Wonders Desert; Sateella sattuu ja tapahtuu...

Satoi, kuten tavallista. Skootterillani kurvasin vielä viimeiset mutkat hiekkatiellä. Pian olin perillä, Wonders Desertissä.

Pihaan päästyäni parkkeerasin ajopelini tallin viereen ja lähdin siitä sitten juoksujalkaa sisälle.

'Hei!' Kim hihkaisi, kun näki minun tulevan. Vastasin tälle iloisesti moi ja sen jälkeen kiikutin tallikassini hoitajille tarkoitettuun huoneeseen. Siellä riisuin kostean ulkotakkini pois päältäni ja vaihdoin tilalle haalistuneen keltaisen fleecen. Kaivoin kassistani vielä omenan, jota aloinkin nälkäisenä järsimään. Olin tullut tallille suoraan koulusta. Unohdin tyystin aamulla, että minun oli pitänyt ottaa ratsastushousut mukaani, mutta onneksi pystyin ratsastamaan myös college-housuillani. Kumisaappaatkin kelpasivat loistavasti tällä säällä!

Tallissa tuntui olevan melko hiljaista, kello oli neljän maita. Menin siinä sitten yksikseni hakemaan Rean varusteita. Samalla haalin mukaani harjoja ja sen sellaisia.

Rakas hoitsuni odottelikin minua karsinassaan. Tai no, ei se kaiketi juuri minua odottanut, mutta sen ilme näytti hyvin iloiselta, kun menin sen luo. 'Moikka typy, mitäs kuuluu?' puhuin sille samalla, kun asettelin sen varustekasan lattialla. Rea nuuhki takkiani ja pärski. 'Siinä voipi tuoksua vieras hevonen...' tokaisin ja rapsutin tamman turpaa. Aloitin harjaamisen. Hevonen nautti siitä ja otti rennosti. Naureskelin sen roikkuvalle alahuulelle ja puhuin samalla kaikkea turhanpäiväistä.

Kun tamma oli kiiltävä ja kaviot putsattu, aloitin suitsittamisen. Laitoin myös bootsit etusiin. Menisin tänään maastoon, ilman satulaa. Pikkulenkki saisi riittää. 

Rea olikin pian ratsastuskunnossa ja odotti, että sain itselleni kypärän päähän. Sitten lähdimme.

Tallipiha oli täynnä lätäköitä ja pieniä, likaisia, lumikasoja. 'Onpas kakka keli.' huokasin. Talutin hepan aidan vierelle ja sen avulla kapusin kyytiin. Kasasin ohjat käteeni ja annoin lähtökäskyn Realle.

Maastotie lillui veden vallassa. 'Mennäänpäs tuohon sivulle.' sanoin ja ohjasin Rean tien pientareelle. Siinä tamma alkoikin kulkea paremmin ja rentoutui. Vesitihku tuntui jatkuvan entistäkin kiivaampana. Siristelin silmiäni. 

Kun tienpinta oli hiukan kuivempi, annoin Realle lisää pohjetta ja hoputin sen raviin. Hepan juoksu olikin lennokasta ja tuntui, että se koitti väistellä vetisiä kohtia. 

Kun oli aika laukata, Rea sai ihan ihme hepulin. Tuntui siinä peräkin hiukan nousevan. 'Noh noh!' ähkäisin. 'Et saa pudottaa mua tonne kuran sekaan!' puuskutin Realle. Se laukkasi kaula kaarella ja korskui. 

Etenimme laukalla aina seuraavaan tienmutkaan saakka, sitten alkoi jälleen sohjo. 'Noniin hidasta vähän.' stoppuuttelin tammaa. 'Siellä voi olla liukasta.' jatkoin. Rea eteni kävelyravia päätä pahkaa liukkaalle alustalle ja tunsin, miten sen takaset luistivat. 'Jauuuu...' vinkaisin ja samalla tunsin, miten märkä maa tavoitti selkäni. 'Reaaa!' huudahdin. Tamma pinkaisi kuin tykinsuusta tielle päin. 'Ei ole todellista.' murahdin, kun könysin ylös maasta. Housuni ja fleecetakin selkämys olivat ihan likomärkiä. Siitä huolimatta lähdin kävelemään hiukan nilkuttaen Rean perään.

