Feisal; 20.10

Iltapäivällä kerkesin luistamaan sen verran töistä, että pääsin vaihteeksi tapaamaan hoitohevostani Reaa. Se asustikin tätä nykyä uudessa tallissa, Feisalissa. En ollut ennen käynyt siellä, joten minua hiukan jännitti. Vaikka toisaalta odotin innolla Kiminkin näkemistä. Aijoin tehdä tänään vain lyhyen tutustumiskäynnin.

Ajomatka sujui melkoisen hyvin, en ajanut ohitse tai mitään, vaikka aluksi sitä pelkäsinkin.
Parkkeerasin tallipihan lähettyville ja otin lämpimät vaatteet autosta mukaani. Sitten lähdin kävelemään kohti tallirakennusta.
Näin tarhoissa hevosia, osa oli tuttuja osa täysin tuntemattomia. Muutamaa tuttua, kuten Matua ja Hawkia kävin rapsuttelemassa.

Sisällä tallissa näytti hienolta ja kotoiselta, eikä aikaakaan, kun näin Kimin. Tämä tuli hymyssä suin halaamaan ja tervehtimään minua. 'Hei, pitkästä aikaa!' tämä sanoi. 'Moi, olipa tosi kiva tulla tänne Feisaliin.' sanoin ja katsoin edelleen ihaillen ympärilleni. 'Hieno paikka.' jatkoin. 'Joo, kiitos. Onhan tämä.' Kim sanoi hymyillen. 'Teillä onkin paljon hevosia. Ihastuin heti tuolla pihamaalla kahteen valkeaan ponitammaan. Muistuttavat kovasti omaa poniani.' selitin. 'Niin, aivan!' Kim sanoi.
Yhdessä menimme satulahuoneeseen ja Kim esitteli minulle muutenkin paikkoja. Sitten menimme katsomaan Reaa, joka seisoskeli karsinassaan. Oletan, että se tunnisti minut, sillä se alkoi viskoa päätään ja toi lempeästi turpansa syliini. 'Voi, olen ikävöinyt sinua.' sanoin sille ja rapsutin sen korvantaustaa. 'Sekin varmasti sinua.' Kim sanoi ja jatkoi vielä: 'Aijotkos jo tänään mennä ratsastamaan?'. 'Ööm, en varmaankaan. Haluan aloittaa taas rauhallisesti. Menemme Rean kanssa vain kävelylle.' selvensin. 'Hyvä, se onkin kiva idea. Ulkona mukava ja aurinkoinen sää, jokseenkin viileä silti.' Kim nyökytteli. 'Jep, onneksi laitoin hyvin päälleni.
Puin Realle päitset ja otin tamman riimunnarun tallikäytävältä. Napsautin lukon kiinni päitsiin ja sitten lähdimme pihalle.

Rea oli innoissaan, kun pääsi jaloittelemaan. Se katseli pää ja korvat pystyssä tarhoissa oleskelevia hevosia ja hirnahteli niille. 'Tehdäänkö pihakierros?' kysyin hoitsultani. Halusin tutustua uuteen paikkaan.
Ympäristö näytti todella viihtyisältä. Kiertelimme yhdessä edestakaisin ja puhelin samalla Realle niitä näitä. Tänään saisi riittää tälläinen 'turhanpäiväinen' kävely. Seuraavalla kerralla voisin jo ratsastaa. Odotinkin sitä innolla. Rea oli aina niin mukava ratsastaessa.

Palautin sitten Rean talliin ja loimitin sen Kimin pyynnöstä. Tamma vaikutti rauhalliselta, joten hyvillä mielin jätin sen karsinaansa. Katselin tallissa vielä paikat läpi  ja sitten olinkin valmis lähtemään.
Mielestäni päivä/käynti uudella tallilla sujui kivasti. Kestäähän toki oman aikansa, ennen kuin totun uuteen talliin ja sen tapohin, mutta luulen, että hyvien kokemusten kautta se tulee onnistumaan helposti. Rea vaikutti onnelliselta ja se on tärkeintä. Odotan innolla seuraavaa kertaa, kun pääsemme Rean kanssa kunnolla hommiin, mitä sitten ikinä teemmekin.

