Feisal; 8.11

Kävelin suhteellisen pirteänä vesisateisessa säässä kohti Feisalia. Odotin innolla, että tapaisin jälleen Rean ja muutkin tallilaiset. Olihan siitä taas kulunutkin jo pitkä tovi, kun viimeksi tallilla olin piipahtanut.

Tallipihalla ei näkynyt ketään. Enkä ihmetellyt sitä yhtään. Kukapa nyt tahtoisi vesisateessa oleskella.

Menin oikopäätä sisälle talliin ja ravistelin itseäni. Ärsyttävää, kun olin kuin uitettu koira, mietiskelin harmistuneena.
Satulahuoneen puolella näin Annin. Juttelimme tämän kanssa tallin tapahtumista. Kim oli kuulemma liikuttamassa Mandia. Vaihdoin samalla itselleni toisen takin ja kiskoin keltaiset kumisaappaat jalkaani. Menisin tänään Rean kanssa kentällä ilman satulaa. Ottaisimme ihan rennosti.

Otin Rean tallikäytävälle ja aloitin sen sukimisen. Tamma oli jokseenkin innokkaan oloinen ja töykki minua vähänväliä turvallaan. 'Noh? Mistäs nyt tuulee?' kyselin siltä. Realle ei vain pystynyt suuttumaan, se oli niin hellyttävä otus. 'Olet ihan höperö. Mutta pian pääsetkin ulkoilemaan.' sanoin. 'Ai mitä?' kuulin Annin äänen satulahuoneesta. 'Äh, ei mitään, puhuin Realle.' naurahdin.
Kun heppa oli puunattu kuntoon, hain sen suitset. Päätinpä siinä sitten samalla, että pistän sille myös puoliloimen selkään, oli itsenikin sitten mukavampi istua sen päällä.
Rean suitsitus sujui ripeästi ja kun loimi oli myös selässä, olimme valmiita.
Olimme juuri menossa ovesta pihalle, kun Kim ratsuineen tuli meitä vastaan. Moikkasin häntä. 'Hei! Kiva nähdä. Onneksenne sade alkaa hellittää.' nainen sanoi iloisena. Itse hän näytti siltä, kuin olisi käynyt vaatteet päällä uimassa. 'Haha, hyvä! Hei muuten, saanko käydä tekemässä alkuverkat maastossa, emme mene pitkälle.' kysäisin. 'Joo tottakai, mutta olkaa varovaisia.' Kim kehotti. Nyökkäsin ja nykäisin Rean liikeelle.

Pihalla tamma puisteli päätään ja nuuhki ilmaa. Könysin sen selkään. 'Mennään maastoon alkukävelylle.' tokaisin. Ohjasin Rean kohti maastopolkua katsellen samalla laiduntavia hevosia.
Maastotie oli mutainen ja se sai mieleeni Wonders Desertissä sattuneen pikkuisen onnettomuuden. Muistelin hytistellen sitä, kun putosin märkään maahan ja Rean paineli karkuun minkä kerkesi. Onneksi siitä oli selvitty mustelmilla.
Kävelimme verkkaiseen tahtiin ja käännyimme, kun olimme kulkeneet noin puolisen kilometriä. Rea tuntui olevan rauhallinen ja osasin itsekin rentoutua.

Kun olimme takaisin tallipihalla, ratsastin Rean suoraan kentälle. Anni näkyi jo olevan siellä Nooan kanssa. 'Onneksi ei sada enään!' tämä huuteli. 'Jep, ihan mukava keli ratsastaa.' tokaisin. Rea lähti kulkemaan kaviouraa pitkin ja katselin sivusilmällä Annin ratsastusta.
Pian päätin itsekin aloittaa työskentelyn. Annoin Realle pohkeita ja se nosti ravin. Lähdin taivuttelemaan sitä ympyröille. Ratsastin hyvän aikaa, ennen kuin jatkoin harjoituksia. Palasimme takaisin käyntiin. Etenimme seuraavaksi pohkeenväistöön ja sen jälkeen avo- ja sulkutaivutuksiin. Halusin pysytellä helpoissa jutuissa, jotta Rea ei kyllästyisi samantien. Tiesin sen olevan välillä vähän nihkeä kouluratsastuksen suhteen. 'Hieno tyttö!' kehuin sitä, kun avotaivutus onnistui. Rea pärski.
Puolen tunnin ratsastamisen jälkeen tahdoin taas edetä. Nostin laukan. Se tuntui ihanalta. Rea kokosi itseään hienosti ja tunsin oloni ylpeäksi. Ihan vain sen vuoksi, että sain Rean toimimaan hyvin. Kokeilimme vastalaukkaakin ja sen kanssa oli alussa vähän ongelmia. Päätinkin sitten, että lopetimme suoraan sen jälkeen, kun Rea onnistui siinä. 'Anni! Me mennään loppukäynneille maastoon, tuletteko mukaan?' huutelin kaverilleni, joka ratsasti kentän toisessa päässä. 'Joo, voidaan tulla.' Anni sanoi ja lähti tulemaan meitä kohti.

Alkoi hämärtää. Kello oli noin neljä. 'Olipa yllättävän kiva ratsastaa.' sanoin. Anni nyökytteli ja rapsutteli Nooan kaulaa. Itsekin taputtelin Reaa.
Kävimme kääntymässä samassa paikassa, missä aiemminkin. Rea pureskeli kuolainta ja haukotteli sitten. Nauroin sille. 'Senkin unikeko.' sanoin sitten ja Annikin katsoi iloisesti ratsuani.

Kim tuli meitä tallipihalla vastaan ja kyseli kuulumisia. 'Meni tosi hyvin, Rea oli innokas ja jaksoi keskittyä.' kertoilin. 'Ratsastin vähän reilun tunnin verran.' jatkoin. Kun olimme jutelleet Kimin kanssa, tämä jatkoi sitten Annin puoleen. Minä ja Rea lähdimmekin talliin.

Laitoin Rean karsinaansa ja otin varusteet pois sen yltä. Kim oli pyytänyt, että putsaisin Rean suitset, suojat ja harjat, joten lähdin varusteiden kanssa kohti satulahuonetta.
Aluksi virittelin kostean loimen kuivumaan. Sitten kiillottelin suitset satulavahalla ja pesin kuolaimet, sekä hankasin suojista ylimääräiset hiekat ym. pois. Harjakopan käänsin ylösalaisin lattialle ja puhdistin kopan sisustan kostealla sienellä. Lopuksi lajittelin harjat takaisin laatikkoon ja lähdin laatikon kanssa kohti Reaa.
Onneksi olin tajunnut laittaa Realle aiemmin loimen. Nyt minulla ei ollut niin paljoa hommaa, koska Rea ei ollut kastunut niin pahasti.
Kuivasin sen ensiksi ja harjailin läpikotaisin. 'Olet kaiketi puhdas nyt.' sanoin ja katselin lopputulosta hymyssä suin.
Palautin harjakopan paikoilleen ja aloin vetää itselleni vedenpitävää kävelytakkia ylle. 'Joko lähdet?' kuulin Kimin äänen takaani ja käännähdin ympäri. 'Juups, pitää lähteä syömään. Kerkeän tässä hyvin kävellä, ennen kuin tulee pimeää.' kerroin. 'Selvä, tulehan taas käymään. Mukavaa kun liikutit Rean.' Kim sanoi ja vilkutti minulle mennessää. Huiskautin kättäni tälle ja nappasin sitten kassini maasta.
Kävin vielä sanomassa heipat Realle. Se seisoi tyytyväisenä karsinassaan.

Feisal; 20.10

Iltapäivällä kerkesin luistamaan sen verran töistä, että pääsin vaihteeksi tapaamaan hoitohevostani Reaa. Se asustikin tätä nykyä uudessa tallissa, Feisalissa. En ollut ennen käynyt siellä, joten minua hiukan jännitti. Vaikka toisaalta odotin innolla Kiminkin näkemistä. Aijoin tehdä tänään vain lyhyen tutustumiskäynnin.

Ajomatka sujui melkoisen hyvin, en ajanut ohitse tai mitään, vaikka aluksi sitä pelkäsinkin.
Parkkeerasin tallipihan lähettyville ja otin lämpimät vaatteet autosta mukaani. Sitten lähdin kävelemään kohti tallirakennusta.
Näin tarhoissa hevosia, osa oli tuttuja osa täysin tuntemattomia. Muutamaa tuttua, kuten Matua ja Hawkia kävin rapsuttelemassa.

Sisällä tallissa näytti hienolta ja kotoiselta, eikä aikaakaan, kun näin Kimin. Tämä tuli hymyssä suin halaamaan ja tervehtimään minua. 'Hei, pitkästä aikaa!' tämä sanoi. 'Moi, olipa tosi kiva tulla tänne Feisaliin.' sanoin ja katsoin edelleen ihaillen ympärilleni. 'Hieno paikka.' jatkoin. 'Joo, kiitos. Onhan tämä.' Kim sanoi hymyillen. 'Teillä onkin paljon hevosia. Ihastuin heti tuolla pihamaalla kahteen valkeaan ponitammaan. Muistuttavat kovasti omaa poniani.' selitin. 'Niin, aivan!' Kim sanoi.
Yhdessä menimme satulahuoneeseen ja Kim esitteli minulle muutenkin paikkoja. Sitten menimme katsomaan Reaa, joka seisoskeli karsinassaan. Oletan, että se tunnisti minut, sillä se alkoi viskoa päätään ja toi lempeästi turpansa syliini. 'Voi, olen ikävöinyt sinua.' sanoin sille ja rapsutin sen korvantaustaa. 'Sekin varmasti sinua.' Kim sanoi ja jatkoi vielä: 'Aijotkos jo tänään mennä ratsastamaan?'. 'Ööm, en varmaankaan. Haluan aloittaa taas rauhallisesti. Menemme Rean kanssa vain kävelylle.' selvensin. 'Hyvä, se onkin kiva idea. Ulkona mukava ja aurinkoinen sää, jokseenkin viileä silti.' Kim nyökytteli. 'Jep, onneksi laitoin hyvin päälleni.
Puin Realle päitset ja otin tamman riimunnarun tallikäytävältä. Napsautin lukon kiinni päitsiin ja sitten lähdimme pihalle.

Rea oli innoissaan, kun pääsi jaloittelemaan. Se katseli pää ja korvat pystyssä tarhoissa oleskelevia hevosia ja hirnahteli niille. 'Tehdäänkö pihakierros?' kysyin hoitsultani. Halusin tutustua uuteen paikkaan.
Ympäristö näytti todella viihtyisältä. Kiertelimme yhdessä edestakaisin ja puhelin samalla Realle niitä näitä. Tänään saisi riittää tälläinen 'turhanpäiväinen' kävely. Seuraavalla kerralla voisin jo ratsastaa. Odotinkin sitä innolla. Rea oli aina niin mukava ratsastaessa.

Palautin sitten Rean talliin ja loimitin sen Kimin pyynnöstä. Tamma vaikutti rauhalliselta, joten hyvillä mielin jätin sen karsinaansa. Katselin tallissa vielä paikat läpi  ja sitten olinkin valmis lähtemään.
Mielestäni päivä/käynti uudella tallilla sujui kivasti. Kestäähän toki oman aikansa, ennen kuin totun uuteen talliin ja sen tapohin, mutta luulen, että hyvien kokemusten kautta se tulee onnistumaan helposti. Rea vaikutti onnelliselta ja se on tärkeintä. Odotan innolla seuraavaa kertaa, kun pääsemme Rean kanssa kunnolla hommiin, mitä sitten ikinä teemmekin.

Sadetanssi; 16.10

Heräsin aamulla melko myöhään viimeöisen valvomisen takia. Olin melko sekavissa, mutta silti ihan iloisissa tunnelmissa. Viltsu oli jo lähtenyt töihin. Hänen vuoteensa oli pedattuna ja musta suuri laukku sen päällä siististi. Ulkoa, kattoikkunasta, tulvi valoa. Jokseenkin taivas siltikin näytti pilviseltä. Kuulin alakerrasta tallin ääniä. Siellä on ainekin Hennu, tunnistin ystäväni äänen.
Kun olin päässyt jalkeilleni, puin 'työvaatteet' ylleni, kiinnitin hiukseni poninhännälle, kiirehtien samalla alakertaan. Otin mukaani myös paksumman takin ja villasukat, sillä myöhemmin ulos mentäessäni tiesin, että tulisin olemaan aivan jäässä.
Tallikäytävällä oli kyljellään olevat kottikärryt ja kasa heiniä. 'Mitä ihmettä?' kysyin ääneen katsoessani näkyä. 'Ei ole todellista!' kuulin Hennun äänen taukotuvasta. Sitten tämä tuli luokseni ja haroi hiuksiaan. 'Rölli oli heti aamutuimaan päässyt karkuun, Viltsu oli tietääkseni koittanut sitä jo metsästää pihamaalta, mutta nyt se poninketale on teillä tietämättömillä.' Hennu paasasi. 'Niin, siksi nuo heinät ovat tuossa edelleen, emme ole kerenneet siivota. Lähdetkö mukaan etsimään? Pannahinen, se poni on maanvaiva.' nuori nainen melskasi. 'Joo tottakai, voin lähteä Luihulla.' ilmoitin oitis. Pitäisihän se poni nyt löytää. Hätyyttäisimme Ernonkin etsintäpartioon.

Ulkosalla odottelimme miesväkeä, jotka olivat parhaillaan laittamassa hevosia valmiiksi etsintöihin. 'On tämäkin taas... Noh, saanpahan liikutettua tämän Taran nyt samalla.' Hennu sanoi. Puoliverinen tamma seisoi kauniissa asennossa hänen allaan. Voi, ikävöin entistä hoitsuani kovasti, onneksi näin sitä niin usein ja sain rapsutella sitä niin paljon kuin vain jaksoin. Itseni alla oleva Luihu höristi korviaan, kun kuuli takaansa tulevien ratsukkojen äänet. Tallista saapuivat Make ja Antti, sekä Viltsu ja Raisa. 'Mites me jakaannumme?' Make ennätti kysymään. 'Liinu tulee minun kanssani.' Viltsu sanoi ennenkuin kukaan muu ehti edes meinata avata suutaan. Katsoin miestä kysyvästi ja tämän silmissä paloi hämmentynyt, mutta ystävällinen liekki. Se sai minut hymyilemään. 'Selväpyy, menoksi. Menkää te tuonne lyhyelle maastolle, niin me menemme pitkälle. Erno haravoi myös lähimaastoa.' Hennu henkäisi ja maiskautti Taran liikkeelle. Make lähti kuin partiopoika hänen peräänsä. 'Mennäänkö?' Viltsu kehotti. Nyökkäsin tälle ja sitten lähdimme matkaan.

Ratsastimme hiljaa, Röllin nimeä aina sillointällöin huhuillen. Raisa kulki edellämme häntä huiskien. Luihukin vaikutti leppoisalta, mutta silti melko reippaalta. Sää alkoi muuttua mukavammaksi, aurinko koitti pilkistellä muhkurapilvien takaa. Yöllinen pakkanen oli huurtanut puiden oksat ja maassa lojuvat lehdet aivan koppuraisiksi ja kimalteleviksi.
Taas kerran Viltsu herätti minut ajatuksistani. 'Kuulitko?' tämä tuntui toistavan. 'Siis mitä? Sori, olin ajatuksissani.' ähkäisin ja katsoin edelläni kulkevaa ratsukkoa. 'Niin...' Viltsu sanoi hiukan vaikeana. 'Mitä sinä oikein meinasit sillä viimeöisellä?'. Olin hetken hiljaa ja huokailin, sillä en ollut varma, mitä minun olisi pitänyt sanoa. 'No tuota... Se vain tuntui hyvältä. Ja oikeastaan en edes ymmärtänyt. Se tapahtui niin äkkiä.' änkytin ja katsoin maahan. Viltsu kuunteli ja hymyili sitten lempeästi. 'Ei se minua haitannut! En minä sillä, mietin vain sitä, mitä aiemmin olet sanonut. Sitä, ettet ole päässyt vielä yli edellisestä poikaystävästäsi...' Viltsu sanoi. 'En tiennyt mitä ajattelisin.'. 'Niin, anteeksi. En oikein itsekkään ole varma.' vastasin hiukan empien. 'Mutten enää haikaile menneitä, sen tiedän. Tahdon päästä elämässä eteenpäin.' jatkoin. 'Hyvä asenne sinäällään. Sinä olet tosi fiksu ja mukava. Pidän sinusta kovasti' Viltsu sanoi katsoen minuun. Hänen silmistään loisti ymmärrys ja sulin hymyyn.
Vilkuilin vähänväliä kelloani. Olimme ratsastaneet kaus. Kiersimme koko hiittilenkin ympäri ja haahuilimme sinne tänne. 'Lähdetään takaisin.' sanoin. Rölliä ei vain löytynyt mistään. Päätimme palata tallille, mitä suotta jäädyttäisimme itsemme. Kyllä routa porsaan kotiin ajaisi, Viltsu oli sanonut.
Takaisin tallille ratsastelimme hiukan vauhdikkaammin. Annoimme hevosten juosta, jotta lämpiäisivät. Laukkaaminen oli ihanaa, silmäni kostuivat tuulen viiman ansioista. Talvi oli selvästikin tulossa, sormenikin olivat aivan kohmeessa.

