo taas aika lähteä.
Ferdin kuskasi minut bussipysäkille, mistä jatkoin matkaa kotia kohti vanhan ja raihnaisen linja-auton kyydissä.

Olipas ollut taas kertakaikkisen jännittävä ja mukava päivä!

Sadetanssi 15.3

Avellana, mikä uusi ihana ilmestys.
Olimme Hennun kanssa katsomassa poneja, sillä Sadetanssiin kaivattiin uutta sellaista. Ihastuimme Avaan aivan täysin.
Koeratsastimme kumpanenkin welsh B -rotuisen ponin ja päätimme, ilman Makelta kysymistä, että se on se oikea. Onneksi Make ei pistänyt pahakseen, vaikkakaan tämä ei ole ponien perään.

Avan ostamisesta on nyt noin kuukausi aikaa, mutta Sadetanssiin se saapui tänään. Menin oitis katsomaan 'puolikasta' omaa poniani.
Sadetanssissa oli tänään muutenkin väkeä. Monet olivat osallistumassa tuleviin koulukisoihin. Minäkin aijoin, sekä Taralla, että uudella Avallakin. Kerkeäisimme treenata mukavasti.
Juttelin jonkun aikaa Hennun kanssa. Saisin ratsastaa ponia niin usein kuin haluaisin, mutten olisi missään tapauksessa yksin ponin hoidon kanssa. Hennu vielä lisäsi, että Avalle etsittäisiin myös hoitaja. Epäröin sitä hetken, mutta päädyin itsekkin siihen tulokseen, että olisi parempi niin. Saisipahan tamma ainekin huomiota ja liikuntaa enemmän.

Hain Avan ulkoa, minne se oli hätäpäissään kiikutettu, kun sen tallille tulo oli tapahtunut niin äkkiä. Onneksi Avan karsinapaikka oli melkeinpä parhaalla paikalla.
Talutin ponin karsinaan ja sidoin sen kiinni. Ava oli hiukan hämmentynyt, mutta luottavaisin mielin katsoi minuun, kun aloitin harjaamisen. Vältin pään harjaamista, ainenkin näin aluksi. Sitten myöhemmin voisin totuttaa ponia siihen.
Hoidin Avan kunnolla ja sitten hain sen varusteet. Samalla lisäsin nimeni koulukisalistaan. Olipa jo paljon tulokkaita!
Satuloin Avan ja viimeistelin oman ulkoisen olemukseni. Sitten suuntasimme ulos.

Onneksi oli vielä valoisaa. Talutin ponin kentälle ja kapusin sen kyytiin. Tuntuipa se pieneltä Taran ja Essin jälkeen. Noh, kaipa tottuisin.
Kentällä oli myös Katsu ja Vera. Onneksi tälle sopi, että mekin tulimme mukaan. Sopuu sijaa antaa, hän sanoi hymyillen.
Ratsastin Avan kunnolla lämpimäksi. Se työskenteli kivasti ja oli pirtsakka tänään. Raippa auttoi asiaa.
Hiukan myöhemmin venyttelin ponin kummankin puolen hyvin. Vasta sen jälkeen aloitimme itse koululiikeet. Teimme sulku- ja avotaivutuksia, sekä harjoittelimme lisättyä ravia ja laukkaa. Myös temponlisäyksiä ja vastalaukkaa menimme. Olin tyytyväinen.
Ratsastin Avalla noin 45 minuuttia. Oli kerennyt tulla jo pimeä. Onnekseni Hennu oli hoksannut sytyttää kentän himmeät valot.

Ratsastuksen jälkeen vein Avan talliin ja riisuin sen varusteet. Sitten hoitelin sitä tovin ja annoin sille iltaruoat. Ava vaikutti tyytyväiseltä ja asettui sitten autuaasti syömään annostaan. Rapsutin sitä vielä lopuksi.

Noin kahdeksan aikaan lähdin kotiin, Leevi tuli jälleen rällättävällä autollaan hakemaan. Vannotin, ettei tämä saisi kaahata ja kaasutella hevostarhojen vierellä, jotteivat raukat säihkähtäisi. Onneksi käsky meni pääkoppaan asti ja tämä ajeli rauhallisesti koko tallitien.