Sadetanssi; 16.10

Heräsin aamulla melko myöhään viimeöisen valvomisen takia. Olin melko sekavissa, mutta silti ihan iloisissa tunnelmissa. Viltsu oli jo lähtenyt töihin. Hänen vuoteensa oli pedattuna ja musta suuri laukku sen päällä siististi. Ulkoa, kattoikkunasta, tulvi valoa. Jokseenkin taivas siltikin näytti pilviseltä. Kuulin alakerrasta tallin ääniä. Siellä on ainekin Hennu, tunnistin ystäväni äänen.
Kun olin päässyt jalkeilleni, puin 'työvaatteet' ylleni, kiinnitin hiukseni poninhännälle, kiirehtien samalla alakertaan. Otin mukaani myös paksumman takin ja villasukat, sillä myöhemmin ulos mentäessäni tiesin, että tulisin olemaan aivan jäässä.
Tallikäytävällä oli kyljellään olevat kottikärryt ja kasa heiniä. 'Mitä ihmettä?' kysyin ääneen katsoessani näkyä. 'Ei ole todellista!' kuulin Hennun äänen taukotuvasta. Sitten tämä tuli luokseni ja haroi hiuksiaan. 'Rölli oli heti aamutuimaan päässyt karkuun, Viltsu oli tietääkseni koittanut sitä jo metsästää pihamaalta, mutta nyt se poninketale on teillä tietämättömillä.' Hennu paasasi. 'Niin, siksi nuo heinät ovat tuossa edelleen, emme ole kerenneet siivota. Lähdetkö mukaan etsimään? Pannahinen, se poni on maanvaiva.' nuori nainen melskasi. 'Joo tottakai, voin lähteä Luihulla.' ilmoitin oitis. Pitäisihän se poni nyt löytää. Hätyyttäisimme Ernonkin etsintäpartioon.

Ulkosalla odottelimme miesväkeä, jotka olivat parhaillaan laittamassa hevosia valmiiksi etsintöihin. 'On tämäkin taas... Noh, saanpahan liikutettua tämän Taran nyt samalla.' Hennu sanoi. Puoliverinen tamma seisoi kauniissa asennossa hänen allaan. Voi, ikävöin entistä hoitsuani kovasti, onneksi näin sitä niin usein ja sain rapsutella sitä niin paljon kuin vain jaksoin. Itseni alla oleva Luihu höristi korviaan, kun kuuli takaansa tulevien ratsukkojen äänet. Tallista saapuivat Make ja Antti, sekä Viltsu ja Raisa. 'Mites me jakaannumme?' Make ennätti kysymään. 'Liinu tulee minun kanssani.' Viltsu sanoi ennenkuin kukaan muu ehti edes meinata avata suutaan. Katsoin miestä kysyvästi ja tämän silmissä paloi hämmentynyt, mutta ystävällinen liekki. Se sai minut hymyilemään. 'Selväpyy, menoksi. Menkää te tuonne lyhyelle maastolle, niin me menemme pitkälle. Erno haravoi myös lähimaastoa.' Hennu henkäisi ja maiskautti Taran liikkeelle. Make lähti kuin partiopoika hänen peräänsä. 'Mennäänkö?' Viltsu kehotti. Nyökkäsin tälle ja sitten lähdimme matkaan.

Ratsastimme hiljaa, Röllin nimeä aina sillointällöin huhuillen. Raisa kulki edellämme häntä huiskien. Luihukin vaikutti leppoisalta, mutta silti melko reippaalta. Sää alkoi muuttua mukavammaksi, aurinko koitti pilkistellä muhkurapilvien takaa. Yöllinen pakkanen oli huurtanut puiden oksat ja maassa lojuvat lehdet aivan koppuraisiksi ja kimalteleviksi.
Taas kerran Viltsu herätti minut ajatuksistani. 'Kuulitko?' tämä tuntui toistavan. 'Siis mitä? Sori, olin ajatuksissani.' ähkäisin ja katsoin edelläni kulkevaa ratsukkoa. 'Niin...' Viltsu sanoi hiukan vaikeana. 'Mitä sinä oikein meinasit sillä viimeöisellä?'. Olin hetken hiljaa ja huokailin, sillä en ollut varma, mitä minun olisi pitänyt sanoa. 'No tuota... Se vain tuntui hyvältä. Ja oikeastaan en edes ymmärtänyt. Se tapahtui niin äkkiä.' änkytin ja katsoin maahan. Viltsu kuunteli ja hymyili sitten lempeästi. 'Ei se minua haitannut! En minä sillä, mietin vain sitä, mitä aiemmin olet sanonut. Sitä, ettet ole päässyt vielä yli edellisestä poikaystävästäsi...' Viltsu sanoi. 'En tiennyt mitä ajattelisin.'. 'Niin, anteeksi. En oikein itsekkään ole varma.' vastasin hiukan empien. 'Mutten enää haikaile menneitä, sen tiedän. Tahdon päästä elämässä eteenpäin.' jatkoin. 'Hyvä asenne sinäällään. Sinä olet tosi fiksu ja mukava. Pidän sinusta kovasti' Viltsu sanoi katsoen minuun. Hänen silmistään loisti ymmärrys ja sulin hymyyn.
Vilkuilin vähänväliä kelloani. Olimme ratsastaneet kaus. Kiersimme koko hiittilenkin ympäri ja haahuilimme sinne tänne. 'Lähdetään takaisin.' sanoin. Rölliä ei vain löytynyt mistään. Päätimme palata tallille, mitä suotta jäädyttäisimme itsemme. Kyllä routa porsaan kotiin ajaisi, Viltsu oli sanonut.
Takaisin tallille ratsastelimme hiukan vauhdikkaammin. Annoimme hevosten juosta, jotta lämpiäisivät. Laukkaaminen oli ihanaa, silmäni kostuivat tuulen viiman ansioista. Talvi oli selvästikin tulossa, sormenikin olivat aivan kohmeessa.