Näimme tallipihalla Ernon sinisen pakettiauton. Sen peräluukku oli ammollaan. Muuten pihamaalla ei näkynyt ristinsielua. Ainoastaan Lulu-kissa viipotti maneesia kohti hiiri hampaissaan.
Kiirehdimme tallin ovelle ja laskeuduimme alas hevosten selästä. Nappasin sukkelasti kiinni Luihun kuolainrenkaasta ja lähdin viemään sitä sisälle.
Oitis tallikäytävälle näimme takkuharjaisen Röllin, joka seisoi kahdenpuolen kiinni ja näytti tympääntyneeltä. 'No? Mistäs ponipoika löytyi?' Viltsu kysyi Makelta, joka hinkkasi piikkisualla ponin lautasia. 'Ernon pihapiiriin saakka se oli kerennyt. Melkoinen sankari on kyllä.' Make ähisi ja loi poniin happamia katseita. 'Jaa, voi sentään. Rölli minkä teit.' sanoin ja katsoin ponia, joka vilkuili minuun pilke silmäkulmassaan. 'Ja Erno sitten toi sen pakulla tänne takaisin?' Viltsu arvasi. Make nyökkäsi ja hymähti.
Kun olimme viimein purkaneet varusteet ratsujemme yltä, päätimme mennä taukotupaan lämmittelemään ja juomaan kupit kuumaa. Erno istui selin ovelle päin ja kuullessaan ääneni, ponkaisi pystyyn kuin ohjus. 'Liinu! Siinähän sinä olet! Olen pahoillani sanomisistani!' Erno sanoi ja näytti hiukan katuvalta. Sitten tämä tuli taputtamaan minua selkään. 'Ethän ole vihainen? Eihän tälläinen äijänrumilus aina tajua, mitä suustaan laskee...'. 'Juu, ei se mitään. Anteeksipyyntö hyväksytty.' vastasin ja hymyilin nätisti. 'Hyvä, hyvä. Tulkaahan nuoret juomaan kahvia, se onkin näin aamusta erinoimaisen hyvää.' mies sanoi ja löntysti pöydän luo. Hennun kasvoilla paloi leveä hymy ja hän näytti muutenkin iloiselta, kun olimme kaikki paikalla. Makenkin hän viimein huuteli kahville. Tämä tulikin muristen Röllin luota ja sanoi, että oli tällä kertaa laittanut tuplalukon ponin karsinanoveen. 'Eipähän tarvitse taas etsiä pitkin metsiä.' tämä sanoi tomerana ja sai meidät muut nauramaan.

Sadetanssi; 14.10

Haukotellen kävelin pitkin tallikäytävää. Olin kovin väsynyt pitkän tallipäivän jälkeen. Olin Maken kanssa siivonnut satulahuoneen joka nurkkaa myöten ja myöhemmin auttanut Hennua toimiston järjestämisessä. Kaiken lisäksi olin läpiratsastanut Luihun ja Rollen. Takapuoleni oli puutunut ja suunnistinkin parhaillaan taukotupaan huilaamaan. Oli ihana olla syyslomalla koulusta, kun sain vietellä aikaa tallilla. Tai no, töissähän minä olin, mutta silti.
Taukotuvassa oli muitakin. Nimittäin Hennu, joka istui Viltsu seuranaan penkillä. He juttelivat kovaan ääneen Donin viikottaisesta liikuntamäärästä. 'Moih...' huokasin ja menin heidän seurakseen. Vilkaisin kelloa, se oli vaille kuusi. 'No moi, näytätpäs uupuneelta.' Hennu huokasi. Viltsukin nyökkäsi katsoessaan minua. 'No joo, sitä olenkin. Jalat ovat ihan kuolleet.' sanoin ja irvistin. Onneksi minun ei tarvinnut lähteä kotiin, vaan olin sopinut Hennun kanssa, että saisin yöpyä tallissa, nukkumavintillä. Nyt kun Viljamikin työskenteli tallilla, eikä hänellä ollut asuntoa, niin vintti oli lämmin jokatapuksessa kokoajan. 'Pääsette ajoissa nukkumaan Viltsun kanssa.' Hennu sanoi hymyillen. Viltsu katsoi minua vienosti hymyillen ja nyökkäsi. 'Niin, kaipaan unta.' vastasin. Oli ihan mukavaa, kun minun ei tarvinnut olla yksin. Yöt olivat jo niin pimeitä, että olisin varmasti yksin ollessani pelännyt vintillä.

Illan mittaan hain vielä Avan ulkoa ja harjailin sitä pitkän tovin. Pikkutamma oli tyytyväinen, koska sillä oli ollut tänään vapaapäivä. Se lepuutteli takastaan ja hörisi minulle. Rakastin sitä niin paljon. Mikään ei ollut ihanampaa, kuin omistaa poni. Ikävöin silti toisinaan entistä Mico-poniani, jonka jouduin myymään. Tai isähän sen myi, se oli tiukka paikka minulle. Mutta tiedän, että Mico on nyt aktiivisessa kodissa, missä sillä kisataan. Harmikseni aiemmin minulla ei ollut rahaa kisoihin ja kaikkeen sellaiseen... Nykyisin sain töilläni korvattua osan Avan maksuista. Ja olihan kaikki helpompaa, kun Hennu omisti ponista puolet. Enkä edes enää välittänyt kisaamisesta niin paljoa, minulle riitti leppoisa yhdessäolo ja rento ratsastelu. Kunhan vain Ava oli hyvässä kunnossa.

Havahduttuani syvällistä mietteistäni, päätin, että voisin vaikka alkaa valmistautua nukkumaan menemiseen. Make oli jo hoidellut iltatallin, joten kaikki tuntui olevan kunnossa. 'Minä tästä lähden tuon Hennun luo, ettei se pillastu, kun viettelen aina koko illan näiden karvakavereiden kanssa.' Make selitti kävellessään ohitseni. 'Hah, kannattaa.' naurahdin. 'Lähdetkös meille suihkuun?' Make kysyi vielä. 'Öööm, en nyt taida. Käyn huomenna sitten, kiitosta vaan.' vastasin hymyillen. 'Selvä, no hyvät yöt sitten!' Make hihkaisi ja sulki tallin ulko-oven perässään. Siinä minä sitten seisoin hiljaa, orpona keskellä tallikäytävää. Luna ja Leira katsoivat minua hölmistyineinä. 'Lopettakaa tuijotus, menen kyllä nukkumaan.' tuhahdin ja käännyin kannoillani.
Pidätin hengitystäni, kun hiippailin vintille. Oven alta pilkotti valo. Raotin puista ovea ja kiljaisin. Puolialaston Viltsu oli juuri tulossa ovella vastaan. Otin kiinni rinnastani ja huokasin. 'Hullu! Meinasin pyörtyä!' murisin, mutta sitten minua alkoi naurattaa. 'Heh, no olin tässä vessaan menossa.' nuorimies tokaisi virnistäen. 'Mitäs itse hiippailet kuin hiiri.' hän jatkoi. Pudistelin päätäni ja menin tämän ohitse. 'Reitti selvä.' sanoin sitten. 'Varo mörköjä...'. Viltsu katosi hihitellen pimeyteen. Hytisin katsoessani portaikkoa, joka pimeni, mitä alemmas rappuset yltivät.
Vaihdoin sukkelasti pyjaman ylleni ja survoin tallivaatteet laukkuuni. Nieleskellen asetuin pedille, joka oli minua varten pedattuna. Sängyllä makoili myös Hennun kissa Kinuski, joka asusteli nykyään tallilla. Kissa turvasi selustani, muuten olisin ollut ihan kauhuissani. Pelkäsin pimeää yli kaiken. Pian Viltsu tuli takaisin. 'Laitankos tämän oven ihan lukkoon, jottei neidin tarvitse pelätä?' tämä kysyi sitten virne naamallaan. 'No pistät! Täällä on jo muutenkin ihan tarpeeksi pimeää ja pelottavaa.' vastasin. 'No, onneksi nukun melkein vieressäsi, voit tulla minun viereeni jos pelkäät.' Viltsu sanoi ja katsoi minua syvälle silmiin. Punastellen vastasin; 'Hyvä tietää...'. Sitten käänsin kylkeä. Kasvoni olivat seinää päin. Pian valot sammuivat ja kuulin, kuinka Viltsu meni sänkyynsä. Hengitin rauhallisesti ja kuuntelin Viltsun hengitystä.

'Ethän pelkää? Kuulen, ettet nuku. Tai sitten nukut todella levottomasti...' kuulin hiljaisen matalan ääneen selkäni takaa. Käännyin ympäri ja meinasin pudota sängyltä. Viljami seisoi vierelläni ja ojensi kättään kohti minua. Hieroin silmiäni ja tarrasin tämän käteen kiinni vaistomaisesti. 'M-mitä..?' änkytin. 'Paljonko kello on?' jatkoin muminaani kuin pikkulapsi. 'Se tulee pian yksi.' Viltsu sanoi rauhallisesti. 'Valvotanko sinua?' kysyin. 'Noh, olen melko herkkäuninen. Kuulen, kun pyörit vuoteellasi.' tämä sanoi sitten ja istuutui viereeni. 'Muttei se haittaa, ei ollenkaan.'. Nyökkäsin ja haroin hiuksiani. Kinuski pomppasi lattialle ja viiletti nurkassa lojuvan loimikasan päälle nukkumaan. Viltsu katsoi kissaa ja sitten taas minua. Hymähdin voimattomana ja katsoin poikaa silmiin, sen minkä nyt pimeässä näin. Tunsin suurta lämpöä tätä kohtaan. Hän istui niin vaitonaisena ja turvallisena vierelläni. Se tuntui hyvältä. Ajattelemattomasti hipaisin hänen poskeaan sormenpäilläni ja sitten suukotin tätä. Viltsu ei pistänyt vastaan. Koko tilanne kävi hyvin äkkiä. Olin puoliunessa, mutta hymyilin silti onnellisena. 'Hupsis...' sanoin sitten varovasti. Viltsu hieroi poskeaan ja katsoi minua kysymysmerkkinä. Sitten hän, sanaakaan sanomatta, painautui takaisin omalle vuoteelleen.

Valvoin jonkun aikaa ja olin todella hämmentynyt. En saanut tunteistani kiinni. Ne olivat aivan umpisolmussa.
Vasta aamun tunneilla sain viimein nukahdettua. Saisi nähdä, mitä uusi päivä toisi tullessaan.

Sadetanssi; 13.10

Sunnuntaiaamu valkesi aurinkoisena. Lähdinkin hyvissä ajoin ajamaan tallille päin. Ajaessani aurinko pilkisteli puiden latvojen takaa ja tielle leijali puuskina keltaisia lehtiä. Pääsisin heti aamusta hommiin, olin luvannut auttaa Makea aamutallissa ja sen jälkeen pääsisin liikuttamaan Avan.

Parkkeerasin autoni tallin parkkipaikalle ja kiirehdin sitten työni äärelle.
Make olikin jo tallissa heilumassa ja tervehti minua. Hevoset olivat jo syöneet, olisi aika tarhata ne. 'Voit aloittaa tuolta Lunan karsinasta ja edetä sieltä sitten eteenpäin. Suosittelen viemään pari tai jopa kolmekin hevosta samalla pihalle.' Make selitti. Otin ohjeet vastaan ja nyökyttelin, sitten lähdin hakemaan riimunnaruja.
Olin melko pian saanut osuuteni tallin siivoamisesta hoidetuksi. Kello läheni kymmentä. Huokasin ja katsoin lopputulosta. Yllättävän siisti! Make oli jo painunut pikkutallille siivoamaan ja luvannut minut aamiaiselle Hennun tykö. Se passasi. Olinkin nälkäinen.

Kävelin rivakasti kohti Hennun ja Maken kotia. Onneksi matka ei ollut pitkä. Mennessäni tervehdin myös Jöröä ja Pamia, jotka pihatostaan minua pällistelivät.
Kun pääsin talon pihaan, alkoi koiratarhassa aivan vallaton räksytys. Ensiksi Tessa riehaantui ja alkoi suorastaan ulvoa. Sen perässä pikkuinen Daisykin aloitti komentamisen. 'On siinäkin vahtikoirat.' naurahdin ja kävin rapsuttelemassa kumpaakin otusta. Sitten ne hiljenivät, kun huomasivat, että olen tuttu.

Koputin ovea ja menin sitten muitta mutkitta sisälle. Hennu tuli eteiseen minua vastaan ja hymyili leveästi. 'Mitenkäs aamutyöt meni?' tämä kyseli. 'Tosi hyvin, olimme supernopeita tänään. Make meni jo pikkutallille. Sanoi tulevansa myöhemmin syömään.' kerroin tohkeissani.
Hennu ohjasi minut keittiöön. Juttelimme pitkän aikaa hevosista. Sain myös tietää, mitä hevosia pääsisin viikonloppuisin liikuttamaan. Ne olivat Luihu, Rolle ja Sparta. Olin ihan äimistynyt, kun pääsisin liikuttamaan Hennun omaa Rolle-oria. Luihu ja Sparta olivat minulle jo entuudestaan tuttuja, mutta Rollea en ollut kuin rapsuttanut pari kertaa. Hennu kertoi, että orin olisi hyvä tottua muihinkin ratsastajiin, joten päätti sitä minulle tarjota. Tottakai suostuin, vaikkakaan kyseisen hevosen kanssa ei tulisi olemaan helppoa. Rolle oli melkoinen sankari...

Myöhemmin lähdimmekin sitten Hennun kanssa yhtämatkaa tallille. Päätimme, että voisimme lähteä yhdessä maastoon. Muukaamme lähtisi myös Viljami, joka oli uusi ratsastuksenohjaajamme. Saisi nähdä hiukan uusia maisemia. Minä ratsastaisin Avalla, Hennu Reinalla ja Viltsu hevosellaan Donilla.
Tallissa ilma tuntui lämpimältä. Tyhjiin karsinoihin tulvi auringon valoa ikkunaluukuista. Ainostaan Ava oli karsinassaan. Halasin pikkutammaa. Sen valkoinen karvapeite kiilteli ja kaviot kopsahtelivat lattiaa vasten. 'Olet kyllä hirmuisen söpö.' puhelin ponille hoidellessani sitä. Satuloin ja suitsitin sen nopeasti. Pintelöin jalat lopuksi vaaleanpunaisilla pinteleillä.

Tallin pihamaalla oli hiljaista. Ainoastaan ratsujemme korskuna ja kavioiden kapse täytti ilman. 'Onpas mukava keli lähteä maastoilemaan!' Viltsu tuumasi ponnistaessaan korkean Donin selkään. Sitten hän katsoi minua hilpeästi. 'Niinpä, voidaankin kulkea oikein pitkään ja hartaasti.' Hennu huokasi hyväntuulisena. Minä myönnyin tuumaan oitis.

Oikaisimme metsäpolulle heti laitumien takaa. Olimme Avan kanssa jonon viimeisenä. Se käveli yllättävän ketterästi ja ylitteli kantoja ja juurakoita. Kehuin sitä tuon tuosta. Poni tuntui pirteältä. Jouduin aina toisinaan huutelemaan, että toiset hidastelisivat, koska Ava ei tahtonut pysyä isojen hevosten tahdissa.
'Mennäänkö me vielä kuinka pitkälle?' Viltsu kyseli ratsastaessaan ensimmäisenä. Hän katseli ympärilleen, koska ei ollut vielä kertaakaan käynyt niin kaukana tallilta. 'Käydäänkö Ernon luona piipahtamassa?' kysyin. 'Juu, se voisikin olla hyvä idea. Voisin samalla kysyä häneltä työasioista.' Hennu innostui. 'Selvä, sinne siis... mutta Hennu, voit ottaa tämän keulapaikan, minä en osaa suunnistaa.' Viltsu naurahti ja antoi Hennun ja Reinan mennä ohitseen.