Savior 13.3

Tuuli heilutteli hiuksiani, jotka pilkottivat pipon alta, kun taapersin lumihangessa. Olin menossa hakemaan Muffea laitumelta. Lunta sateli puuskina ja välillä ilma oli niin sakeaa, etten nähnyt yhtikäs mitään. Huutelin tammaa monesti, ennen kuin aloin nähdä mitään elonmerkkejä lumimeressä.

Vein Muffen talliin hoidettavaksi. Se olikin mielissään päästessään sisälle. Sidoin sen kiinni käytävälle. Törmäsin satulahuoneen ovella Ferdiniin, joka hymyili ja näytti tyytyväiseltä nähdessään minut. Vaihdoimme kuulumisia ja sitten palasin Muffen luo.
Harjasin paksukarvaisen kaverini ja selitin sille, että se pääsisi nyt taas vaihteeksi oleilemaan karsinaan. Feé oli aiemmin pyytänyt minua huolehtimaan, että Muffe pääsisi sisälle. Sen kipeä jalka tarvitsi lämpöä ja pihalla sitä ei tällä hetkellä ollut sitten ollenkaan.
Hoitelin siinä sitten Muffen muutenkin kuntoon ja sitten päätin mennä hakemaan Essiä juoksutettavaksi.

Hain Essin ulkoa talliin ja hoidin sen. Sitten suitsitin ja kiinnitin ohjat kaulalle. Kiinnitin myös juoksutusliinan. Itselleni lisäsin toisen takin päälle ja paksummat hanskat käteen.

Talutin Essin kentälle, joka oli ihme ja kyllä vähän aikaa sitten putsattu, sillä lunta ei ollut päässyt kertymään vielä kovinkaan paksua kerrosta.
Aloitin tamman kanssa kevyesti, se sai kävellä noin vartin verran.
Vasta sitten se sai luvan ravata. Ravi oli oikein lennokasta ja peräpääkin lenteli pariin otteeseen.
Laukkakin meni mukavasti, Essi oli melko hyvin kuulolla.
Olimme kentällä hepan kanssa reilut puoli tuntia, sitten aloin palella niin paljon, että oli pakko lopettaa. Alkoi myöskin tulla jo hämärää...

Vein Essin talliin hoidettavaksi ja loimitettavaksi. Puinkin sille oikein paksun loimen, sillä ensi yöksi oli luvattu navakkaa tuulta.
Lopuksi taluttelin tamman pihattolaitumelle, minne se ravailikin innoissaan. Muut hepat olivatkin jo sitä vastassa.

Kävin vielä hyvästelemässä Féen ja Ferdinin, he olivat juuri ratsastamassa Rellaa ja Onnia kentällä. Sen jälkeen kiirehdin Leevin kyytiin, tämä jo odottelikin minua Féen talon edustalla. Aina se oli niin hätäinen...

Sadetanssissa 6.3.2013

Illemmalla kerkesin vielä poikkeamaan Sadetanssiinkin. Kävin vain kotona murkinoimassa ja sitten veljeni kyydillä tulin takaisin. Kerkeäisin juuri ja juuri liikuttaa Taran sillä aikaa, kun veljeni olisi jääkiekkoharjoituksissa.

Menin tuttavallisesti Hennun luo, kun tämä juoksutti Reytä kentällä. Valkea hevonen sulautui täydellisesti valkeaan maisemaan. Arabi korskui ja viskoi päätään. Hennu kertoi, että oli jo aiemmin ratsastanut Reinan. Kerroin itsekin kuulumiseni ja sen, että menisin Taran kanssa maastoon. Hennu käski varoa liukkautta. Pidin sen mielessä.

Hain Taran nopeasti ulkoa ja suin sen selän päältä suurimmat lumet pois. Sitten kuivasin sitä pyyhkeellä. Hain tamman suitset ja puin ne sille. Menisimme ilman satulaa. Pahoittelin samalla hepalle nopeaa toimintaani, Tara näytti hiukan hämmentyneeltä, mutta sama vanha lempeys sen silmistä silti paistoi.