Näimme tallipihalla Ernon sinisen pakettiauton. Sen peräluukku oli ammollaan. Muuten pihamaalla ei näkynyt ristinsielua. Ainoastaan Lulu-kissa viipotti maneesia kohti hiiri hampaissaan.
Kiirehdimme tallin ovelle ja laskeuduimme alas hevosten selästä. Nappasin sukkelasti kiinni Luihun kuolainrenkaasta ja lähdin viemään sitä sisälle.
Oitis tallikäytävälle näimme takkuharjaisen Röllin, joka seisoi kahdenpuolen kiinni ja näytti tympääntyneeltä. 'No? Mistäs ponipoika löytyi?' Viltsu kysyi Makelta, joka hinkkasi piikkisualla ponin lautasia. 'Ernon pihapiiriin saakka se oli kerennyt. Melkoinen sankari on kyllä.' Make ähisi ja loi poniin happamia katseita. 'Jaa, voi sentään. Rölli minkä teit.' sanoin ja katsoin ponia, joka vilkuili minuun pilke silmäkulmassaan. 'Ja Erno sitten toi sen pakulla tänne takaisin?' Viltsu arvasi. Make nyökkäsi ja hymähti.
Kun olimme viimein purkaneet varusteet ratsujemme yltä, päätimme mennä taukotupaan lämmittelemään ja juomaan kupit kuumaa. Erno istui selin ovelle päin ja kuullessaan ääneni, ponkaisi pystyyn kuin ohjus. 'Liinu! Siinähän sinä olet! Olen pahoillani sanomisistani!' Erno sanoi ja näytti hiukan katuvalta. Sitten tämä tuli taputtamaan minua selkään. 'Ethän ole vihainen? Eihän tälläinen äijänrumilus aina tajua, mitä suustaan laskee...'. 'Juu, ei se mitään. Anteeksipyyntö hyväksytty.' vastasin ja hymyilin nätisti. 'Hyvä, hyvä. Tulkaahan nuoret juomaan kahvia, se onkin näin aamusta erinoimaisen hyvää.' mies sanoi ja löntysti pöydän luo. Hennun kasvoilla paloi leveä hymy ja hän näytti muutenkin iloiselta, kun olimme kaikki paikalla. Makenkin hän viimein huuteli kahville. Tämä tulikin muristen Röllin luota ja sanoi, että oli tällä kertaa laittanut tuplalukon ponin karsinanoveen. 'Eipähän tarvitse taas etsiä pitkin metsiä.' tämä sanoi tomerana ja sai meidät muut nauramaan.

Sadetanssi; 14.10

Haukotellen kävelin pitkin tallikäytävää. Olin kovin väsynyt pitkän tallipäivän jälkeen. Olin Maken kanssa siivonnut satulahuoneen joka nurkkaa myöten ja myöhemmin auttanut Hennua toimiston järjestämisessä. Kaiken lisäksi olin läpiratsastanut Luihun ja Rollen. Takapuoleni oli puutunut ja suunnistinkin parhaillaan taukotupaan huilaamaan. Oli ihana olla syyslomalla koulusta, kun sain vietellä aikaa tallilla. Tai no, töissähän minä olin, mutta silti.
Taukotuvassa oli muitakin. Nimittäin Hennu, joka istui Viltsu seuranaan penkillä. He juttelivat kovaan ääneen Donin viikottaisesta liikuntamäärästä. 'Moih...' huokasin ja menin heidän seurakseen. Vilkaisin kelloa, se oli vaille kuusi. 'No moi, näytätpäs uupuneelta.' Hennu huokasi. Viltsukin nyökkäsi katsoessaan minua. 'No joo, sitä olenkin. Jalat ovat ihan kuolleet.' sanoin ja irvistin. Onneksi minun ei tarvinnut lähteä kotiin, vaan olin sopinut Hennun kanssa, että saisin yöpyä tallissa, nukkumavintillä. Nyt kun Viljamikin työskenteli tallilla, eikä hänellä ollut asuntoa, niin vintti oli lämmin jokatapuksessa kokoajan. 'Pääsette ajoissa nukkumaan Viltsun kanssa.' Hennu sanoi hymyillen. Viltsu katsoi minua vienosti hymyillen ja nyökkäsi. 'Niin, kaipaan unta.' vastasin. Oli ihan mukavaa, kun minun ei tarvinnut olla yksin. Yöt olivat jo niin pimeitä, että olisin varmasti yksin ollessani pelännyt vintillä.