Ernon mökki näkyikin pian pusikon keskellä. Koira haukkui. 'Ompas täällä autuaan hiljaista, jos tuota koiraa ei lasketa...' Viltsu tuumasi. Olin samaa mieltä katsellessani ympärilleni. Ava stoppasi, kun olimme noin sadan metrin päässä räksyttävästä suomenpystykorvasta. Tuhahdin ja loikkasin alas ponin selästä. Muut olivat menneet ratsain melkein Ernon mökin ovelle saakka. 'Tuleppa pikku-pelkuri.' sanoin ja nykäisin luimistelevan Avan liikkeelle. Se säpsyi.
Pian koira hiljeni ja painui koppiinsa, Erno porhalsi nimittäin pää kolmantena jalkana pihalle. Hänen jalassaan olivat valtavat kumisaappaat. 'Hiljaa Aarne! Hiljaa.' mies komensi ja vilkuili koiraa sivusilmällä. Sitten hänen lempeät silmänsä kääntyivät meihin päin. 'Kas kas, vieraita! On siitä aikaa, kun viimeksi kävitte.' Erno tokaisi. 'Juu, on ollut aika kiirettä tallilla.' Hennu huokasi. Sitten he alkoivat jutella tallin tapahtumista ja Erno piti Viljamille kunnon kyselytunnin.

Erno kutsui meidät sisälle. Hevoset jäivät luonnollisesti pihalle. Olin kaiken varalta vienyt Avan hiukan kauemmas, jottei se pelkäisi tai säikähtäisi Aarnea.
Ernon mökissä tuoksui jännältä, oikeastaan vanhalta mökiltä. Menimme keittiöön ja mies alkoi tarjoilla meille kahvia. 'On se mukavaa kun tuota miesväkeä saitte näin talvea vasten tallitöihin.' Erno puhui. 'Onhan se ihan mukavaa, saan itse laiskotella enemmän.' Hennu naurahti ja tuuppasi iloisesti Viltsua kylkeen. 'Niinpä, kaikkea sitä suunnitellaankin.' nuorimies tokaisi pilke silmäkulmassaan. Sitten hän katsoi jälleen minua. Hymyilin ujosti ja hörppäsin kahvia mukistani. Se oli vahvaa ja sai minut yskäisemään. 'Älä nyt tyttö hyvä tukehdu!' Erno henkäisi ja taputti minua selkään. 'Juu enhän minä, en en.' nyökytin, kun selvisin kohtauksestani. Viltsu naureskeli. 'Älä naura siinä!' komensin tätä irvistäen. 'Millonkas niitä Liinun kihlajaisia vietetään?' Erno kysyi yht'äkkiä muinamiehinä ja olin jälleen tukehtua juomiseeni. 'Mitäh?' Viltsu kysyi äänessään epäluuloa. Kuvitteli kaiketi, että minulla olisi poikaystävä. Hänen silmänsä näyttivät hiukan pettyneiltä. Olin aivan hiljaa ja katsoin Hennua monttu auki. 'Mitä se ukko horisee?' Hennu kysyi ja hymyili minulle äidillisesti, katsoen sitten Ernoa. 'Niin tuota. Eikös se jo melkein ala olla teilläpäin tapana.' Erno sanoi ja näytti olevan tosissaan. Olin itse ihan pihalla tämän puheista. 'Mitenkä?' Hennu ähkäisi pää kallellaan. 'No voi tokkiinsa, ensiksi sinä ja Make, sitten Idith ja Nikke. Nyt olisi sitten Liinun ja Viltsun vuoro.' mies selosti. Viltsu katsoi minua silmät ammollaan. 'Mmm, kiitos kahvista.' sain sanotuksi. Sen jälkeen nousin pöydästä ja lähdin pihalle haukkomaan henkeäni. Kuulin, kun Hennu huudahti perääni.

Ulkona hevoset kääntyivät katsomaan kun menin niiden ohi. Ernon puheet saivat minut muistelemaan Ferdiniä. Huulta purren kiirehdin Avan tykö ja kasasin ohjat käteeni. Sitten ponkaisin ponin kyytiin ja napautin sen pohkeillani liikkeelle.
Ava kiihdytti ravin kautta laukkaan, ja sitten poistuimme samalle polulle, mitä olimme Ernon luo tulleetkin. Miksi aina minulle piti käydä näin? Olin juuri päässyt Ferdinin lähdöstä yli. Nyt kaikki taas palasi mieleeni. Oikeastaan minua ei itkettänyt, suututti vain. Annoin Avan laukata. Ilma oli muuttunut tihkusateiseksi.

Olimme tallilla hyvissä ajoin. En tiedä minne muut olivat jääneet. Eikä se minua haitannutkaan. Hyppäsin pois Avan kyydistä ja talutin ponin talliin.
Ovella vastassa oli Make, joka katsoi minua toinen kulmakarva kohollaan. 'Neiti tuulispää saapui, mikäs nyt?' Make kysyi. 'Siellä ne suunnittelee minun ja Viltsun kihlajaisia, en kokenut tarpeelliseksi jäädä kuuntelemaan.' tokaisin. 'Mitä?!' Make kiljaisi ja hänen suunsa vääntyi ihmeelliseen virnistykseen. 'No sanoppa muuta.' huokasin. Vein ponini omaan karsinaansa ja aloitin riisumaan siltä varusteita. Ava vaikutti ymmärtäväiseltä ja nuokkui.
'Ei siitä Ernosta kannata aina välittää.' Make tuli sanomaan hetken päästä heinätalikko kädessään. 'Mutta ärsyttää...' murisin ja sitten hädissäni syöksyin halaamaan tallimestaria, joka törötti karsinan oven luona. Tämä taputti minua selkään isällisesti ja lupasi, että kyllä kaikki vielä järjestyisi ja helpottuisi. Luotin tämän sanomaan irrotin pikkutyttömäisen otteeni. Make hymyili leveästi. 'Noniin noniin, hoidahan nyt tuo poninketale loppuun, ettei se jää minun riesakseni.' Make komensi. 'Kyllä johtaja!' hihkaisin jo vähän iloisemmalla äänellä.

Oli jo iltapäivä, kun viimein sain kaiken tarpeellisen hoidettua ja olin valmis kotiutumaan. Olin kerennyt käydä juoksuttamassa Luihuakin hetken aikaa. Se oli mukavaa vaihtelua meille kummallekin.
Hennu ja Viltsukin olivat saapuneet takaisin tallille, kummatkin melko hiljaisina, mutta silti ihan hyväntuulisina, tempauksistani huolimatta. He molemmat olivat antaneet minun olla rauhassa. Se oli ihan hyvä, sillä en millään olisi jaksanut minkäänmoisia saarnoja. Saisi sitten nähdä, miten jatkossa sujuisi. Halusin kyllä ystävystyä Viljamin kanssa, sen verran mukava tämä oli. Mutta että kihlajaiset, ajatuskin siitä sai minut irvistämään. En ollut vielä mielestäni tarpeeksi vanha sellaiseen...

Wonders Desert; Kun voin olla avuksi... 5.10

Talli kutsui taas! Iloisella ja pirteällä mielellä lähdin kohti syksyistä Wonders Desertiä. Vettä sataa tihkutteli puuskina, mutta se ei minua haitannut. Kumpparini muuttivat väriään, kun tallustelin mutaisella tiellä, joka oli täynnä värikkäitä koivunlehtiä.
Lähempänä tallia kuulin lasten ääniä. Menisin auttamaan Kimiä alkeistunnin kanssa. Rea osallistuisi tunnille, joten tältä päivältä saisin unohtaa ratsastelut.

'Ai hei, tulitkin juuri sopivasti!' Kim hihkaisi nähdessään minut. 'Moikka vaan, no hyvä, jos voin olla avuksi.' sanoin ja katsoin lapsilaumaa, joka valtasi tallikäytävän. 'Tuota... otappas sinä tämä Senni mukaasi ja menkää yhdessä laittamaan Rea kuntoon.' Kim kehotti ja tuuppasi vaaleahiuksisen noin kuusivuotiaan pikkutytön eteeni. Tällä oli suuri kypärä päässään ja söpöt pinkit ratsastussukat pilkottivat saappaista. 'Öhh... juu... tulepas, mennään sitten.' sanoin tytölle, joka tuijotti minua monttu auki. Mitähän tästäkin tulisi, mietin.
Haimme yhdessä Rean varusteet ja sitten suuntasimme karsinalle. 'Mitäs teemme ensiksi?' kysyin Senniltä. 'Laitetaan satula!' tyttö innostui. 'Ehei... jotain täytyy tehdä ennen sitä.' huomautin ja katsahdin harjakoria. 'Ainiin, harjataan.' Senni muisti ja naurahti.
Yhdessä harjasimme Rean. Tamma vaikutti jokseenkin laiskalta ja lepuutteli takastaan. Senni kuunteli hyvin neuvojani ja olimmekin pian valmiita. Kaviot puhdistimme yhteistuumin. Minä pidin Rean jalkoja ja Senni putsasi ne. 'Joko nyt satula?' Senni intoili. 'Jep, laitetaan vain se nyt.' nyökkäsin ja menin Sennin avuksi nostamaan raskasta satulaa.
Alta aikayksikön olimme valmiina ja pian Kim alkoikin käskeä ratsukoita pihamaalle. Rea seisoi suitsitettuna kiltisti paikoillaan ja katsoi minua kulmiensa alta. 'Liinu, ota sinäkin kypärä mukaan...' Kim pyysi ja ojensi kypärän käteeni. 'No mitenkäs..?' änkytin, mutta sitä Kim ei jäänyt kuuntelemaan, vaan lähti johtamaan ratsukoita kentälle päin. Hymähdin ja painoin kypärän päähäni.

Pihamaalla oli märkää, muttei yksikään alkeistuntilainen siitä välittänyt. Kaikki olivat innoissaan, kun pääsisivät ratsastamaan. 'Noniin! Tuntilaiset voivat tulla kanssani kentälle tunnin avausta varten, käymme läpi jotain perusjuttuja. Ja apulaishoitajat, te lämmittelette hevoset valmiiksi.' Kim neuvoi. Senni ojensi epäluuloisena Rean ohjat minulle ja lähti taakseen vilkuillen Kimiä kohti. Katsahdin Reaa. 'Noh, käydäänpä sitten heittämässä lenkki.'. Siro tamma ravisti päätään ja pärskäisi, kun ponkaisin sen selkään. Ohjasin sen maastolle päin.

Rea oli rento ja lämmittely sujui mutkattomasti. Olipa ihana tunne, kun sain taas istua hoitohevoseni selässä. Reakin nautti.
Tihkusateessa etenimme kohti tulevaa tienhaaraa. 'Meidän on käännyttävä.' tokaisin Realle ja se höristi korviaan. 'Myöhästyt kohta tunnilta neitiseni.' puhelin hevoselle. Alkulämmittelymme kesti noin kymmenisen minuuttia.

Kentällä kävi jo kova kuhina, kun pikkutytöt odottelivat ratsujaan. 'Sieltä tulee Rea!' kuulin Sennin huutavan, kun ratsastin kentälle. Laskeuduin alas selästä ja katsoin Senniä, joka hyppelehti luoksemme. 'Voitte auttaa tytöt selkään.' Kim ohjeisti. Punttasin Sennin muittamutkitta Rean kyytiin. Yhdessä lyhensimme jalustimet ja tarkistin vielä satulavyön kireyden. 'Noniin, voitte lähteä vasempaan kierrokseen.' sanoin, kun huomasin, että Kim oli antanut jo muillekin luvan lähteä liikkeelle. Katsoin jonkin aikaa, kun Senni ratsasti ja sitten poistuin kentältä.

Menin takaisin talliin ja samantien hain tarvikkeet karsinan putsaamista varten. Siivoilin hyvän aikaa Rean karsinaa ja kun olin valmis, päätin, että voisin lähteä kotiin. Kävin jättämässä hoitajien huoneeseen lapun Kimille ja kirjoitin myös hoitovihkooni, että olin alkeituntilaisen avustamisen lisäksi putsannut myös karsinan.
Aika oli taas kulunut kuin siivillä. Tulisin taas pian uudelleen ja pääsisin sitten varmasti itsekin ratsastamaan, pohdiskelin.

Wonders Desert; Sateella sattuu ja tapahtuu...

Satoi, kuten tavallista. Skootterillani kurvasin vielä viimeiset mutkat hiekkatiellä. Pian olin perillä, Wonders Desertissä.

Pihaan päästyäni parkkeerasin ajopelini tallin viereen ja lähdin siitä sitten juoksujalkaa sisälle.

'Hei!' Kim hihkaisi, kun näki minun tulevan. Vastasin tälle iloisesti moi ja sen jälkeen kiikutin tallikassini hoitajille tarkoitettuun huoneeseen. Siellä riisuin kostean ulkotakkini pois päältäni ja vaihdoin tilalle haalistuneen keltaisen fleecen. Kaivoin kassistani vielä omenan, jota aloinkin nälkäisenä järsimään. Olin tullut tallille suoraan koulusta. Unohdin tyystin aamulla, että minun oli pitänyt ottaa ratsastushousut mukaani, mutta onneksi pystyin ratsastamaan myös college-housuillani. Kumisaappaatkin kelpasivat loistavasti tällä säällä!

Tallissa tuntui olevan melko hiljaista, kello oli neljän maita. Menin siinä sitten yksikseni hakemaan Rean varusteita. Samalla haalin mukaani harjoja ja sen sellaisia.

Rakas hoitsuni odottelikin minua karsinassaan. Tai no, ei se kaiketi juuri minua odottanut, mutta sen ilme näytti hyvin iloiselta, kun menin sen luo. 'Moikka typy, mitäs kuuluu?' puhuin sille samalla, kun asettelin sen varustekasan lattialla. Rea nuuhki takkiani ja pärski. 'Siinä voipi tuoksua vieras hevonen...' tokaisin ja rapsutin tamman turpaa. Aloitin harjaamisen. Hevonen nautti siitä ja otti rennosti. Naureskelin sen roikkuvalle alahuulelle ja puhuin samalla kaikkea turhanpäiväistä.

Kun tamma oli kiiltävä ja kaviot putsattu, aloitin suitsittamisen. Laitoin myös bootsit etusiin. Menisin tänään maastoon, ilman satulaa. Pikkulenkki saisi riittää. 

Rea olikin pian ratsastuskunnossa ja odotti, että sain itselleni kypärän päähän. Sitten lähdimme.

Tallipiha oli täynnä lätäköitä ja pieniä, likaisia, lumikasoja. 'Onpas kakka keli.' huokasin. Talutin hepan aidan vierelle ja sen avulla kapusin kyytiin. Kasasin ohjat käteeni ja annoin lähtökäskyn Realle.

Maastotie lillui veden vallassa. 'Mennäänpäs tuohon sivulle.' sanoin ja ohjasin Rean tien pientareelle. Siinä tamma alkoikin kulkea paremmin ja rentoutui. Vesitihku tuntui jatkuvan entistäkin kiivaampana. Siristelin silmiäni. 

Kun tienpinta oli hiukan kuivempi, annoin Realle lisää pohjetta ja hoputin sen raviin. Hepan juoksu olikin lennokasta ja tuntui, että se koitti väistellä vetisiä kohtia. 

Kun oli aika laukata, Rea sai ihan ihme hepulin. Tuntui siinä peräkin hiukan nousevan. 'Noh noh!' ähkäisin. 'Et saa pudottaa mua tonne kuran sekaan!' puuskutin Realle. Se laukkasi kaula kaarella ja korskui. 

Etenimme laukalla aina seuraavaan tienmutkaan saakka, sitten alkoi jälleen sohjo. 'Noniin hidasta vähän.' stoppuuttelin tammaa. 'Siellä voi olla liukasta.' jatkoin. Rea eteni kävelyravia päätä pahkaa liukkaalle alustalle ja tunsin, miten sen takaset luistivat. 'Jauuuu...' vinkaisin ja samalla tunsin, miten märkä maa tavoitti selkäni. 'Reaaa!' huudahdin. Tamma pinkaisi kuin tykinsuusta tielle päin. 'Ei ole todellista.' murahdin, kun könysin ylös maasta. Housuni ja fleecetakin selkämys olivat ihan likomärkiä. Siitä huolimatta lähdin kävelemään hiukan nilkuttaen Rean perään.

Seurasin piiiitkän matkaa hevosen kavioiden jälkiä, mutta erään metsikön laidalla kadotin ne. 'Voi rähmä.' ähkäisin ja katsoin kuusikkoon. En nähnyt tai kuullut yhtään mitään, ainoastaan sateen ja tuulen sekaisen huminan, mikä kantautui puiden latvuksista. Katsoin taivasta päin ja siristelin. Oikeastaan irvistin, sillä kuusen oksalta tippui vettä naamalleni. 

Kun en löytänyt yksin Reaa, päätin soittaa Kimille. Tämä vastasikin ja vaikutti todella rauhalliselta. Hän lupasi tulla Mellonin kanssa etsimään. 