Suunnistimme yhdessä kohti pitkää maastoa. Päätin jo, että kävisimme metsän toisessa reunassa kääntymässä.
Tara liikkui verkkaisesti ja nuuhki lumisateista ilmaa. Se oli niin suloinen. Korvat höröllään se käveli ja vaikutti tyytyväiseltä. Minäkin olin.
Ravasimme ja laukkasimme. En havainnut liukkautta, tie oli onneksi karhuttu ja osittain hiekoitettu.
Tara oli tänään yhteistyöhaluinen ja reipas. Ei minkäänmoista valittamista.
Ratsastin 30 minuuttia.

Palattuamme tallille riisuin hepan suitsista ja harjasin sen. Sitten puin sille loimen ja päitset ja lähdin viemään sitä ulos. Samaa matkaa kanssamme lähti Miro, joka oli juuri viemässä Speedyä viereiselle laitumelle.

Veljeni pääsikin harkoistaan hiukan myöhässä, joten kerkesin sillävälin jutella Maken kanssa, joka nautti taukotuvassa iltakahveja ja päivitteli kauheaa työmääräänsä. Puhuimme jonkun aikaa, ennen kuin puhelimeni soi ja Leevi käski minun tulemaan, tai jäisin kyydistä.
Hyvästelin talliporukan ja kiirehdin ulos. Pian tulisin taas...

Saviorissa 6.3.2013

Pakkanen oli kiristynyt reilusti yli -17 asteeseen. Istuin koko bussimatkan toppatakki tiukasti päälläni ja tuijotin lumisadetta ikkunan läpi. Harmitti, kun keli muuttui tälläiseksi juuri tänään, kun piti mennä tallille. Onneksi Ferdin oli luvannut hakea minut bussipysäkiltä vanhalla peltoautollaan, joka hädin tuskin tällä pakkasella pysyi edes käynnissä. No, olipa se silti parempi, kuin joutua kävelemään. Olin jo valmiiksi ihan kohmeessa.

Tallilla sitten aloitinkin samantien toimimisen. Hain Essin tallikäytävälle valmiiksi ja puhdistin sitten pari karsinaa, jotka olivat selvästikin olleet käytössä tänään. Otin myös loimen pois hepan selästä ja harjasin Essin pikaisesti.
Sen jälkeen hain Essin suitset ja puin ne tammalle. Essi oli taas niin oma itsensä ja höselti kauheasti. Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen.

Menimme Essin kanssa lumen valtaamalle kentälle, lumipyryn sekaan. Kiinnitin tamman aitaan siksi aikaa, että kasasin kentän keskelle pari ristikkoa.
Alkuverkat meni hyvin. Essi oli kuulolla, sillä se ihmetteli kovasti taivaalta pulppuavaa valkeaa ja kylmää pumpulia, mikä peitti sen karvapeitteen. Kehuin sitä siitä.
Esteillä Essi oli reipas ja totteli yllättävän hyvin ja pysyi kuulolla. En ollut ennen hypännyt ilman kuolaimia, mutta se tuntui sujuvan ihan hyvin. Essin liike oli mukavan tasaista.
Vähän myöhemmin Feékin tuli kentän laidalle katsomaan ja kiskoi pipoaan tiukemmin päähänsä. Hän huuteli rakentavia kommentteja ja neuvoi. Otin opit vastaan.
Ratsastin lumisateessa melkein 45 minuuttia. Sitten Feé sanoi, että riittäisi tälle päivälle. Vähän kerrallaan hyvä tulee. Olin ihan tyytyväinen itsekin.

Myöhemmin menin hetkeksi Muffen tykö. Sillä ei voinut nyt ratsastaa ollenkaan, se harmitti, mutta päätin sitten vain rapsutella sitä. Muffe otti minut vastaan hyvin. Se oli tuotu sisälle, karsinaan. Kaivoin taskustani porkkanaa ja syötin tammalle. Muffen rauhallinen olemus sai minut rentoutumaan ja säikähdin, kun Ferdin jälleen tuli yllättäen. Tämä lupautui viemään minut takaisin bussipysäkille, sillä olin aiemmin sanonut, että lähtisin pian. Hyvästelin sitten Muffen ja päätin, että lähtisin samantien. Tulisinpahan vaikka huomenissa uudelleen...