Illan mittaan hain vielä Avan ulkoa ja harjailin sitä pitkän tovin. Pikkutamma oli tyytyväinen, koska sillä oli ollut tänään vapaapäivä. Se lepuutteli takastaan ja hörisi minulle. Rakastin sitä niin paljon. Mikään ei ollut ihanampaa, kuin omistaa poni. Ikävöin silti toisinaan entistä Mico-poniani, jonka jouduin myymään. Tai isähän sen myi, se oli tiukka paikka minulle. Mutta tiedän, että Mico on nyt aktiivisessa kodissa, missä sillä kisataan. Harmikseni aiemmin minulla ei ollut rahaa kisoihin ja kaikkeen sellaiseen... Nykyisin sain töilläni korvattua osan Avan maksuista. Ja olihan kaikki helpompaa, kun Hennu omisti ponista puolet. Enkä edes enää välittänyt kisaamisesta niin paljoa, minulle riitti leppoisa yhdessäolo ja rento ratsastelu. Kunhan vain Ava oli hyvässä kunnossa.

Havahduttuani syvällistä mietteistäni, päätin, että voisin vaikka alkaa valmistautua nukkumaan menemiseen. Make oli jo hoidellut iltatallin, joten kaikki tuntui olevan kunnossa. 'Minä tästä lähden tuon Hennun luo, ettei se pillastu, kun viettelen aina koko illan näiden karvakavereiden kanssa.' Make selitti kävellessään ohitseni. 'Hah, kannattaa.' naurahdin. 'Lähdetkös meille suihkuun?' Make kysyi vielä. 'Öööm, en nyt taida. Käyn huomenna sitten, kiitosta vaan.' vastasin hymyillen. 'Selvä, no hyvät yöt sitten!' Make hihkaisi ja sulki tallin ulko-oven perässään. Siinä minä sitten seisoin hiljaa, orpona keskellä tallikäytävää. Luna ja Leira katsoivat minua hölmistyineinä. 'Lopettakaa tuijotus, menen kyllä nukkumaan.' tuhahdin ja käännyin kannoillani.
Pidätin hengitystäni, kun hiippailin vintille. Oven alta pilkotti valo. Raotin puista ovea ja kiljaisin. Puolialaston Viltsu oli juuri tulossa ovella vastaan. Otin kiinni rinnastani ja huokasin. 'Hullu! Meinasin pyörtyä!' murisin, mutta sitten minua alkoi naurattaa. 'Heh, no olin tässä vessaan menossa.' nuorimies tokaisi virnistäen. 'Mitäs itse hiippailet kuin hiiri.' hän jatkoi. Pudistelin päätäni ja menin tämän ohitse. 'Reitti selvä.' sanoin sitten. 'Varo mörköjä...'. Viltsu katosi hihitellen pimeyteen. Hytisin katsoessani portaikkoa, joka pimeni, mitä alemmas rappuset yltivät.
Vaihdoin sukkelasti pyjaman ylleni ja survoin tallivaatteet laukkuuni. Nieleskellen asetuin pedille, joka oli minua varten pedattuna. Sängyllä makoili myös Hennun kissa Kinuski, joka asusteli nykyään tallilla. Kissa turvasi selustani, muuten olisin ollut ihan kauhuissani. Pelkäsin pimeää yli kaiken. Pian Viltsu tuli takaisin. 'Laitankos tämän oven ihan lukkoon, jottei neidin tarvitse pelätä?' tämä kysyi sitten virne naamallaan. 'No pistät! Täällä on jo muutenkin ihan tarpeeksi pimeää ja pelottavaa.' vastasin. 'No, onneksi nukun melkein vieressäsi, voit tulla minun viereeni jos pelkäät.' Viltsu sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin. Punastellen vastasin; 'Hyvä tietää...'. Sitten käänsin kylkeä. Kasvoni olivat seinää päin. Pian valot sammuivat ja kuulin, kuinka Viltsu meni sänkyynsä. Hengitin rauhallisesti ja kuuntelin Viltsun hengitystä.