Palasin takaisin sinne, mistä olimme olleet tulossa. Hytisin kylmästä ja huhuilin hoitsuni nimeä aina silloin tällöin. En saanut vastausta. Miksi aina minulle kävikin näin?
Pian Kim saapuikin poninsa kanssa. Tällä oli käsissään huopa, jonka ojensi minulle. 'Lämmittele sinä. Me etsitään Rea.' Kim sanoi tyynesti. 'Mutta... Voin auttaa.' sanoin. 'Eikä, sinähän nilkutat. Mene vain rauhassa tallille. Kyllä se tamma löytyy, ei se mihinkään kaus ole mennyt.' Kim vakuutteli ja hymyili. 'Ai, no... kaipa minä sitten.' huokasin.
Minua hävetti, kun katsoin, miten Mellon ratsastajineen katosi metsikköön. Itse lähdin löntystämään tallia päin.

Sain vaihdetuksi vaatteet, minkä jälkeen painauduin hoitajienhuoneeseen. Siellä istuuduin pöydän ääreen ja aloin vahtia kelloani.
Reilun puolen tunnin kuluttua aloin jo pitkästyä ja huolestua, kun mitään ei kuulunut. Lähdinkin pitkin askelin kohti tallin ovea. Katsoisin, että näkyisikö pihalla elonmerkkejä.
Ja, kappas kummaa, pihalla oli kuin olikin tulijoita. Likomärkä Kim oli juuri pysäyttämässä Mellonia. Heidän jäljessään käveli Rea. Se oli aivan kauhean näköinen. Ainoastaan vesisateen vuoksi. Muuten tamma tuntui olevan kunnossa. Kim ojensi riimunnarun minulle. 'Otahan tämä...' hän huokasi ja pyyhkäisi hiuksia pois silmiltään. 'Johan oli. Mutta onneksi Rea ei ollut mennyt kauksikaan. Säikähti vain kaiketi.' Kim puheli. 'Mites sinun jalkasi?' hän jatkoi. 'Joo. No ei siinä mitään, vähän vaan tuntuu kävellessä.' nyökkäsin. 'No hyvä, jos tulee jotain, niin mene ihmeellä lääkäriin.' Kim käski. 'Juujuu. Kaikki on ihan hyvin. Mutta säikähdin kyllä, kun Rea lähti. Aattelin, että se jää auton alle.' sanoin ja pitelin tiukasti kiinni hoitsuni riimunnarusta. Tamma katsoi minua hiukan ihmeissään. 'Niin tietysti. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.' Kim naurahti. 'Nyt sisälle lämpimään mars!'

Hoitelin ja kuivailin Rean kunnolla. Sitten laitoin sille lämpöpintelit ja ohuen loimen selkään. 'Tarkastithan koko pollen haavojen sun muiden varalta?' Kim kyseli, kun oli sitomassa Lunaa kiinni käytävälle. 'Joo, en löytänyt mitään.' sanoin helpottuneena. Rea vaikutti nyt ihan tyyneltä ja mutusti heiniään autuaasti. 'Seuraavalla kerralla tottelet ja kuljet hiljemmin.' muistutin Reaa ja hyväilin sen kaulaa.
Myöhemmin putsasin tamman satulan ja suitset. Tarkistin nekin, ja tuntuivat olevan vaurioittumat. Kostean sään vuoksi tein varusteille perusteellisemman huollon ja jopa rasvasinkin ne. Lopputulos näytti hyvältä ja kiiltävältä. Olin tyytyväinen.

Kotiin lähdin viiden aikoihin. Keli oli jo hiukan kuivempi, joten pääsin hyvillä mielin lähtemään. En kastuisi uudelleen läpimäräksi. Skootterini satulan kuivattua pomppasin kyytiin ja käynnistin sen. Pitäisi kiirehtiä kotiin ja lämpimään kylpyyn. Muuten voisin vaikka vilustua, ajattelin.

Sadetanssi; Ratsastusta raikkaassa sadesäässä, part#1, 13.4

Keväinen ja hyytävä vesisade piiskasi vasten kasvojani, kun tallustin kohti Sadetanssia. Bussipysäkiltä tuntui olevan kauhean pitkä matka... Tallikassini painoi vietävästi ja kumisaappaat upposivat vähän väliä kuraan. Tuhisin ja voivottelin ääneen. Mikä koiranilma.

Sadetanssin pihalla ei näkynyt ristin sielua. Kaikki olivat luultavammin pitelemässä sadetta tallilla.
Sisälle talliin päästyäni kuulin puheensorinaa taukotuvasta päin.
Taukotuvan ovenpieleen nojaileva Miksu huomasi minut ja nyökkäsi tervehdykseksi. 'Moih...' henkäisin tälle. Menin sisälle tupaan ja huomasin, että olihan siellä muitakin. Katsu, Elina ja Hennu istuivat pöydän äärellä, kun taas Make ja Anssi hääräilivät taukotuvan nurkkauksessa. Heillä oli käsissään oikea loimivuori, tekivät 'kevätsiivousta' ilmeisemmin. 'Noh, mikäs kokous täällä on?' kysyin sitten hymyillen. Samalla vein tallikassini kaappiini. 'Eihän tässä, ei kykene tuonne pihalle menemään. Siel on hirmusen kylmä.' Hennu ähkäisi ja hänen ilmeensä kieli väsymyksestä. 'Niimpä, ei paljoa huvita.' Katsukin huokasi. 'Niin...' huokasin minäkin ja istuuduin itsekin pöytään.
Juttelimme porukalla pitkän aikaa, ennen kuin päätin, että lähtisin hoitelemaan Avaa.

Ponitamma hääräili kaikkea mahdollista, kuin harjasin sitä. Se vaikutti ylienergiseltä kengurulta loikkiessaan edestakaisin karsinassa. 'Hei lopeta!' käskin sitä. Olin jäädä tamman mahan ja seinän väliin. Ava katsoi minua kysyvästi ja viskoi päätään. 'Senkii hupakko.' paasasin sille. Pian Make ilmestyi ovelle, Miksu kannoillaan. 'On tainnunna olla melkosen pitkä tauko tuossa ponin 'kunnollisessa' liikutuksessa.' tämä sanoi ja katsoi minua isällisesti. 'Hiljaa siinä, ei tää oo kokonaan mun poni. Ja sitäpaitsi, koulussa on ollu kiireitä.' puolustauduin. Vaikka myönnän, Ava oli jäänyt hiukan taka-alalle. Mutta jaah, se ei todellakaan ollut kokonaan minun. 'Mä sillä paristi koitin vähän ratsastaa, niin oli ihan mahoton.' Miksu sanoi mumisevalla äänellään. 'Mitenkä? Eihän tää yleensä ees liiku paljoa mihinkään?' huokasin ja katsoin poikaa epäluuloisena. 'No ehkä tuo Miksu vähän liiottelee, mut joo. Olin kertaalleen kattomassa, kun se ratsasti sillä... Oli aikamoista pukittelua.' Make sanoi ja katsoi ponia. 'Jaa, no. Koitan tänään liikuttaa sitä ihan kunnolla. Mut eikös Miksu vois alkaa liikuttamaan Avaa? Ihan silleen säännöllisesti.' kysyin sitten ja vilkaisin Makea. 'No tuo poni on aika pieni tuommoselle köriläälle.' Make naurahti ja tuuppasi veljeään kylkeen. Miksu vain murahti. 'Niin, mut maastakäsin? Ja vaikka irtohypyttää?' jatkoin. 'Joo, voinhan mä yrittää.' Miksu lupasi. 'Kättä päälle.' sanoin ja ojensin käteni pojalle. Tämä ravisti sitä niin, että meinasin vallan tumpsahtaa turvalleni. Huokasin.
Laitoin siinä sitten Miksun avustuksella Avalle varusteita. Poika kuunteli samalla, kun neuvoin. 'Mitenkä tuo onkii niin monimutkasta..?' Miksu kysyi ja katsoi minua. 'Eikä ole, elä höpötä. Selviit kyllä.' vakuutin.
Kun Avalla oli suitset, satula, pintelit ja puoliloimi yllään, laitoin itsellenikin ulkokamppeet päälle. Vuorasin kaulani huivilla, sillä tuntui, että jääkylmä tuuli tunkeutuisi muuten luihin ja ytimiin saakka. 'Aijotko tulla kattomaan? Voisit pystytellä esteitä?' kysyin Miksulta. 'Njoo, hetkonen, käyn ulkotakin tuolta.' tämä vastasi ja lähti sitten laahustamaan taukotuvalle päin.

Talutin jo Avan kentälle. Paikkapaikoin kentän pinnalla oli melkoisia vesuhautoja, mutta eiköhän me päästäisiin hyppäämään ihan kunnolla.
Hetken kuluttua Miksu tuli Hennu ja Fox kannoillaan kentälle. 'Päätin tulla itsekin samalla liikuttamaan Foxin, jos et pistä pahaksesi?' Hennu kysyi ja puhalsi vesipisaran pois kypäränsä lipan reunasta. 'Juu, toki voit tulla. Parempi vaan, Ava toimii mukavammin, kun on kaveri mukana.' sanoin ja katsoin hymyillen lämppäriruunaa, joka katseli maneesille päin pää pystyssä. Sillä oli pelkät suitset päässään.
Teimme Hennun ohjeiden mukaan kunnon alkuverkan. Ava oli alusta lähtien todella innoissaan ja olisi varmasti mielihyvin juossut kovemmin, kuin mitä lupasin. Teimme venytyksiä ja taivutuksia käynnissä ja ravissa.
Kun Miksu oli saanut esteet pystyyn, saimme vidoin aloitettua. Rata oli noin 30-50cm. Ihan sopiva pitkän tauon jälkeen.
Hypätessä Ava loikki melkoisella ilmavaralla, mutta oli hyvin kuolaimella ja kuunteli apujani. Hyppäsimme Hennun kanssa vuoronperään, joten väliajoilla ratsastin Avalla pohkeenväistöä ja teimme laukannostoja kentän toisessa päässä.
Ratsastimme varmaaankin noin 45 minuuttia, sitten oli pakko lopettaa. Sade yltyi aivan mielettömäksi. Avakin alkoi temppuilla, sillä se ei todellakaan nauttinut, kun ei nähnyt mitään. Enkä itsekkään.
Teimme nopeat loppuverkat ja sitten kiiruhdimme kiirenvilkkaa takaisin talliin.

Olin aivan likomärkä. Housuni melkein tippuivat vettä, kun seisoin keskellä tallikäytävää. Kun Katsu tuli taukotuvasta, hän alkoi hekottamaan aivan maha kippurassa, kun näki minut ja Hennun, sekä hevoset. 'Ihanku te oisitte käyny vaatteet päällä uimassa...' tämä hekotti. 'No justiinsa, melkeimpä.' tokaisin ja naurahdin. Ava, joka seisoi vierelläni, näytti melko happamalta. Pian se alkoikin kuopia sementtilattiaa, joten talutin sen oikopäätä karsinaasa.
Ensitöikseni putsasin ja kuivan ponini varusteet. Sitten vasta kävin itse olion kimppuun. Kuivaamiseen menikin aikaa, Ava ei nimittäin siitä toimenpiteestä pahemmin pitänyt. 'Koita ny olla paikoillas.' huokasin jynssätessäni ponin kuvetta.
Harjaaminen ja harjan ja hännän selvittäminen kävivät nopeammin. Niiden päätteeksi putsasin vielä kaviot ja ohlalaa, valmista oli. Heitin vielä pikkuponin selkään pinkin lainaloimen ja sidoin soljet kiinni. 'Hyvä tyttönen.' hihkaisin ja annoin lopuksi taskustani sokerin Avalle.

jatkuu Taran merkeissä piakkoin :)

Wonders Desert; Maastoilua vesisateessa, 12.4

Aamu valkeni erittäin vetisenä ja jo kotona katsoessani ikkunasta ulos, näkyi, miten tihkusade täytti jo muutenkin harmaan ilman. Pitipäs sattua, huokasin.
Menin alakertaan aamupalalle ja koitin saada sohvalla loikoilevan Leevin viemään minua tallille. 'Mene pyörällä.' Leevi murisi. 'No en tosiaan tuonne sateeseen mene.' tokaisin. Leevi huokasi, onneksi tämä oli kuitenkin niin paljon 'tossun alla', että suostui viimein. Huokasin jälleen helpotuksesta.

Vanha auto pomppi kuoppaisella tiellä. Wonders Desert läheni huimaavaa vauhtia. Irvistäen katsoin ulos auton sivuikkunasta. Näin miten kura oli vallannut jopa hevostarhatkin. 'Huhhuh.' sanoin ääneen ja sain Leevin tuhahtamaan. 'Mitäs halusit...' tämä mumisi ja pysäytti sitten auton. 'Soitan sitten.' sanoin ja vilautin puhelintani veljelleni hypäten samalla ulos autosta. Huokaisten Leevi nyökkäsi ja lähti sitten pihasta. Itse lähdin kipittämään talliin.

Tallista löysin Kimin ja Amelien. 'Hei!' hihkaisin heille. 'Huomenia.' naiset vastasivat lähes yhteen ääneen. 'Kurja keli.' Amelie sanoi ja rapsutti Gissen päätä, joka pilkisti karsinasta. 'Tosiaan.' vastasin.
'Mut voisinko silti mennä maastoon? Otin sadetta hylkivän takin ja niin edelleen. Tekis mieli tuonne raittiiseen ilmaan.' kysäisin. 'Niin, no jos itse haluat. Rea kyllä pärjää, laita sille puoliloimi.' Kim neuvoi hymyillen. 'Okei!' vastasin ja innoissani lähdin hakemaan tamman varusteita.
Rea olikin karsinassaan odottamassa ja vinkaisi kimeästi, kun näki minun tulevan sitä kohti. 'No hei typy!' hihkaisin sille ja menin silittelemään sen päätä.
Harjasin hoitsuni pikaisesti ja sitten aloin virittelemään suitsia sen päähän. Aluksi puhdistin kuitenkin sen suupielet ja lisäsin niihin voidetta. Rea antoi niin nöyrästi varustaa ja kunnostaa itsensä . 'Hyvä.' kehuin ja taputtelin sen kaulaa. Puoliloimenkin asetteli tamman selkään ja sitten satulan. Rea hiukan luimisteli ja kummasteli loimea. 'Rauhassa vaan, se auttaa.' sanoin rauhoitellen. Lopuksi laitoin vielä bootsit hepan etusiin ja sitten olimme valmiina, ainekin melkein. Itselleni vetäisin vielä kahisevapintaisen takin ylleni ja kypärän päähän.

Tallipihassa kapusin Rean kyytiin. Pääsin yllättävän hyvin, vaikkakin tamma on korkea. 'Jaiks!' hihkaisin, kun istahdin satulaan. 'Oota, pidennän jalustimet.' puhelin hepalle.
Lähdimme rauhallisella käynnillä kohti maastopolkua. Vesitihku piiskasi vasten kasvoja, mutta sää tuoksui keväiselle. Rea pärski ja ravisteli itseään. 'Haha, onko inhottavaa? Noh, hyvää tämä ulkoilu tekee.' selitin.
Puolivälissä matkaa katsoin kelloa. Oli mennyt reilu vartti. 'Meillä on vielä hyvin aikaa!' sanoin pirteällä äänellä. Rea käveli pää kohollaan ja nuuhki ilmaa. 'No? Mikäs nyt?' kyselin. Pian kuitenkin huomasin, että kauempana metsikössä meitä vastaan ravasi hevonen. Sen selässä oli joku. Pysäytin Rean, jottei se innostuisi juoksemaan kaverinsa luo.
Eikä aikaakaan, kun tulijat olivat pienen matkan päässä. 'Moro!' poika huudahti jo kaukaa. Tunnistin hevosen hänen allaan Hawkiksi. 'Moi.' vastasin. 'Me ei kaiketi olla nähtykkään ennen?' poika kysäisi ja katsoi minua kulmiensa alta. Hän piteli tiukasti kiinni orin ohjaksista ja koitti saada eläimen pysymään aloillaan. 'Ei minun mielestä. Mä oon Liinu.' vastasin vienosti hymyillen. 'Aivan, olenkin kuullut sinusta. Mä oon Markus.' poika sanoi ja nyökkäsi. Itsekin hymyilin. Hawk rupesi hamuilemaan Rean turpaa. 'Jokos jatketaan poju?' Markus kysyi orilta. 'Juu, mekin voitaisiin jatkaa.' sanoin ja sitten annoin hellästi pohkeita Realle. Ohitimme orin sukkelasti. Vilkuilin taakseni ja hyvästelin Markuksen, sitten jatkoimme matkaamme.
Kävimme kääntymässä kauempana olevassa tienhaarassa ja matkamme jatkui takaisin, kohti tallia.
Kun tie muuttui tasaiseksi ja alkoi peltoaukea, jonka viertä oli hyvä juosta, päätin, että voisimme ravata. Annoin Realle pohkeita ja maiskutin suullani. Tamma pinkaisi innokkaaseen ja lennokkaaseen raviin. Pian Rea tahtoi ihan selvästi laukata, annoin sille luvan. Nautimme kumpikin vauhdin huumasta. Sade sumensi näkyvyyden, joten oli pakko hiljentää parinsadan metrin jälkeen. 'Ptruu ptruu...' stoppuuttelin tammaa. Rea korskui ja hiljensi huomattavasti, ravin kautta käyntiin. 'Hieno tyttö.' sanoin ja henkäisin. 'Juoksitpas kovaa.' tokaisin ja taputtelin hoitsuni kaulaa.