Seurasin piiiitkän matkaa hevosen kavioiden jälkiä, mutta erään metsikön laidalla kadotin ne. 'Voi rähmä.' ähkäisin ja katsoin kuusikkoon. En nähnyt tai kuullut yhtään mitään, ainoastaan sateen ja tuulen sekaisen huminan, mikä kantautui puiden latvuksista. Katsoin taivasta päin ja siristelin. Oikeastaan irvistin, sillä kuusen oksalta tippui vettä naamalleni. 

Kun en löytänyt yksin Reaa, päätin soittaa Kimille. Tämä vastasikin ja vaikutti todella rauhalliselta. Hän lupasi tulla Mellonin kanssa etsimään. 

Palasin takaisin sinne, mistä olimme olleet tulossa. Hytisin kylmästä ja huhuilin hoitsuni nimeä aina silloin tällöin. En saanut vastausta. Miksi aina minulle kävikin näin?
Pian Kim saapuikin poninsa kanssa. Tällä oli käsissään huopa, jonka ojensi minulle. 'Lämmittele sinä. Me etsitään Rea.' Kim sanoi tyynesti. 'Mutta... Voin auttaa.' sanoin. 'Eikä, sinähän nilkutat. Mene vain rauhassa tallille. Kyllä se tamma löytyy, ei se mihinkään kaus ole mennyt.' Kim vakuutteli ja hymyili. 'Ai, no... kaipa minä sitten.' huokasin.
Minua hävetti, kun katsoin, miten Mellon ratsastajineen katosi metsikköön. Itse lähdin löntystämään tallia päin.

Sain vaihdetuksi vaatteet, minkä jälkeen painauduin hoitajienhuoneeseen. Siellä istuuduin pöydän ääreen ja aloin vahtia kelloani.
Reilun puolen tunnin kuluttua aloin jo pitkästyä ja huolestua, kun mitään ei kuulunut. Lähdinkin pitkin askelin kohti tallin ovea. Katsoisin, että näkyisikö pihalla elonmerkkejä.
Ja, kappas kummaa, pihalla oli kuin olikin tulijoita. Likomärkä Kim oli juuri pysäyttämässä Mellonia. Heidän jäljessään käveli Rea. Se oli aivan kauhean näköinen. Ainoastaan vesisateen vuoksi. Muuten tamma tuntui olevan kunnossa. Kim ojensi riimunnarun minulle. 'Otahan tämä...' hän huokasi ja pyyhkäisi hiuksia pois silmiltään. 'Johan oli. Mutta onneksi Rea ei ollut mennyt kauksikaan. Säikähti vain kaiketi.' Kim puheli. 'Mites sinun jalkasi?' hän jatkoi. 'Joo. No ei siinä mitään, vähän vaan tuntuu kävellessä.' nyökkäsin. 'No hyvä, jos tulee jotain, niin mene ihmeellä lääkäriin.' Kim käski. 'Juujuu. Kaikki on ihan hyvin. Mutta säikähdin kyllä, kun Rea lähti. Aattelin, että se jää auton alle.' sanoin ja pitelin tiukasti kiinni hoitsuni riimunnarusta. Tamma katsoi minua hiukan ihmeissään. 'Niin tietysti. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin.' Kim naurahti. 'Nyt sisälle lämpimään mars!'

Hoitelin ja kuivailin Rean kunnolla. Sitten laitoin sille lämpöpintelit ja ohuen loimen selkään. 'Tarkastithan koko pollen haavojen sun muiden varalta?' Kim kyseli, kun oli sitomassa Lunaa kiinni käytävälle. 'Joo, en löytänyt mitään.' sanoin helpottuneena. Rea vaikutti nyt ihan tyyneltä ja mutusti heiniään autuaasti. 'Seuraavalla kerralla tottelet ja kuljet hiljemmin.' muistutin Reaa ja hyväilin sen kaulaa.
Myöhemmin putsasin tamman satulan ja suitset. Tarkistin nekin, ja tuntuivat olevan vaurioittumat. Kostean sään vuoksi tein varusteille perusteellisemman huollon ja jopa rasvasinkin ne. Lopputulos näytti hyvältä ja kiiltävältä. Olin tyytyväinen.

Kotiin lähdin viiden aikoihin. Keli oli jo hiukan kuivempi, joten pääsin hyvillä mielin lähtemään. En kastuisi uudelleen läpimäräksi. Skootterini satulan kuivattua pomppasin kyytiin ja käynnistin sen. Pitäisi kiirehtiä kotiin ja lämpimään kylpyyn. Muuten voisin vaikka vilustua, ajattelin.