'Ethän pelkää? Kuulen, ettet nuku. Tai sitten nukut todella levottomasti...' kuulin hiljaisen matalan ääneen selkäni takaa. Käännyin ympäri ja meinasin pudota sängyltä. Viljami seisoi vierelläni ja ojensi kättään kohti minua. Hieroin silmiäni ja tarrasin tämän käteen kiinni vaistomaisesti. 'M-mitä..?' änkytin. 'Paljonko kello on?' jatkoin muminaani kuin pikkulapsi. 'Se tulee pian yksi.' Viltsu sanoi rauhallisesti. 'Valvotanko sinua?' kysyin. 'Noh, olen melko herkkäuninen. Kuulen, kun pyörit vuoteellasi.' tämä sanoi sitten ja istuutui viereeni. 'Muttei se haittaa, ei ollenkaan.'. Nyökkäsin ja haroin hiuksiani. Kinuski pomppasi lattialle ja viiletti nurkassa lojuvan loimikasan päälle nukkumaan. Viltsu katsoi kissaa ja sitten taas minua. Hymähdin voimattomana ja katsoin poikaa silmiin, sen minkä nyt pimeässä näin. Tunsin suurta lämpöä tätä kohtaan. Hän istui niin vaitonaisena ja turvallisena vierelläni. Se tuntui hyvältä. Ajattelemattomasti hipaisin hänen poskeaan sormenpäilläni ja sitten suukotin tätä. Viltsu ei pistänyt vastaan. Koko tilanne kävi hyvin äkkiä. Olin puoliunessa, mutta hymyilin silti onnellisena. 'Hupsis...' sanoin sitten varovasti. Viltsu hieroi poskeaan ja katsoi minua kysymysmerkkinä. Sitten hän, sanaakaan sanomatta, painautui takaisin omalle vuoteelleen.

Valvoin jonkun aikaa ja olin todella hämmentynyt. En saanut tunteistani kiinni. Ne olivat aivan umpisolmussa.
Vasta aamun tunneilla sain viimein nukahdettua. Saisi nähdä, mitä uusi päivä toisi tullessaan.

Sadetanssi; 13.10

Sunnuntaiaamu valkesi aurinkoisena. Lähdinkin hyvissä ajoin ajamaan tallille päin. Ajaessani aurinko pilkisteli puiden latvojen takaa ja tielle leijali puuskina keltaisia lehtiä. Pääsisin heti aamusta hommiin, olin luvannut auttaa Makea aamutallissa ja sen jälkeen pääsisin liikuttamaan Avan.

Parkkeerasin autoni tallin parkkipaikalle ja kiirehdin sitten työni äärelle.
Make olikin jo tallissa heilumassa ja tervehti minua. Hevoset olivat jo syöneet, olisi aika tarhata ne. 'Voit aloittaa tuolta Lunan karsinasta ja edetä sieltä sitten eteenpäin. Suosittelen viemään pari tai jopa kolmekin hevosta samalla pihalle.' Make selitti. Otin ohjeet vastaan ja nyökyttelin, sitten lähdin hakemaan riimunnaruja.
Olin melko pian saanut osuuteni tallin siivoamisesta hoidetuksi. Kello läheni kymmentä. Huokasin ja katsoin lopputulosta. Yllättävän siisti! Make oli jo painunut pikkutallille siivoamaan ja luvannut minut aamiaiselle Hennun tykö. Se passasi. Olinkin nälkäinen.

Kävelin rivakasti kohti Hennun ja Maken kotia. Onneksi matka ei ollut pitkä. Mennessäni tervehdin myös Jöröä ja Pamia, jotka pihatostaan minua pällistelivät.
Kun pääsin talon pihaan, alkoi koiratarhassa aivan vallaton räksytys. Ensiksi Tessa riehaantui ja alkoi suorastaan ulvoa. Sen perässä pikkuinen Daisykin aloitti komentamisen. 'On siinäkin vahtikoirat.' naurahdin ja kävin rapsuttelemassa kumpaakin otusta. Sitten ne hiljenivät, kun huomasivat, että olen tuttu.

Koputin ovea ja menin sitten muitta mutkitta sisälle. Hennu tuli eteiseen minua vastaan ja hymyili leveästi. 'Mitenkäs aamutyöt meni?' tämä kyseli. 'Tosi hyvin, olimme supernopeita tänään. Make meni jo pikkutallille. Sanoi tulevansa myöhemmin syömään.' kerroin tohkeissani.
Hennu ohjasi minut keittiöön. Juttelimme pitkän aikaa hevosista. Sain myös tietää, mitä hevosia pääsisin viikonloppuisin liikuttamaan. Ne olivat Luihu, Rolle ja Sparta. Olin ihan äimistynyt, kun pääsisin liikuttamaan Hennun omaa Rolle-oria. Luihu ja Sparta olivat minulle jo entuudestaan tuttuja, mutta Rollea en ollut kuin rapsuttanut pari kertaa. Hennu kertoi, että orin olisi hyvä tottua muihinkin ratsastajiin, joten päätti sitä minulle tarjota. Tottakai suostuin, vaikkakaan kyseisen hevosen kanssa ei tulisi olemaan helppoa. Rolle oli melkoinen sankari...