Kun olimme viimein takaisin tallipihassa, laskeuduin alas ratsuni kyydistä. Pomppasin suoraan lätäkköön. 'No yäk.' sanoin vilkaistessani saappaitani, jotka saivat uuden ruskean värin.
Talutin Rean talliin, omaan karsinaansa. Otin siltä varusteet pois ja sitten aloin kaivella tamman harjapakkia. Ensitöikseni päätin putsata harjat, sillä näin keväällä niihin kertyi aivan kauheasti irtokarvaa. Sainkin kunnon tupot irti.
Sitten harjasin ja kuivasin Rean. Se nautti täysin siemauksin. Lopuksi putsin vielä sen kaviot ja pintelöin jalat fleecepinteleillä. Ne lämmittäisivät. 'Vienkö Rean ulos?' kysyin tallikäytävällä hyörivältä Kimiltä. 'Ei tarvitse, ainekaan vielä, siellä on niin kehno keli.' nainen vastasi ja irvisti. 'Tosiaan...' mumisin. Sitten heitin tamman selkään vielä ohkaisen lämpöloimenkin. 'Valmis tyttö!' tokaisin ja suukotin Rean turpaa. Annoin sille taskustani puolikkaan porkkanan, jota se oli jo aiemmin sieltä hamuillut.
Lähdin viemään varusteita paikoilleen. Laitoin puoliloimen kuivimaan ja pesin bootseista turhat kurat pois. Suitsetkin kuivailin, samoin satulan. 'Valmista.' sanoin hiljaa itselleni. Vaihdoin fcleecetakin päälleni ja palasin sitten tallikassini kanssa Rean luo.
'Jokos olette valmiita?' Kim kysyi. 'Juu, oli kiva maastolenkki. Nähtiin Markustakin.' sanoin tälle. 'Ai, sepäs kiva, miten Rea kulki?' Kim uteli. 'Tosi kivasti, se nautti, kun sai laukata lopussa.' kerroin iloisena. 'Varmasti!' Kim naurahti.

Kun olin valmis kaikinpuolin, laitoin Leeville viestin, että saisi tulla hakemaan. Siinä odotellessani juttelin vielä Amelien kanssa, joka oli juuri pihalla taluttamassa Mellonia maneesille. Kerroin tälle ratsastuksestani ja yhdessä voivottelimme kurakeliä. 'Mutta, toivottavasti ensi kerralla on kivempi keli.' sanoin. 'Niinpä, toivotaan! Mutta heippa, kyytisi taisi tulla.' Amelie sanoi ja nyökkäsi kohti Leevin autoa. 'Jep, heihei!' hihkuin ja hölkkäsin kuralätäköiden yli loikkien autolle.

Wonders Desert 2.4

Olin päästäni niin pyörällä, että minun oli kertakaikkiaan pakko päästä tallille. Rea varmasti osaisi auttaa minua, ainekin se kuuntelisi. Samoin Kim, josta oli tullut minulle läheinen. Kiinnyin ihmisiin ehkä liiankin helposti, ajattelin.

Tallipiha oli pimeä, kello oli jo kuusi. Menipä myöhään, tuhahdin itsekseni. Kentän valot loivat varjoja pihalle ja kuulin, miten jossain hirnahteli hevonen. En siltikään nähnyt ketään.

Menin sisälle talliin ja tapasin Kimin. 'Hei...' sanoin hiukan masentuneella äänellä. 'No hei, mikäs sinut tänne lennättää tähän aikaan?' nainen kysyi ja äidillisesti otti kiinni olkapäästäni. Mumisin jotain ja huokailin. 'Sydänsuruja?' tämä kysyi sitten arvuuttelevasti. 'Niitäkin, minulta vain lähti tänään kolme läheistä, enkä edes varmasti tiedä että minne ja miksi. Ensinnäkin kaksi nelijalkaista, ja sitten myös yksi kaksijalkainen, nimittäin poikaystävä...' sanoin ja tuijotin tyhjyyteen. 'Voi kauheaa.' Kim sanoi myötätuntoisesti ja hymähti. Sitten tämä jätti minut rauhaan, tiesi, että kaipaisin sitä.

Menin Rean luo ja tervehdin hevosta. Se aisti suruni ja tukeutui päällään minuun. Silittelin sitä ja kerroin sille, miten kauhea päiväni oli ollutkaan. Hoikka hevonen värähteli, kun koskettelin sen samettista karvapeitettä.
Minne kaikki katosi? Miten yksi päivä voi muuttaa koko elämän ja sekoittaa pään sillä tavalla. Aherrukseni Essi-tamman kanssa meni hukkaan, juuri kun se oppi ja sai minut iloiseksi uusilla taidoillaan. Koulutin sen, melkein kokonaan itse. Sain hevosen, ensi kertaa elämässäni, oppimaan uutta. Ja Muffe, terapeuttini. Se, jolle kerroin aina kaiken. Ja kaikista pahimpana, Ferdin, hän jätti minut. Ennen kuin pääsimme edes kunnolla vauhtiin. Miksi minä? Juuri kun olin niin onnellinen. Minulla oli ympärilläni viiden hevosen haaremi ja yksi ihminen, joka oli peilikuvani. Mutta nyt, puolet oli viety pois.
Nielaisin kyyneleitä ja säpsähdin, kun kuulin takaani askeleita. Pyyhin äkkiä poskiani. Se olikin vain Kim. 'Voi sinua.' tämä sanoi ja ilmeellään surkutteli puolestani. 'En vaan tajua tätä vielä... Enkä tiedä, että tajuanko koskaan...' inahdin. En ollut tavallisesti mikään itkupilli. 'Luulen etten ratsasta tänään. Voimani eivät riitä, enkä halua tuottaa pettymystä. Reakin aistii, etten ole täysillä mukana.' selittelin. 'Et tietystikään.' Kim sanoi ja tarrasi kiinni olkapäistäni. 'Ehkä tämä on uuden alku.' hän sanoi sitten hetken mietittyään. 'Niin.' sanoin voimattomasti. En vain ollut ennen tuntenut tälläistä tuskaa, tuntui, että koko kehoani kolotti. Micon menettäminenkään ei saanut minua tuntemaan näin. 'Et ollut hänen arvoisensa.' Kim tokaisi sitten. Suljin silmäni ja puristin ne kiinni. Kim halasi minua ja lohdutti. Se auttoi. Rakas Reakin puhalteli lämmintä ilmaa käsilleni. 'Autat mua eteenpäin.' sanoin tammalle. 'Rea antaa sinulle vielä paljon, uskokaa toisiinne.' Kim sanoi. Nyökkäsin ja suljin sitten karsinan oven. Kaivoin taskustani sokeripalan, jonka annoin Realle. 'Leevi tulee pian...' sanoin Kimille. 'Tule huomenna uudelleen, jos haluat.' Kim pyysi. 'Joo, voisin tullakkin. Saisin ainekin ajatukset muualle tästä kaikesta.' myönnyin ja hymyilin vienosti. 'Kiva! Tule jos kerkeät, olen täällä koko illan, niin kuin aina!' Kim hihkaisi ja hyvästeli minut. 'Juu, hei vaan.' vastasin hymyillen.

Kello lähenteli jälleen kahdeksaa, kun hyppäsin Leevin auton kyytiin pihassa. Onneksi tämä ei nähnyt, miten kärsin. Saisin muuten kuulla siitä pitkään...


Sori tällänen surutarina, oli vaan pakko purkautua :(

Wonders Desert 30.3

Wonders Desertin pihamaa oli liukas ja jäisen sohjon valtaama. 'Ähh...' tuhahdin, kun olin lentää pyllylleni. Ratsastussaappaani eivät olleet parhaat mahdolliset liukkaan kelin kengät.

Päästyäni sisälle talliin, menin viemään kassini kaappiini. Juttelin samalla Kimille, joka kiillotti Mellonin varusteita. Tämä istui satulahuoneen nurkassa olevalla jakkaralla ja kannatteli satulaa sylissään. 'Tulen sitten Mellonin kanssa maneesille myös.' Kim huikkasi lopuksi. Nyökkäsin tälle.  Vaihtelin siinä sitten fleecetakin päälleni ja etsin ratsastus-sormikkaat käteeni. Otin mukaani myös Rean harjakopan ja kiikutin sen sylissäni tallikäytävälle.
Tammuliini odotteli karsinassaan ja lerputteli alahuultaan. 'Hih, pääset hommiin.' hihkaisin sille pirteästi ja otin sen käytävälle, ja sidoin kiinni.
Harjasin Rean perinpohjaisesti ja putsailin kaviot. 'Sulle ei voikkaan tehdä lettiä...' sanoin suu mutrussa ja hiplasin tamman lyhykäistä harjasta. 'No, ei se mitään.' sanoin sitten ja taputin heppaa kaulalle. Rea nyökki päällään. 'Hahaa, ootpas hassu!'.
Kun hoiteltu oli hoideltu, hain Realle suitset. Päätin mennä ilman satulaa, koska menisimme ihan kevyesti vain.
Suitsitin Rean ja kipaisin hakemassa itselleni kypärän. 'Me mennään nyt.' sanoin Kimille. 'Juu, me tullaan kohtapuoliin perässä.' tämä tuumasi katsoessaan Mellonin kiiltäviä varusteita, jotka suorastaan hehkuivat loisteputkivalon alla. Hymyilin tälle leveästi poistuessani satulahuoneesta.

Talutin Rean maneesin keskelle. Valot syttyivät pikkuhiljaa. Onneksi Rea ei ollut moksiskaan vilkkuvista valoista, se vain seisoi kuin viilipytty. Sain rauhassa könytä sen selkään, jakkaran avulla kylläkin. Toista voi sanoa entisestä Mico-ponistani, härregyyd sitä poukkoilua, olin tulla hulluksi joka kerta, kun menimme maneesille. Noh, se on mennyttä se, Micoa ei enää ollut. Keskeytin pähkäilyni, kun Rea kohotti päätän ja katsoi maneesin takanurkalle päin. Näin samaisen miehen, joka oli eilen minua neuvonut. Tämä tuli välinevarastosta ja huiskautti kättään. 'Moikka.' sanoin tälle sitten. 'Oottekos alottamassa?' mies kysyi. 'Juuh, justiinsa tultiin.' vastasin ja maiskautin Rean liikkeelle.
Lämmittelin tamman kunnolla. Käynnissä teimme voltteja ja taivuttelin hevosta. Alkulämppä kesti noin vartin verran. Halusin, että Rea olisi varmasti valmis. En tahtonut 'rikkoa' sitä.
Rea toimi kuin unelma, ainekin melkein. Ehkä se hieman aluksi hidasteli ja koitti päästä sieltä, mistä aita on matalin, mutta sain sen silti kulkemaan hyvin. Istuin syvään ja 'ratsastin' voimakkaammin.
Raviharjoituksissa tamma liikkui jo huomattavasti rennommin ja kokosi itseään. 'Mennään mennään!' hoputin sitä. Menimme avo- ja sulkutaivutuksia. Myös temponvaihteluita kokeilin ja ne Rea osasikin moitteitta.
Puolen tunnin ratsastelun jälkeen tahdoin kokeilla laukkaa. Kim oli tullut jo Mellonin kanssa. Nostin oikean laukan ja kannustin Reaa. 'Meneepä se nätisti.' Kim sanoi istuessaan Mellonin kyydissä. Poni katsoi menoamme korvat höröllään ja tuntui itsekin intoilevan liikkeelle.
Muutamien laukkapätkien päätteksi aloin lopetella. Loppuverkan aikana annoin Realle pitkät ohjat ja venyttelin omiakin käsiäni. 'Taisi mennä hyvin?' Kim kysyi. Tämä hyppäsi esteitä poninsa kanssa. 'Jep, ainenkii mun mielestä. Rea on tosi miellyttävä ratsastaa.' kehuin hoitsuani ja taputtelin sen kaulaa molemmin puolin. 'Se on!' Kim myönsi.

Tallissa riisuin Realta suitset ja päästin tamman karsinaansa. Sitten menin itse sen perässä ja aloitin harjailun. Putsasin hepan päänalueen nuovealla pyyhkeellä, samoin taivekohdat. 'Tuntuukos hyvältä?' kyselin, kun Rea nosti jalkaansa ja selvästikin venytteli.
Kun heppa oli hoidettu, jätin sen rauhaan. Annoin sille tietysti ensiksi omenan, jonka tällä kertaa olin ottanut mukaan. 'Hieno tyttö, nähdään taas.' sanoin hevoselle ja suukotin sen poskea.
Sitten hain kamppeeni satulahuoneesta ja aloin räplätä puhelintani. Yksi puhelu tullut, huomasin. Tarkastin sen, ja äitihän se oli. Olen tulossa jo, kirjoitin viestiin ja lähetin tälle. Leevi hakisi minut ihan näillä minuuteilla, joten päätin kiiruhtaa jo valmiiksi bussipysäkille odottamaan.

Pihamaalla huikkasin heipat Kimille ja Mellonille, jotka juuri tulivat peräkanaa maneesilta. Kim heilutteli kättään hilpeästi. Olipas ollut taas mukavaa, mietin ja hymyssä suin loikin maassa olevien liukkaimpien kohtien yli. Hiukseni valahtivat aina silloin tällöin naamalleni, joten sidoinkin ne poninhännälle... Katselin kulkiessani taivasta, joka helotti vaaleanpunaisena. Ihan kuin muumeissa, henkäisin itsekseni...

Wonders Desert 29.3

Kello oli jo paljon, kun viimein sain Leevin nousemaan sohvan nurkasta ja viemään minut heppailemaan. Mikä köntys hänestä olikaan tullut, oikea amis. Puistelin päätäni, kun perätysten kävelimme hänen autolleen.

Olin tallilla kuuden aikaan. Kiirehdinkin samantien hakemaan Reaa ulkoa. En ollut nähnyt Kimiä, mutta päätin, että hakisin tamman omin nokkineni.
Minulla on jo valmiina tallitamineet ylläni, joten hain vaan riimunnarun satulahuoneesta ja painelin hämyisälle pihamaalle. Ilta-auringon kajo leimusi koivikon takana. Pian tulisi pimeää.
Kiirehdin hoitsuni laitumen portille ja pälyilin kaukaisuuteen. 'Reaaaa...' huhuilin. Olipa hiljaista, ajattelin. Katselin hetken ympärilleni ja pian näin kauempana mieshenkilön, joka tuli minua kohti. Ilmeisemmin tallin jokin työntekijä.
'Kuka olet?' mies kysyi hiukan epäluuloisesti, kun oli kohdallani. Hän katsoi kädessäni olevaa riimunnarua ja vilkuili minua päästä varpaisiin. 'Öhh... Olen Rean hoitaja.' sanoin ja kuulostin pelkurilta. 'En ole mikään varas, jos sitä mietit.' jatkoin ja hymyilin hiukan. 'Jaa, niin tietysti. En ajatellutkaan sinun olevan varas. Mutta, Rea on maneesissa. Kim ratsastaa sillä juuri.' mies kertoi ja viittoili minut hymyillen mukaansa. 'Ahaa...' sanoin ja silmät pyöreinä lähdin seuraamaan tätä.

Maneesi näytti hienolta sisältäpäin. Korkeat peilit heijastivat valoa ja halli näytti todella suurelta. Näin, miten Kim ratsasti Reaa. Tamma laukkasi keskellä hallia, he tekivät laukanvaihtoja. 'Voih...' henkäisin. Katsahdin ympärilleni, mutta äskeinen mies oli kadonnut. Kummallista.
Hetken päästä Kim huomasi minut ja huiskautti kädellään tervehdykseksi. 'Hei, mitäs kuuluu?' tämä huuteli ja ratsasti Rean luokseni. Tamma pärski. 'Moi, hyvää...' vastasin ja silitin hoitsuni turpaa, joka hamuili käsiäni. 'Tahdotko mennä Realla loppukäynnit, tällä kertaa täällä sisällä, kun ulkona on niin pimeää ja liukasta?' Kim kysyi sitten. 'Minäkö..?' sanoin ja suu ammollaan tuijotin naista. 'Kukapa muukaan.' tämä tokaisi naurahtaen. 'Siis, no... ei ole kypärää.' sanoin virnistäen. 'Njaa, lainaa tuolta katsomon penkiltä, siellä on yksi varakypärä.' Kim sanoi ja osoitti taakseni. 'Selvä.' hihkaisin ja lähdin hakemaan kypärää.
Kim punttasi minut hoikan tamman satulaan. Keräsin ohjat käteeni ja pyysin Rean liikeelle. Lähdimme vasempaan kierrokseen. 'Löysillä ohjilla ja istu syvään satulaan.' Kim neuvoi. Tottelin tätä ja annoin Rean kävellä. Se venyttikin kaulaansa ja rentoutui.
Kiersimme maneesia useisiin kertoihin. Miten ihanaa olikaan mennä vain käyntiä, mietin. Rea oli niin erilainen, kuin muut 'hevoseni'. Niin herkkä, jos vertaa mm. suomenhevoseen.
Haaveiltuani hetken, Kim huuteli, että riittäisi. Nyökkäsin ja ratsastin tamman kaartoon. Sitten loikkasin alas sen selästä. 'Olipa kivaa.' hehkutin Kimille, joka vain nauroi ja vaikutti hyväntuuliselta. Minäkin olin.