Myöhemmin lähdimmekin sitten Hennun kanssa yhtämatkaa tallille. Päätimme, että voisimme lähteä yhdessä maastoon. Muukaamme lähtisi myös Viljami, joka oli uusi ratsastuksenohjaajamme. Saisi nähdä hiukan uusia maisemia. Minä ratsastaisin Avalla, Hennu Reinalla ja Viltsu hevosellaan Donilla.
Tallissa ilma tuntui lämpimältä. Tyhjiin karsinoihin tulvi auringon valoa ikkunaluukuista. Ainostaan Ava oli karsinassaan. Halasin pikkutammaa. Sen valkoinen karvapeite kiilteli ja kaviot kopsahtelivat lattiaa vasten. 'Olet kyllä hirmuisen söpö.' puhelin ponille hoidellessani sitä. Satuloin ja suitsitin sen nopeasti. Pintelöin jalat lopuksi vaaleanpunaisilla pinteleillä.

Tallin pihamaalla oli hiljaista. Ainoastaan ratsujemme korskuna ja kavioiden kapse täytti ilman. 'Onpas mukava keli lähteä maastoilemaan!' Viltsu tuumasi ponnistaessaan korkean Donin selkään. Sitten hän katsoi minua hilpeästi. 'Niinpä, voidaankin kulkea oikein pitkään ja hartaasti.' Hennu huokasi hyväntuulisena. Minä myönnyin tuumaan oitis.

Oikaisimme metsäpolulle heti laitumien takaa. Olimme Avan kanssa jonon viimeisenä. Se käveli yllättävän ketterästi ja ylitteli kantoja ja juurakoita. Kehuin sitä tuon tuosta. Poni tuntui pirteältä. Jouduin aina toisinaan huutelemaan, että toiset hidastelisivat, koska Ava ei tahtonut pysyä isojen hevosten tahdissa.
'Mennäänkö me vielä kuinka pitkälle?' Viltsu kyseli ratsastaessaan ensimmäisenä. Hän katseli ympärilleen, koska ei ollut vielä kertaakaan käynyt niin kaukana tallilta. 'Käydäänkö Ernon luona piipahtamassa?' kysyin. 'Juu, se voisikin olla hyvä idea. Voisin samalla kysyä häneltä työasioista.' Hennu innostui. 'Selvä, sinne siis... mutta Hennu, voit ottaa tämän keulapaikan, minä en osaa suunnistaa.' Viltsu naurahti ja antoi Hennun ja Reinan mennä ohitseen.

Ernon mökki näkyikin pian pusikon keskellä. Koira haukkui. 'Ompas täällä autuaan hiljaista, jos tuota koiraa ei lasketa...' Viltsu tuumasi. Olin samaa mieltä katsellessani ympärilleni. Ava stoppasi, kun olimme noin sadan metrin päässä räksyttävästä suomenpystykorvasta. Tuhahdin ja loikkasin alas ponin selästä. Muut olivat menneet ratsain melkein Ernon mökin ovelle saakka. 'Tuleppa pikku-pelkuri.' sanoin ja nykäisin luimistelevan Avan liikkeelle. Se säpsyi.
Pian koira hiljeni ja painui koppiinsa, Erno porhalsi nimittäin pää kolmantena jalkana pihalle. Hänen jalassaan olivat valtavat kumisaappaat. 'Hiljaa Aarne! Hiljaa.' mies komensi ja vilkuili koiraa sivusilmällä. Sitten hänen lempeät silmänsä kääntyivät meihin päin. 'Kas kas, vieraita! On siitä aikaa, kun viimeksi kävitte.' Erno tokaisi. 'Juu, on ollut aika kiirettä tallilla.' Hennu huokasi. Sitten he alkoivat jutella tallin tapahtumista ja Erno piti Viljamille kunnon kyselytunnin.

Erno kutsui meidät sisälle. Hevoset jäivät luonnollisesti pihalle. Olin kaiken varalta vienyt Avan hiukan kauemmas, jottei se pelkäisi tai säikähtäisi Aarnea.
Ernon mökissä tuoksui jännältä, oikeastaan vanhalta mökiltä. Menimme keittiöön ja mies alkoi tarjoilla meille kahvia. 'On se mukavaa kun tuota miesväkeä saitte näin talvea vasten tallitöihin.' Erno puhui. 'Onhan se ihan mukavaa, saan itse laiskotella enemmän.' Hennu naurahti ja tuuppasi iloisesti Viltsua kylkeen. 'Niinpä, kaikkea sitä suunnitellaankin.' nuorimies tokaisi pilke silmäkulmassaan. Sitten hän katsoi jälleen minua. Hymyilin ujosti ja hörppäsin kahvia mukistani. Se oli vahvaa ja sai minut yskäisemään. 'Älä nyt tyttö hyvä tukehdu!' Erno henkäisi ja taputti minua selkään. 'Juu enhän minä, en en.' nyökytin, kun selvisin kohtauksestani. Viltsu naureskeli. 'Älä naura siinä!' komensin tätä irvistäen. 'Millonkas niitä Liinun kihlajaisia vietetään?' Erno kysyi yht'äkkiä muinamiehinä ja olin jälleen tukehtua juomiseeni. 'Mitäh?' Viltsu kysyi äänessään epäluuloa. Kuvitteli kaiketi, että minulla olisi poikaystävä. Hänen silmänsä näyttivät hiukan pettyneiltä. Olin aivan hiljaa ja katsoin Hennua monttu auki. 'Mitä se ukko horisee?' Hennu kysyi ja hymyili minulle äidillisesti, katsoen sitten Ernoa. 'Niin tuota. Eikös se jo melkein ala olla teilläpäin tapana.' Erno sanoi ja näytti olevan tosissaan. Olin itse ihan pihalla tämän puheista. 'Mitenkä?' Hennu ähkäisi pää kallellaan. 'No voi tokkiinsa, ensiksi sinä ja Make, sitten Idith ja Nikke. Nyt olisi sitten Liinun ja Viltsun vuoro.' mies selosti. Viltsu katsoi minua silmät ammollaan. 'Mmm, kiitos kahvista.' sain sanotuksi. Sen jälkeen nousin pöydästä ja lähdin pihalle haukkomaan henkeäni. Kuulin, kun Hennu huudahti perääni.