Tallissa sain tehtäväkseni siivota ensitöikseni Rean karsinan. Sillävälin Kim lupasi riisua tamman varusteista.
Loin lannat, pöyhin kuivikkeet ja lisäsin niitä hiukan. Sitten hain heiniä, jotka laitoin karsinan yhteen nurkkaan. 'Valmis!' henkäisin ja avasin karsinan oven ammolleen. Irrotin sen jälkeen Rean tallikäytävältä ja päästin karsinaansa. Kim toi vettä tammalle ja sanoi, että ruokinta tapahtuisi puolen tunnin päästä. Nyökkäsin ja kiiruhdin hakemaan harjoja.
Kerkesin juuri ja juuri sukia Rean ja putsata sen kaviot. Rea oli niin kiltti, eikä pistänyt yhtään hanttiin. Kaikki kävi niin nopeasti, kun heppa oli yhteistyöhaluinen.
Loimitin myös tamman fleeceloimella, ja annoin sille lopuksi porkkanan. 'Olet nyt valmis...' sanoin sille rapsuttaen sen harjantyveä. Rea katsoi minua ymmärtäväisesti ja henkäisi syvään. 'Voi sua...' sanoin ja suukotin tamman otsaa.

Kello oli kahdeksan, kun Leevi tuli kyliltä ja joutui hakemaan minua. Kim tuli autolle saakka saatille ja kiitti käynnistä. 'Ilo on mun puolella, kiitti kun sain ratsastaa.' sanoin. 'Mitäs tuosta, hyvinhän se sujui.' Kim myönsi. Hymyilin leveästi ja vilkutin. Kerta kerralta, tunsin Wonders Desertin enemmän omaksi paikakseni.

Wonders Desert 28.3

Mikä ihana aamu, mietin kiirehtiessäni alakertaan. Isä oli jo lähtenyt, joten kysyin keittiössä häärivältä äidiltäni, että veisikö tämä minut tallille. Hän lupautui. Kiitollisena kipaisin pesulle ja pakkaamaan tallikassiani.

'Eiks olekki ihanaa, kun aurinko paistaa?' äiti kyseli, kun olimme matkalla kohti Wonders Desert'tiä. Kello lähenteli kahtatoista. Nyökkäilin vain, ja pian hymy levisi kasvoilleni, kun edessä näkyi laitumia ja siellä seisoskeli hevosia. Aloin jo irrottamaan turvavyötä ja odotin, että auto pysähtyi. Sitten loikkasin pihalle ja vilkutin äidille.

Intoa puhkuen kipitin talliin. Kim tulikin minua ovella vastaan ja sanoi; 'Hei, näytätpäs hyväntuuliselta!'. 'Moi! Joo o, on niin kiva ilma, oon täynnä intoa.' hihkaisin ja nauroin. Kim taputti minua olalle ja sanoi, että oli juuri menossa hakemaan Reaa ja Nooaa sisälle. Hän pyysi myös, että voisinko sillävälin lakaista tallikäytävän. Se oli kuulemma törkyisen näköinen. Nyökkäsin tälle ja jatkoin sitten itse matkaani kohti satulahuonetta.
Vein laukkuni kaappiini ja otin kaulahuivin pois kaulastani. Oli jo niin lämmin, että ajattelin sen olevan tarpeeton. Kaivoin myös laukustani tallikengät, jotka survaisin jalkaani. Reinot jäivät odottamaan lattialle.
Sitten palasin takaisin tallikäytävälle. Kaappasin käsiini pitkävartisen harjan ja aloin sutia hevosten jaloissa levinneitä karsinapuruja takaisaisin karsinoihin. Kun lopputulos näytti siistiltä, huokaisin ja lopetin.
Sen jälkeen menin ovelle ja näinkin, että Kim ja kaksi uljasta hevosta tulivat vähän matkan päässä kohti tallia. Aurinko paistoi kohti ja irvistin siristäen silmiäni. 'Ainiin ne aurinkolasit...' ähkäisin. Olin unohtanut ne taas.
Kun Kim oli tullut sisälle, hän ojensi Rean riimun minun käteeni. Talutin tamman karsinaansa ja sidoin riimunnarun kiinni kalteriin. Sitten lähdin hakemaan harjoja.
Palasin Rean luo. Se tökkäsi minua tuttavallisesti turvallaan ja puhalsi lämmintä ilmaa sormilleni. Rapsutin sen päätä. 'Hieno tyttö...' henkäisin ja sanoin sille. Aloitin hoitamisen ottamalla fleeceloimen pois Rean selästä. Tamma ei ollut edes likainen, joten päätin putsata sen jalat ja harjata sitä vähäsen ihan muodon vuoksi. Pikkuharjalla sudin jaloista liat pois ja sitten etsin pääharjan. Rea käyttäytyi asiallisesti ja ummisti silmänsä, kun harjasin sitä silmien välistä. 'Tykkäätkö?' kysyin siltä. Rapsuttelin hepan päätä hyvän aikaa ja sitten vaihdoin jälleen harjaa. Sitten harjailin Rean kupeita ja selän päällistä. 'Eihän tätä kai paljoo tartte harjata?' huutelin käytävän toisella puolella Nooaa harjaavalle Kimille. 'Ei, se on aamulla harjattu ja loimihan sillä oli.' Kim vastasi.
Seuraavaksi päätinkin hakea satulahuoneesta juoksutusriimun- ja liinan.
Pujotin kapsonit Rean päähän ja kiinnitin liinan klipsin niihin. 'Nyt mennän!' hihkaisin sitten tammalle.

Talutin Rean keskelle kenttää. Rea vaikutti tyyneltä ja haukottelikin kertaalleen. 'Jaha, äläpäs nyt. Pääset hommiin kuules...' puhelin sille.
Aloitimme käynnillä. Tamma kiersi minua pää kohollaan. Se virkistyi oitis, kun pääsi liikkeelle. 'Hyvähyvä!' kehuin sitä. Rean käynti näytti tarmokkaalta ja kun muutama kierros olis heitetty, pyysin sen raviin. Tamma nosti lennokkaan ravin ja viskoi innoissaan päätään. 'Sooh, rauhallisesti.' stoppuuttelin sitä. Rea ravaili hyvän aikaa, sitten pyysin sen takaisin käyntiin. Onneksi kentän pinta ei ollut jäinen, mietin.
Laukkaa kokeilimme vasta, kun Rea oli kunnolla lämmennyt. Ai että, miten hyvin hevonen kuuntelikaan ääntäni. Laukkakin nousi heti toisella pyynnöllä. Laukka pyöri hyvin ja Rea tuntui olevan mielissään, kun sai juosta.
Lopettelimme noin puolen tunnin juoksuttelun jälkeen. Keräsin liinan lyhyeksi ja niputin sen käsiini. Sitten menin kehumaan Reaa; 'Hieno tyttö!' sanoin ja taputtelin tovin tamman kaulaa. Heppa maiskutteli suutaan ja kyhnytti silmäkulmaansa olkapäähäni. Nauroin sille. Olipa ulkona muuten lämmin! Huh, minulle itsellenikin oli tullut kuuma, asteet olivat varmasti plussan puolella, mietin ääneen ja katselin puita, joiden lomasta aurinko paistoi. Taivas oli pilvetön. 'Kevät tulee.' henkäisin ja vedin keuhkot täyteen raitista ilmaa. 'Eiköhän kävellä vielä vähän tuossa maastotiellä...' sanoin ja nykäisin Rean liikkeelle.
Maastotie oli liukas ja sohjoinen. 'Varovasti sitten.' sanoin Realle, joka käveli hiukan huolimattomasti ja pälyili tarhoissa olevia hevosia.
Kävelimme noin 300m suuntaansa, sitten sai riittää.

Vein Rean talliin. Sidoin sen käytävälle kahden puolen kiinni ja hain sen päitset. Sitten vaihdoin päitset kapsonien tilalle ja kiinnitin riimunnarun niihin. Otin sen jälkeen harjan laatikosta ja aloin pitkin vedoin sukia tammaa.
Kun oli valmista, vein harjapakin paikoilleen ja kysyin juuri sisälle tulleelta Kimiltä; 'Vienkö Rean ulos?'. 'Juu, vie se Lunan kanssa samaan tarhaan.' tämä pyysi. 'Selvä!' nyökkäsin.

Talutin hoitsuni laitumelle, toisen tamman seuraksi ja jäin hetkeksi katselemaan. Hevoset viskoivat päitään ja tervehtivät toisiaan. Sitten ne kirmasivat hangessa vieretysten ja hirnahtelivat kimeästi. Hymyillen jätin kaverukset nauttimaan kevätsäästä. Itse lähdin takaisin talliin.

Tallissa menin kaapilleni vaihtamaan kenkiä ja hakemaan laukkuani. 'Joko lähdet?' kuulin Kimin äänen takaani. Käännähdin ympäri ja vastasi; 'Jep, äippä tulee ihan kohta.'. Kim hymyili minulle ja nyökkäsi. 'Kiva kun kävit, Rea on ottanut sinut hyvin vastaan.' tämä sanoi. 'Oli kivaa, ja on vielä kivempaa, kun Rea on niin mukava. Sen kanssa on helppo touhuilla.' selitin innoissani. Kim nauroi ja sanoi minulle sitten heipat. Vastasin ja huutelin, että tulisin taas pian!

Savior 27.3

'Tästä taitaa tulla jo tapa...' Leevi murahti, kun kaasutimme pois kotipihastamme.
Isä oli passittanut veljeni kyyditsemään minut Savioriin, vaikka olin jo aiemmin ollut Wonders Desert'issä. Tiesin, että olin isän lellikki. Ja onneksi saimme isän kanssa kahnauksemme sovittua, olisin tullut muuten hulluksi. En tykännyt kiukuttelusta.

Olimme ennätysvauhdissa Saviorin pihassa. 'Huh tais tuo mittari käväistä pari kertaa vähän ylinopeuden puolella...' ähkäisin Leeville, kun nousin autosta. 'Pah, mitäs tuommosia nyt... Mut soittele huomen aamulla, ku on tultava hakemaa. Et saa sitte herättää! Meen ysiin kouluun... Tai muuten en jos...' Leevi selosti, kuin Runeberg konsanaan. Paiskasin vain mustan auton oven kiinni ja muljautin silmiäni. Ihme höselö, ihan kuin äiti.

Vilkaisin kelloani, kun kipitin vikkelää tahtia kohti tallia. Se oli kuusi. Tallissa paloi vielä valot, mikä helpotus.
Menin sisälle rakennukseen ja huhuilin; 'Heiiii, onks täällä joku?'.
Äkkiä Féen pöllähtänyt hiuspehko pilkotti karsinasta, jossa Tinky seisoskeli ja katsoi minua laiskan näköisesti. 'Öhh, taisin torkahtaa.' tämä sanoi sitten hiukan mumisevalla äänellä ja katsoi itsekkin rannekelloaan. 'Täällä, kylmässä?' kysyin epäröivä ilme kasvoillani. 'Niin, viileässä on niin mukava nukkua. Tinky otti minut mielihyvin heinäkasaansa.' Fée sanoi ja hymähti sitten. 'Jaha.' tokaisin ja ihmetellen jatkoin matkaani satulahuoneeseen hakemaan Essin suitsia.
Huomasin karsinoille palattuani, että Essikin oli tuotu sisälle. 'Onks Essi tarkotuksella täällä?' kysyin. Fée oli kömpinyt ulos karsinasta ja pälyili nyt hiukan eksyneen näköisenä ympärilleen. 'Tuota... kai Ferdin ajatteli, että tulet. Emmä muuten tiiä...' nainen vastasi. Nyökkäsin ja hymyilin itsekseni. Hän odotti minua, ajattelin ja iloisesti loikahdellen palasin Essin tykö.
Harjasin ja suitsitin tamman ja sitten talutin sen ulos karsinasta. Olin pukenut itselleni lämpimästi päälle, joten voisin mennä kentälläkin.

Talutin Essin keskelle kenttää. Himmeät, vasta syttymisvaiheessa olevat lamput loistivat kelmeää valoaan ja loivat kentälle varjoja. Essi pällisteli niitä ja jännitti lihaksiaan. 'Elä nyt oo hupero...' huokaisin ja rapsutin suokin karvaista mahaa. Sitten könysin hepan kyytiin.

Alkuverkka oli melko lyhyt. Essiä oli jo aiemmin juoksutettu, joten sille riitti vähempikin.
Teimme temponvaihteluita ravissa ja sitten kokeilimme hiukan vastalaukkaa. Se osoittautui hankalaksi, mutta yhteen onnistumiseen päätin sitten lopettaa.
Myöhemmin laukkasimme ympyröitä ja koitin saada Essin kulkemaan kootusti. Suoritusta vain häiritsi, kun alkoi olla hämärää. Se häiritsi Essiä ja sai aikaan poukkoilua ja säikkymistä.
Kun olin ratsastanut 40 minuuttia, päätin lopettaa rauhallisiin loppukäynteihin.

Ratsastuksen päätteeksi vein Essin talliin. Hoidin sen ripeästi ja sitten se pääsi laitumelle kavereidensa luo. Jopa Muffe näkyi käyskentelevän pihattotallin luona. Takasessa sillä oli edelleen lämpöpinteli.

Menin kahdeksan aikaan sisälle. Ferdin tuli minua ovelle vastaan ja pääsin karhumaiseen syleilyyn, mistä en meinannutkaan päästä irti millään. Ferdin suorastaan kantoi minut olohuoneeseen ja pahoitteli kävellessään, ettei tullut kanssani liikuttamaan Essiä. 'Pöljä, ku mä osaan kyl itekkii. Ei sun aina tartte...' selitin pojalle, kun viimein pääsin istumaan sohvalle. Piankos sitten Fée kiikutti minulle jo kaakaomukia käteen ja kysyi, että mitä kanavaa tahtoisin katsoa telkkarista. 'Mitä tää nyt on?' kysyin hämmentyneenä. Kun Fée oli mennyt, Ferdin vastasi; 'Fée on ihan selvästi ottanu sut perheenjäseneks.'. 'Mitäh?' ähkäisin ja katsoin poikaa, joka laittoi hiukseni korvan taakse. 'Varo vaan.' Ferdin naurahti. 'Ootte kyllä jänniä.' sanoin ja hymyilin virnistäen.
Katsoimme telkkaria melkein tunnin. Nojasin Ferdinin olkapäähän. Olin käpristynyt pieneksi mytyksi sohvan nurkkaan. Haukottelin vähän väliä. 'Haluutko jo nukkumaan, siullahan on kouluu huomenna..?' Ferdin kyseli ja vaikutti huolestuneelta. 'Elä hössötä. Mut voisin kyl lähteekki jo yläkertaan, kellohan on jo kohta kymmenen.' vastasin sitten. 'Tottakai.' Ferdin sanoi nyökäten.

Kävin vessassa ja vaihdoin yöpaidan päälleni, sitten kapusin narahtelevat portaat yläkertaan. Seurasin pientä valojuovaa, joka kajastui Ferdinin huoneen oven raosta.
'Joko saa tulla?' huikkasin oven raosta. Poika käännähti penkillään ympäri, tämä oli tietokoneella. Vanha läppäri raksutti pöydällä. 'Saat tulla ihan millon vaan.' Ferdin sanoi ja ojensi kätensä minua kohti. Menin tämän syliin ja katsoin koneen ruutua. 'Mitä teet?' kysyin. 'Datailen ja juttelen kavereitten kanssa.' poika sanoi, mutta hipaisi sitten niskaani. Kylmät väreet kulkivat kehoni läpi ja saivat minut värähtelemään. 'Mitä nyt..?' Ferdin kysyi. Katsoin häntä hiukan epäröiden, mutta hänen valloittava hymynsä sai minut rentoutumaan. 'Ei mitään.' vastasin henkäisten. Sitten suutelin poikaa varovasti ja tökkäsin sormellani hänen nenäänsä. 'Nukutko mun vieressä?' Ferdin kysyi sitten virnistäen. 'Jos uskallat ottaa mut vierees, mä kuulemma unissani tuun ihan kiinni kupeeseen, kuolaan ja mumisen.' sanoin ja nauroin hihitellen. 'Haha, no kuulostat sitte ihan Judolta, eli kyl mä uskallan.' Ferdin sanoi ja tarrasi kiinni lantiostani. Sitten hän tuuppasi minut pedilleen ja sytytti lukulampun sängyn päätyyn. Itse vain nauroin ja painuin seinänpuoleiselle sängynpuoliskolle.
Kun läppäri oli sammutettu, verhot suljettu ja naurut naurettu, asetuimme vieretysten pedille. 'Oma sänky on ihana.' Ferdin sanoi ja kaivautui peittoonsa kuin pikkulapsi. Hymyilin hänelle ja mumisin jotain vastaukseksi. Minua väsytti. 'Hyvää yötä keijukainen.' Ferdin sanoi. 'Öitä.' vastasin ja suukotin pojan otsaa.