Ulkona hevoset kääntyivät katsomaan kun menin niiden ohi. Ernon puheet saivat minut muistelemaan Ferdiniä. Huulta purren kiirehdin Avan tykö ja kasasin ohjat käteeni. Sitten ponkaisin ponin kyytiin ja napautin sen pohkeillani liikkeelle.
Ava kiihdytti ravin kautta laukkaan, ja sitten poistuimme samalle polulle, mitä olimme Ernon luo tulleetkin. Miksi aina minulle piti käydä näin? Olin juuri päässyt Ferdinin lähdöstä yli. Nyt kaikki taas palasi mieleeni. Oikeastaan minua ei itkettänyt, suututti vain. Annoin Avan laukata. Ilma oli muuttunut tihkusateiseksi.

Olimme tallilla hyvissä ajoin. En tiedä minne muut olivat jääneet. Eikä se minua haitannutkaan. Hyppäsin pois Avan kyydistä ja talutin ponin talliin.
Ovella vastassa oli Make, joka katsoi minua toinen kulmakarva kohollaan. 'Neiti tuulispää saapui, mikäs nyt?' Make kysyi. 'Siellä ne suunnittelee minun ja Viltsun kihlajaisia, en kokenut tarpeelliseksi jäädä kuuntelemaan.' tokaisin. 'Mitä?!' Make kiljaisi ja hänen suunsa vääntyi ihmeelliseen virnistykseen. 'No sanoppa muuta.' huokasin. Vein ponini omaan karsinaansa ja aloitin riisumaan siltä varusteita. Ava vaikutti ymmärtäväiseltä ja nuokkui.
'Ei siitä Ernosta kannata aina välittää.' Make tuli sanomaan hetken päästä heinätalikko kädessään. 'Mutta ärsyttää...' murisin ja sitten hädissäni syöksyin halaamaan tallimestaria, joka törötti karsinan oven luona. Tämä taputti minua selkään isällisesti ja lupasi, että kyllä kaikki vielä järjestyisi ja helpottuisi. Luotin tämän sanomaan irrotin pikkutyttömäisen otteeni. Make hymyili leveästi. 'Noniin noniin, hoidahan nyt tuo poninketale loppuun, ettei se jää minun riesakseni.' Make komensi. 'Kyllä johtaja!' hihkaisin jo vähän iloisemmalla äänellä.

Oli jo iltapäivä, kun viimein sain kaiken tarpeellisen hoidettua ja olin valmis kotiutumaan. Olin kerennyt käydä juoksuttamassa Luihuakin hetken aikaa. Se oli mukavaa vaihtelua meille kummallekin.
Hennu ja Viltsukin olivat saapuneet takaisin tallille, kummatkin melko hiljaisina, mutta silti ihan hyväntuulisina, tempauksistani huolimatta. He molemmat olivat antaneet minun olla rauhassa. Se oli ihan hyvä, sillä en millään olisi jaksanut minkäänmoisia saarnoja. Saisi sitten nähdä, miten jatkossa sujuisi. Halusin kyllä ystävystyä Viljamin kanssa, sen verran mukava tämä oli. Mutta että kihlajaiset, ajatuskin siitä sai minut irvistämään. En ollut vielä mielestäni tarpeeksi vanha sellaiseen...

Wonders Desert; Kun voin olla avuksi... 5.10

Talli kutsui taas! Iloisella ja pirteällä mielellä lähdin kohti syksyistä Wonders Desertiä. Vettä sataa tihkutteli puuskina, mutta se ei minua haitannut. Kumpparini muuttivat väriään, kun tallustelin mutaisella tiellä, joka oli täynnä värikkäitä koivunlehtiä.
Lähempänä tallia kuulin lasten ääniä. Menisin auttamaan Kimiä alkeistunnin kanssa. Rea osallistuisi tunnille, joten tältä päivältä saisin unohtaa ratsastelut.

'Ai hei, tulitkin juuri sopivasti!' Kim hihkaisi nähdessään minut. 'Moikka vaan, no hyvä, jos voin olla avuksi.' sanoin ja katsoin lapsilaumaa, joka valtasi tallikäytävän. 'Tuota... otappas sinä tämä Senni mukaasi ja menkää yhdessä laittamaan Rea kuntoon.' Kim kehotti ja tuuppasi vaaleahiuksisen noin kuusivuotiaan pikkutytön eteeni. Tällä oli suuri kypärä päässään ja söpöt pinkit ratsastussukat pilkottivat saappaista. 'Öhh... juu... tulepas, mennään sitten.' sanoin tytölle, joka tuijotti minua monttu auki. Mitähän tästäkin tulisi, mietin.
Haimme yhdessä Rean varusteet ja sitten suuntasimme karsinalle. 'Mitäs teemme ensiksi?' kysyin Senniltä. 'Laitetaan satula!' tyttö innostui. 'Ehei... jotain täytyy tehdä ennen sitä.' huomautin ja katsahdin harjakoria. 'Ainiin, harjataan.' Senni muisti ja naurahti.
Yhdessä harjasimme Rean. Tamma vaikutti jokseenkin laiskalta ja lepuutteli takastaan. Senni kuunteli hyvin neuvojani ja olimmekin pian valmiita. Kaviot puhdistimme yhteistuumin. Minä pidin Rean jalkoja ja Senni putsasi ne. 'Joko nyt satula?' Senni intoili. 'Jep, laitetaan vain se nyt.' nyökkäsin ja menin Sennin avuksi nostamaan raskasta satulaa.
Alta aikayksikön olimme valmiina ja pian Kim alkoikin käskeä ratsukoita pihamaalle. Rea seisoi suitsitettuna kiltisti paikoillaan ja katsoi minua kulmiensa alta. 'Liinu, ota sinäkin kypärä mukaan...' Kim pyysi ja ojensi kypärän käteeni. 'No mitenkäs..?' änkytin, mutta sitä Kim ei jäänyt kuuntelemaan, vaan lähti johtamaan ratsukoita kentälle päin. Hymähdin ja painoin kypärän päähäni.

Pihamaalla oli märkää, muttei yksikään alkeistuntilainen siitä välittänyt. Kaikki olivat innoissaan, kun pääsisivät ratsastamaan. 'Noniin! Tuntilaiset voivat tulla kanssani kentälle tunnin avausta varten, käymme läpi jotain perusjuttuja. Ja apulaishoitajat, te lämmittelette hevoset valmiiksi.' Kim neuvoi. Senni ojensi epäluuloisena Rean ohjat minulle ja lähti taakseen vilkuillen Kimiä kohti. Katsahdin Reaa. 'Noh, käydäänpä sitten heittämässä lenkki.'. Siro tamma ravisti päätään ja pärskäisi, kun ponkaisin sen selkään. Ohjasin sen maastolle päin.

Rea oli rento ja lämmittely sujui mutkattomasti. Olipa ihana tunne, kun sain taas istua hoitohevoseni selässä. Reakin nautti.
Tihkusateessa etenimme kohti tulevaa tienhaaraa. 'Meidän on käännyttävä.' tokaisin Realle ja se höristi korviaan. 'Myöhästyt kohta tunnilta neitiseni.' puhelin hevoselle. Alkulämmittelymme kesti noin kymmenisen minuuttia.

Kentällä kävi jo kova kuhina, kun pikkutytöt odottelivat ratsujaan. 'Sieltä tulee Rea!' kuulin Sennin huutavan, kun ratsastin kentälle. Laskeuduin alas selästä ja katsoin Senniä, joka hyppelehti luoksemme. 'Voitte auttaa tytöt selkään.' Kim ohjeisti. Punttasin Sennin muittamutkitta Rean kyytiin. Yhdessä lyhensimme jalustimet ja tarkistin vielä satulavyön kireyden. 'Noniin, voitte lähteä vasempaan kierrokseen.' sanoin, kun huomasin, että Kim oli antanut jo muillekin luvan lähteä liikkeelle. Katsoin jonkin aikaa, kun Senni ratsasti ja sitten poistuin kentältä.

Menin takaisin talliin ja samantien hain tarvikkeet karsinan putsaamista varten. Siivoilin hyvän aikaa Rean karsinaa ja kun olin valmis, päätin, että voisin lähteä kotiin. Kävin jättämässä hoitajien huoneeseen lapun Kimille ja kirjoitin myös hoitovihkooni, että olin alkeituntilaisen avustamisen lisäksi putsannut myös karsinan.
Aika oli taas kulunut kuin siivillä. Tulisin taas pian uudelleen ja pääsisin sitten varmasti itsekin ratsastamaan, pohdiskelin.