Aina vähän poikkee nää tarinat siitä itse aiheesta, mut mitäs pienistä :D

Wonders Desert 27.3

Iltapäivän viimeiset auringonsäteet leikkivät hangen pinnalla, kun katselin ulos auton ikkunasta. Tänään oli kertakaikkiaan jännittävä päivä! Veljeni, Leevi, kaahasi autollaan kohti Wonders Desert- tallia, eikä hän kuunnellut lainkaan, kuinka hehkutin ja selitin taukoamatta. Ei häntä kiinnostanut, ei sitten pätkääkään. Enneminkin häntä ärsytti, kun tuli taas yksi paikka lisää, mihin minua saisi tulevaisuudessa olla kuskaamassa. Mutta, minulle oli ihmeellistä, kun viimein pääsin näkemään kokonaisen tallin täynnä ahaltekinhevosia. Melkein halkesin jännityksestä.

Viimein olimme tallipihassa, tai no, Leevi jätti minut hiukan kauemmaksi, sillä emme tienneet, saiko pihaan ajaa. Jokatapauksessa, olin askeleen lähempänä tulevaa.
Lähdin hiukan eksyneen oloisena kävelemään kohti tallirakennusta, joka kohosi silmieni edessä. Tallikenkieni pohjat rapisivat jäistä ja muhkuraista maanpintaa vasten. Oli todella liukasta. Vilkuilin kentälle päin, näin siellä jonkun tytön, tämä ratsasti tummanruunikolla tammalla. Hevonen liikkui pää koholla ja häntä soihtuna hulmuten. Miten kaunis, mietin. Hetken katseltuani jatkoin matkaani.

Sisällä tallissa kuului hevosten pärskähdyksiä ja kavioiden kolinaa. Huokaisin syvään ja suoristin selkäni, sitten päätin etsiä Kimin. Haahuilin ympäriinsä tallissa ja viimein löysin, kuin löysinkin, toimistoa muistuttavan huoneen. Siellä istui nuori nainen, joka hoksasi tuloni melko äkkiä. 'Hei!' tämä hihkaisi. 'Moikka.' vastasin reippaalla äänellä ja hymyilin. 'Oletkos sinä Liinu?' nainen kysyi. 'Kyllähän minä...' sanoin hiukan ujosti. 'Kiva tavata viimein, minä olen Kim.' nainen sanoi ja ojensi kättään. Käteltyämme, juttelimme hetken tallin asioista ja käytänteistä. Sitten lähdimme katsomaan Reaa.

Tallikäytävä oli tyhjillään ja kaikki tavarat olivat siististi paikoillaan. Ainoastaan sisällä olevat hevoset katselivat liikkeitämme päät kohollaan. Niiden joukossa huomasin Rean ja kävelin oitis sen luokse, se näytti kivalta ja kaula kaarella nuuhki minua. 'Taisitkin tunnistaa sen...' Kim sanoi hymyillen. 'Juu, ompas se kiltti.' mumisin ja silitin hevosen turpaa. 'Se on lempeä.' Kim vastasi ja alkoi sitten kertoa kaikenlaista Reaan liittyvää, mitä minun pitäisi tietää. Kuuntelin tarkkaavaisesti ja nyökyttelin aina välillä vastaukseksi.
Kun oppitunti uudesta hoitsusta oli saatu päätökseen, Kim jätti minut tutustumaan tammaan ja antoi luvan hoidella sitä.
Innoissani hain Rean harjapakin satulahuoneesta ja rauhallisin ottein aloitin toimimisen. Rea hyväksyi minut nopesti ja söi samalla heiniään, kun harjasin sitä. 'Voi kun oot laiheliini...' sanoin ihaillen ja sivelin kämmenelläni ahaltek-tamman kylkeä. 'Ja niin kiiltävä...' jatkoin. Puhelin hepalle, samalla, kun harjasin sitä. Rea aina sillon tällöin nuuhkaisi minua ja töykki turvallaan kylkeäni. 'Voi sua.' hihitin ja rapsutin tamman korvantaustaa.
Harjasin pitkän tovin, ennen kuin puhelimeni alkoi tärisemään. 'Ääh...' murahdin ja kaivoin samsungin taskustani. Reakin nuuhki puhelimeni läpikotaisin ja jätti näytölle märän läntin huulillaan. 'Höpsö.' tuhahdin ja jatkoin; 'Tuun ihan just ja plääplää...' luin Leevin viestiä ja matkin tätä. Katsoin samalla kelloa, olin ollut tallilla vasta reilut pari tuntia, hitsi mikä hätähousu Leevi olikaan, ajattelin, kun laittelin harjat takaisin laatikkoon.
Rapsuttelin Reaa vielä hyvästiksi ja sitten lähdin palauttamaan harjoja takaisin paikoilleen.
Matkalla sanoin heipat myös Kimille, joka oli laittamassa Mellonia ratsastuskuntoon. 'Tule pian uudelleen!' tämä huuteli perääni. 'Lupaan sen.' vastasin ja vilkutin vielä.
Sen jälkeen kiirehdin ulos, missä Leevi jo minua odottelikin. Saisi kuulla kunniansa...

Savior 21.3

 Aamulla heräsimme noin yhdeksän aikoihin. Olin nukkunut melko huonosti, mutta jaksoin silti herätä yllättävän ripeästi. Ferdin oli jo pukenut ylleen, kun minä vielä loikoilin sängyllä ja venyttelin käsiäni. 'Alahan nyt joutua.' poika komensi ja alkoi kiskoa minua ylös. 'Jooojoo...' mumisin ja könysin seisomaan. 'Hieno kampaus.' Ferdin totesi katsoessaan hiuksiani. 'No kiitos samoin vaan.' vastasin nauraen ja pörrötin tämän hiuspehkoa.

Alakerrassa söimme aamiaista ja luimme aamun lehteä. 'Missä Fée on?' kysyin sitten. 'Tallissa. Se herää jo aina viiden aikoihin.' Ferdin kertoi. 'Ai, meetkö sä koskaan aamutalliin?' jatkoin kyselyä. 'Harvemmin, emmä jaksa herätä koskaan. Yleensä mä teen iltatallin, tai no siis... pihattoihin vien ruuat ja sen sellaista.' Ferdin selitti ja hörppäili kahvia. Nyökyttelin ja puristin teekuppia käsieni välissä, se lämmitti mukavasti. Judokin oli tullut mukanamme alakertaan ja loikoili nyt keittiönpöydän vierellä.
Myöhemmin ovikello soi, Ferdin pyysi, että menisin avaamaan. Hiukan vastahakoisesti loikin ovelle.
Avattuani naukaisevan oven, minua pällisteli kaksi tyttöä, jotka ilmeisesti eivät odottaneet minua avaamaan. 'Niin..?' kysyin sitten epäilevä ilme kasvoillani. 'Ööö, onks Ferdin?' toinen tytöistä kysyi. 'Ööö juuh.' ähkäisin. 'Hetkinen.' sanoin ja lähdin keittiöön. Tytöt jäivät supisemaan jotain.
Huidoin pojan mukaani ja sitten kävelin Ferdinin kannoilla takaisin ovelle. 'Niin?' tämä kysyi sitten melko epäkiinnostuneella äänensävyllä, eikä edes suoraan katsonut tyttöihin päin. 'Oi, moikka!' toinen, kikkarahiuksinen, tyttö sanoi silmät innosta palaen ja syöksyi halaamaan poikaa. Ferdin vain ähkäisi ja taputti tyttöä selkään pari kertaa. 'Mikä asia?' tämä kysyi sitten. 'Niin, voitko tulla meidän kanssa maastoon, ku Fée sano, että sua voisi pyytää.' taaempana seisova vaaleahiuksinen tyttö selitti kiihkeästi. 'Ääh...' Ferdin huokasi ja katsoi minuun. Minä vain virvistin ja nostin käsiäni 'emmä tiiä' tyylisesti. Ferdin potki kenkiä sivuun ja huokaisten sanoi; 'No jos Liinu lähtee, niin voihan mäkin tulla.'. Huokaisin ääneen ja tytöt katsoivat minua hiukan arvostelevasti. 'No jaa, kaipa tuo voi lähtee.' mustahiuksinen tyttö sanoi. Antoiko hän luvan minulle? Voi hyvää päivää, mietin, mutta olin hiljaa.

Olimme pukeneet ratsastusvaatteet päällemme ja tytöt olivat jo pihamaalla hevosineen. Heillä oli ratsuinaan Mimmi ja Rommi. 'Pitäkää kiirettä!' tytöt huusivat meille, kun tulimme ovesta pihalle. Ferdin heilautti heille kättään ja kuiskasin minulle; 'Sori, ei pitäny päivän alkaa ihan näin.'. Tarrasin kiinni pojan käsivarteen ja vastasin; 'Ei se mitään, ei mua haittaa.'. Ferdin kuitenkin näytti happamalta.

Menimme sisälle talliin. Meitä odotti ihana näky, kaksi lähtövalmista hevosta, jotka seisoivat käytävällä päät kohollaan ja katsoivat meitä odottavasti. Pian myös Fée ilmestyi satulahuoneesta. 'Antakaa anteeksi, tytöt tulivat ja tahtoivat ratsastamaan. Nuo on ne samat, jotka kävivät viime viikollakin. En uskaltanut laskea niitä vielä keskenään menemään.' Fée kertoili naama peruslukemilla. 'Joo, ei se haittaa, ainenkaan mua.' sanoin ja tuuppasin happaman näköistä Ferdiniä kylkeen. 'Juuh.' tämä sitten murahti. 'Laitoin sulle tuon Essin ja Ferdinille Tinkyn, en tarkotuksella laittanu satuloita, meette kai aika rauhallisesti.' Fée jatkoi ja katosi sitten takaisin sinne mistä oli tullutkin. Nyökkäsin, huokasin ja painoin kypärän päähäni. 'Eiköhän mennä?' sanoin sitten ja irrotin Essin. Tamma töykki minua turvallaan ja lähti hoppuilemaan kohti ulko-ovea. 'Heiheihei, seis!' komensin sitä. Lähdimme vasta sitten, kun Ferdinkin oli saanut Tinkyn irti kalterista.

Pihamaalla tytöt seisoivat hevosten vierellä ja odottavina katsoivat meitä. Kun Ferdin jurotti ja oli hiljaa, minä päätin puhua; 'Voitte nousta selkään.' sanoin sitten. Tytöt tekivät työtä käskettyä.
Kun olimme jokainen hevosten selässä, suuntasimme sitten kohti maastopolkua.
'Mä oisin halunnu lähtee sun kans kahestaan, niinkun oli tarkotus...' Ferdin marmatti. 'No kyl me keretään, elä nyt valita.' sanoin tälle äitimäisesti. Tytöt ratsastivat takanamme ja heillä tuntui olevan mukavaa. Nauru kaikui lumisella metsätiellä.
Päätimme ravata, minä edellä, tytöt sitten ja Ferdin piti perää. Essi ravasi häntä soituna hulmuten ja viskoi karvaista päätään sinne tänne. 'Onkos kivaa..?' kyselin hepalta ääni tärähdellen sen askelten tahdissa. Itse yritin nauttia täysin siemauksin mukavasta kevätsäästä.
Hiljensimme takaisin käyntiin, kun olimme saavuttaneet määränpäämme. Vilkaisin kelloani, olimme tulleet jo noin puoli tuntia. 'Oikaistaan tästä tuonne metsäpolulle, olis hyvä, jos Mimmi tulis meijän perään...' sanoin ja katsoin jäljelleni. Kikkaratukkainen tyttö nyökkäsi ja ohjasi suokkitamman Essin perään, sitten jatkoimme. Hymyilin vielä takana tulevalle Ferdinille ja näytin peukkua ylöspäin. Ferdinkin jo virnisti minulle ja vastasi käsimerkkeihini. Onneksi hänkin lakkasi olemasta lapsellinen ja ei enää mököttänyt, mietin.

Metsäpolku poukkoili lähellä Sadetanssia ja päätinkin, että voisimme tulla takaisin Sadetanssin ja Saviorin välillä kulkevaa tietä myöten. Essi allani tuntui edelleen ylipirteältä. Pääsimmekin pian jo oikaisemaan takaisin tasaiselle tielle.
Kun olimme jälleen parempikulkuisella alustalla, huutelin, että laukattaisiin. Ja niin teimme. Vedet vaan valuivat silmistä, kun pistättelimme vauhdikkaasti pitkin tietä. Olipas ihanaa, ajattelin ja hymyilin.

Viimein olimme takaisin tallilla, olimme siis ratsastaneet tunnin verran, ehkä jopa vähän reilunkin. Tytöt puhuivat, että he olivat jo aivan poikki, mutta eivät enää nyrpistelleet nokkaansa minulle. Ferdin vain nyökytteli, kun kyselin, että oliko ollut mukavaa. Kaipa tämä oli kuitenkin edes vähän tykännyt, itse ainekin tykkäsin. Essi toimi tänään oikein kivasti ja se saikin nyt oivan annoksen liikuntaa.

Ensiksi hoitelin Essin tallissa ja sitten loimitin sen. Fée oli käskenyt viedä jokaisen hevosen ulos, joten tottelimme häntä. Tytötkin saivat viedä omat ratsunsa hoidon jälkeen.
Kun Essi oli viety pihalle, menin hakemaan Muffen.
Issikkatamma oli oranssi loimi päällään pihaton portin luona. Aivan kuin se olisi jo odottanut sisälle pääsyä.

Talutin Muffen satulhuoneen oviaukon luo ja otin muutaman harjan kopasta. Sitten menin ja sidoin Muffen erään karsinan kalteriin kiinni. Riisuin hepalta loimen ja otin kipeästä takasesta lömpöpintelin pois. Sitten harjasin ja puunasin koko pollen läpikotaisin. Muffe nimittäin jäisi sisälle taas vaihteeksi, lämmittelemään.
Kun Muffe oli valmis, päästin sen tyhjään ja puhtaaseen karsinaan. Tamma heittäytyikin oitis kupeelleen puruihin ja alkoi piehtaroida. 'No kiitti vaan.' sanoin sille huokaisten. Se vain hörisi vastaukseksi.

Menin myöhemmin vielä hakemaan Féen talolta laukkuani. Ferdin oli nyt luvannut viedä minut bussipysäkille, ja jatkaisin siitä sitten bussilla kotiin. En kyllä ollut ollenkaan innostunut näkemään isää, mutta toivottavasti tämä oli jo unohtanut eilisen. Minä ainenkin olin, oli nimittäin ollut niin mukava päivä, ja yö, Saviorissa (:

Savior 20.3

Tallille kiirehdin isän kyydillä vasta illalla, puoli seitsemän jälkeen. Minun piti päästä tapamaan Ferdiniä ja tietysti myös hevosia. Isä ei tykännyt ajatuksesta, sillä joutuisi hakemaan minut vielä uudelleen. Noh, tykkäsi tai ei, minun oli päästävä Savioriin.

Tallipihassa loikkasin autosta niin vauhdilla, että meinasin olla turvallani jäisellä tantereella. Isä murisi jotain kello yhdeksästä, mutta huusin hänelle, että Ferdin voisi tuoda minut linja-autopysäkille, joten isän ei tarvitsisi tulla Savioriin saakka minua hakemaan. Sitten porhalsin pää kolmantena jalkana talliin.

Talliin mennessäni sytytin suureen rakennukseen valot, sillä koko paikka näytti niin autiolta. Ja sitä se taisi ollakin. Sinkoilin sinne tänne ja etsin kaikki kulman taukset, jotta olisin löytänyt edes jotain elonmerkkejä. Kaikki hevoset olivat pihatoissa... Mutta ei, kas kummaa, Muffe seistä mörötti yksikseen pimeässä, omassa karsinassaan ja katsoi minua kysyvästi. Se oli jo syönyt ruokansakin. 'Voi, herätinkö..?' sanoin myötätuntoisesti issikalle, joka hörähti ja maiskutteli suutaan. 'Missä kaikki on tähän aikaan..?' jatkoin puhumista, yksikseni.
Menin vauhdikkaasti satulahuoneeseen ja jätin painavan laukkuni sinne. Sitten jatkoin matkaani takaisin tallikäytävälle, otin matkaani myös harjoja.
Haahuillen menin takaisin Muffen luo. Heppa oli tyytyväinen saadessaan seuraa ja kyhnytti itseään minua vasten. 'Voi mussukkaa.' sanoin. 'Ai minäkö, no voi kun kiva kuulla.'. Olin loikata kattoon ja kiljaisin. Onneksi Muffe ei saanut hepulia. 'Hullu!' huusin Ferdinille, joka leveästi virnuillen seisoi takanani. 'Miten siä siihen kerkesit ykskaks tulemaa?' kysyin ja tasasin hengitystäni. 'No kai sitä nyt vähemmästäkii, ku talliin syttyy valot itestään. Fée käski tulla kattomaan, et onks täällä varkaita vai joitain muita ylimääräsiä, ku huomas valot keittiön ikkunasta...' Ferdin sanoi ja kaappasi minut syleilyynsä. 'No mä voin mennä kummasta vaan...' henkäisin ja hymyilin.
Nojailimme toisiimme, juttelimme viime päivistä ja pusuttelimme melko pitkänkin tovin, ennen kuin Muffe alkoi osoittaa mieltään. Se kuopi sementtilattiaa ja mulkoili meitä pitkästyneesti. 'Sori kaveri, kyl mä sua harjaan vielä.' sanoin sitten huokaisten ja irrotin itseni Ferdinin otteesta.
Ferdin jäi kanssani talliin, tai itseasiassa hän haki ensiksi Bertti-ponin Muffen kaveriksi yöksi. Ressukka olisi muuten joutunut olemaan ihan yksikseen koko yön.
Harjasin Muffea pitkin vedoin. Tamma nautti ja nukkui samalla. 'Ootpa reilu, luuletkos ettei mua nukuta...' mumisin haukotellen hevoselle, joka nuokkui paikoillaan.
Kun Bertti oli viimein Muffen viereisessä karsinassa, päätin minäkin lopettaa tamman hoitamisen. 'Toivottavasti nää käyttäytyy täällä.' Ferdin sanoi ja venytteli haukotellen käsiään. 'Niin.' nyökkäsin katsoessani kaksikkoa. Ne nuuhkivat toisiaan kaltereiden läpi.

Hetkeä myöhemmin muistin. 'Ainiin voitko sä viedä mut bussipysäkille, mitähän kello on..?'. 'Ootas, kello on kymmenen.' Ferdin sanoi katsoessaan minuun. ' Mitäh? Ei voi olla, näytä.' sanoin ja riuhtaisin kännykän pojan kädestä. Silmäni muljahtivat. 'Isä... Voi ei...' huokasin ja poleni lyyhistyivät. Ferdin katsoi minua kysyvästi, kun juoksin hädissäni satulahuoneeseen.
Kaivoin omaa puhelintani laukusta ja tarkastin sen. Viisi vastaamatonta puhelua. Eijeijei, ei voi olla, ärähdin itselleni. Isä oli varmasti vihainen. Pian Ferdin tuli perässäni. 'Mikä nyt on?' tämä kysyi huolestuneena. 'No ku mun piti olla siellä bussipysäkillä jo tunti sitten. Eih...' vinkaisin. 'No tuota... Mä en voi viedä sua teille asti, ku ei ole sitä korttiakaan. Kyläpoliisit sattuu kuitenki partioimaan tuolla kylällä.' Ferdin selitti. 'No et tiettykään, tiiän sen. Mut mitä mä teeeen..?' voivottelin. 'Jää yöks? Eihän sulla oo sitä kouluakaan huomenna?' Ferdin ehdotti. Katsoin häneen päin arvioivasti ja huokaisin. 'Laitat nyt sille isälles viestin, että jäät. Ja käske sen vaikka soittaa Féelle, nii voi tarkistaa asian. ' Ferdin selosti. 'Voivoi... niin kai se on tehtävä.' sanoin murahtaen ja aloitin kirjoittamaan viestiä.

Viimein pääsimme poistumaan tallista.
Ferdin käveli käsi olallani ja selitti, että isä varmasti ymmärtäisi. Erehdyksiä sattuu. Minä en taas ollut niinkään varma asiasta. Isä osasi olla pitkävihainen, etenkin, jos hän oli sattunut odottamaan minua siellä pysäkillä. Loppujen lopuksi hän varmaan ajatteli, että 'olkoon sitten vaikka iäisyyden siellä tallilla, minen ainenkaan odottele'. Ja lähti, ilman minua. Tunsin isän, liiankin hyvin. Nyökyttelin silti Ferdinille ja toivoin, että huominen olisi parempi päivä.

Fée oli tuvassa keittelemässä teetä, kun menimme sisälle taloon. Judo-koira tuli riemuissaan tervehtimään minua. Kyykistyin lattialle koiran luo ja rapsuttelin sitä.
Keittiöön mennessäni vilkaisin olohuoneeseen. Siellä paloi kynttilöitä. Voi kuinka kodikasta, mietin.
'Hei.' Fée sanoi tyynen rauhallisesti ja hymyili sitten vienosti, samalla hän katsoi minua silti hiukan kummissaan. 'Moih...' sanoin, melko hiljaisella äänellä, sellaisella, joka ei kuulostanut omaltani. 'Soittiko Liinun isä?' Ferdin kysyi ja nappasi kuppinsa tiskipöydältä. 'Juu ei ole kukaan soitellut.' Fée murahti. Nielaisin ja katsoin Ferdiniä. 'Aha, no Liinu jää yöksi.' Ferdin kertoi ja sai Féen rykäisemään, meinasi kaiketi nielaista teetä väärään kurkkuun. Minua nolotti ja tuijottelin varpaitani seisoessani Ferdinin kupeessa. 'Jaha, noh. Petaanko pedin sun huoneeseen?' nainen kysyi sitten ja mittaili minua katseellaan. 'Juu vaikkapa.' Ferdin sanoi niin huolettomasti, että minua ihan ärsytti.

Kun olimme saaneet juotua iltateen ja Fée oli pedannut minulle yösijan, lähdimme Ferdinin ja Judon kanssa yläkertaan. Vanhat rappuset narisivat, kun kuljimme niitä pitkin. Hypistelin käsissäni t-paitaa, minkä Fée oli antanut minulle yöpaidaksi. Hevoslaukkuni olikin jäänyt eteiseen.

Astuimme sitten sisään huoneeseen. Judo meni oitis minun petini päälle loikoilemaan ja minä jäin taas vaihteeksi katselemaan seinillä olevia valokuvia. Sitten riisuin nopeasti ylimääräiset vaatteet yltäni ja kasasin ne lattialle. Samalla sujautin löysän, mekkomaisen, t-paidan ylleni. Katsoin Ferdiniä, joka oli jo kaivautunut peittonsa alle, ja tuijotti minua ihmeellinen virne naamallaan. Minua ei siltikään naurattanut. Lösähdin istumaan patjalle ja työnsin suurehkon koiran pois paikaltani. Judo tuhahti ja pyörähti sitten pörröisen maton päälle koisaamaan. Tuijotin lattiaa ja huokaisin. 'No mitä?' Ferdin kysyi. 'Isää mietin, se ei ees soittanu.' sanoin. En ollut tottunut olemaan epäluottamuksellinen. Se häiritsi minua. 'Usko pois, kyl se ymmärtää, joskus.' Ferdin sanoi. Vaikka eihän hänelläkään ollut kokemusta, mietin itsekseni.
Ferdin sammutti pöytävalon ja asetuin pitkäkseen. Katselin kattoikkunasta tähtitaivasta.
'Tiesitkö, et näytät ihan jollekkii satuhahmolle?' Ferdin sanoi hiljaisuuden keskeltä. 'Mille?' kysyin ja katsoin sitten poikaa silmät ammollaan. 'No, jollekkin. Keijulle tai... mitä ne on, emmää tiiä.' Ferdin sanoi. 'Aijaha, no en oo enne kuullukkaan, Leevi vaan usein sanoo, että muistutan kärttystä noita-akkaa.' sanoin ja naurahdin. 'Kiva nähdä, et hymyilet.' Ferdin sanoi ja ojensi kätensä. Tarrasin siihen kiinni ja käänsin itseni kyljelleen, kasvot Ferdinin sänkyä päin. 'Kiitos.' sanoin sitten hiljaa. 'Mistä?' Ferdin kysyi ja heilutteli sormiani omiensa välissä. 'Vähän kaikesta...' henkäisin ja sitten painoin silmäni kiinni.

Hupista, tulipas pitkä, mutta, jatkuu huomenna :D

Sadetanssi 20.3

Aamuauringon hehku lämmitti poskiani, kun kävelin kohti Sadetanssia. Onneksi olisin pian perillä, mietin itsekseni. Kello oli noin kolme iltapäivällä.

Tallin parkkipaikoilla näkyi nököttävän pari autoa, joista toinen ainekin oli Mirjamin.
Tallipihaan päästyäni näinkin kentällä naisen, tämä ratsasti Donilla. Reininhevosruuna viksoi päätään, kun tuulen viima heitteli lunta ympäriinsä. Katsahdin pellolle päin, missä näin lumipyörteitä. Pelto näytti ihan aavikolta, tuuli oli nimittäin kasaillut melkoisia kinoksia ympäriinsä.

Menin sisälle talliin. Onneksi siellä oli mukavan lämmin, minua paleli. Kiirehdin samantien taukotupaan, vein laukun kaappiini ja vaihdoin sitten paksumman takin ylleni.
Sitten menin oikopäätä satulahuoneeseen, mistä otin mukaani harjaboksin ja Taran varusteet.
Tamma olikin minun helpotuksekseni tallissa, joten pääsin suoraan sen kimppuun. Tara oli rauhallinen ja lepuutteli takastaan, kun aloitin harjaamisen. 'Mitäs kuuluu..?' kyselin tammalta. Se roikotteli päätään ja tuhahteli. Hymyilin itsekseni.
Hoidin hepan melko vikkelästi, jotta pääsisin pian ratsastamaan.
Suitsitin tamman ja sitten heivasin satulankin sen selkään. Harmikseni tänään ajattelin mennä ihan satulan kanssa, yleensä tykkään ratsastaa mieluummin ilman.
Kun Tara oli valmis, hain itselleni kypärän ja sormikkaat, sitten lähdin taluttamaan tammaa ulos.

Menimme kentälle, mistä Mirjam oli juuri lähdössä. 'Moikka.' sanoin tälle. 'No moi.' nainen sanoi ja puhalsi tummia hiuksiaan pois naamaltaan. 'Kauhee keli...' sanoin ja vilkuilin ympärilleni. 'Jep, Donikin hiukan haparoi, kun on tuota lunta ihan mukavasti tuiskuttanu tähän kentällekkin.' Mirjam tuhahti. Tosiaan, kentän pinnalla oli ainekin parikymmentä senttimetriä jauhomaista tuiskulunta. Huokaisin. Sitten aloitin kapuamisen korkean ratsuni kyytiin.
Kun viimein olin kunnolla satulassa ja kun jalustimet oli lyhennetty, pyysin Taran liikkeelle. Hepan korvat sojottivat milloin mihinkin suuntaan, kun se väisteli päällään lumipöllyjä, joita leijaili jatkuvasti ympärillämme.
Kunnon alkuverryttelyn jälkeen nostin kevyen ravin. Tara tanssahteli lumen seassa ja korskahteli. Teimme voltteja ja kokeilimme myös pohkeenväistöä. Tara pysyi hyvin kuolaimella ja kokosi itseään. Olin tyytyväinen.
Hiukan myöhemmin teimme myös laukkaharjoituksia. Jouduin hiukan keskittymään ympärilläkin tapahtuvaan, sillä kentälle tuli myös Juna ja hänen hevosensa Rölle. Röllen kaunis ulkomuoto hurmasi minut oitis ja keskittymiseni alkoi herpaantua. Tara aisti sen alkoi nykiä päätään. 'Hei, lopeta heti...' ulahdin, kun meinasin kellahtaa eteenpäin. Tervehdin Junaa ja kysyin; 'Mitäs te aijotte?'. Punahiuksinen nainen katsahti hymyillen minuun päin ja sanoi; 'Aattelin, että harjoteltas niitä koulukisoja varten.'. 'Aivan, sitähän mekin tässä yritetään.' tokaisin ja katsoin Taran heiluvaa päätä hiukan nolona. 'Käyttäydy...' murahdin sille sitten ja nostin laukan uudelleen.
Ratsastin vielä noin vartin verran ja sitten ajattelin, että saisi riittää.
Laskeuduin alas Taran kyydistä ja sanoin heipat Junalle, joka jäi laukkailemaan pääty-ympyröitä kuvankauniin friisiläisensä kanssa.

Taluttelin Taran karsinaansa ja sidoin sen kiinni. Sitten riisuin sen varusteista ja vein ylimääräiset tamineet suoraan takaisin paikoilleen.
Harjasin Taran uudelleen ja loimitin sen. Sen jälkeen laitoin tammalle riimun, sillä ajattelin viedä sen ulos.

Kun Tara oli viety laitumelle, siirryin Avan puoleen.
Ponineiti kyhjötti karsinan nurkassa peräpää ovelle päin ja ei pahemmin välittänyt, vaikka tunkeuduin sen vierelle ja aloitin sukimisen.
Harjasin Avaa melko pitkään, sillä se oli taas ihan purujen peitossa. Talvikarvaan jäi kaikki kikkareet niin helposti kiinni, ääh.
Kun poni oli valmis, otin sen käytävälle ja sidoin kahden puolen kiinni. Sitten menin noutamaan sen varusteita. Tai itseasiassa suitsia, sillä halusin mennä ilman satulaa.
Suitsitin Avan ja laitoin sille pinkit pintelit etusiin. Sitten olimme valmiita uhmaamaan lumituiskua!

Kiikutin Avan kentän aidan vierelle ja siinä könysin sen selkään. Voih, tuntuipa se pikkuiselta Taran jälkeen.
Olimme juuri lähdössä lyhyelle maastolle päin, kun kuulin huutoja takaani. Käännyin ympäri ja huomasin tallin ovella Elinan, joka oli juuri kapuamassa Liinan selkään. Tämä huusi; 'Hei, voidaanko men tulla mukaan?'. 'Ööö, toki!' vastasin ja pysäytin Avan, joka pällisteli pää kenossa, että ketäkäs sieltä tuleekaan.
Kun Elina oli hevosensa kanssa vierellämme, lähdimme yhtämatkaa eteenpäin. Kyselimme toistemme hepoista kaikenlaista ja naureskelimme kaikille kommelluksille, mitä oli sattunut ajan mittaan.
Ratsastelimme käynnissä lyhyelle maastolle risteävään tienhaaraan saakka. Sitten, kun autoja ei näkynyt, päätimme nostaa ravin. Suokkitamma pinkaisi sellaisella vaihdilla eteenpäin, että meinasi Avan jäädä aivan vallan jalkoihin. Kun Ava viimein pääsi liikkeelle, se heitteli jopa parit pukit, kun oli niin innoissaan.
Ravailimme hyvän aikaa, ennen kuin hidastimme takaisin käyntiin. Oikaisimme niitylle, kun saavuimme sen reunalle. Avan lyhykäiset koivet upposivat umpihankeen, mutta se tykkäsi silti kulkea reippaasti eteenpäin. Niittyaukealla oli muitakin hevosten jälkiä, joten seurailimme niitä.
Ratsastimme aina ponilaitumen taakse saakka ja sieltä sitten käänsimme hevoset takaisin tallille päin.

Tallipihassa katsoimme Elinan kanssa toisiimme ja aloimme nauramaan. En tiedä miksi, kai meillä oli vain ollut niin mukavaa. Liinakin näytti uupuneelta, se lerputteli kieltään suunsa ulkopuolella ja venytteli turpaansa Avaa kohti. Olipas kivaa, kun hepat olivat ystävystyneet. Samoin myös minä ja Elina.

Veimme hevoset talliin. Pikkuinen Ava ja vähän suurempi Liina seisoivat peräkkäin käytävällä. Otimme varusteet pois, hoidimme hepat kuntoon ja kuivasimme niiden jalat.
Kun kaikki oli valmista, pääsivät kumpikin heponen omaan karsinaansa, kaiken lisäksi vierekkäisiin sellaisiin. Oli mukavaa, kun Avalla oli edes yksi läheinen heppakaveri.

Itse lähdin kotia kohti noin puoli seitsemän, olin soittanut isän hakemaan minua, sillä olin niin väsynyt, etten jaksanut edes ajatella kävelemistä. Onneksi isä suostui.
Tulisin taas pian uudelleen, etenkin, jos olisi taas aurinkoinen päivä (: